Onko tuo Michael Jackson-kohuilu taas sitä metoo-shaissee?
En ole perehtynyt aiheeseen uutisotsikkoja enempää, mutta niistä saa jo sellaisen kuvan, että jälleen kerran metoo-hengen mukaisesti esitetään erilaisia väitteitä siitä, että Jackson on joskus tehnyt jotakin ja nyt kaikkien pitäisi uskoa, kun joku vaan väittää niin. Niinkö? Michael Jackson ei voi enää edes puolustautua. En todellakaan ole, enkä ole koskaan ollut hänen musiikkinsa ystävä, mutta metoo-kampanjat saavat minut yleensä aina kampanjakohteen puolelle. Amen.
Kommentit (9)
Kannattaisi katsoa se dokumentti. Se käsittelee enemmän pedofiliaa hieman erilaisista näkökulmista, kuin mitään muuta. Ei ole rahastuksesta kysymys, koska asia on vanhentunut, eikä heille oikeudenpäätöksellä enää ole mahdollisuutta saada mitään korvauksia.
Vierailija kirjoitti:
Asiasta valvottiin jo tapahtuma aikoihin ja nyt jo varttuneet lapset keksineet rahastuksen?
Tietenkin tämän päivän nuoret mielellään ilkkuvat äitiensä nuoruuden suosikille.
Vähän varttuneempana ihmisenä voin kertoa, että Jacksonin syyttömyyteen ei silloin uskonut kukaan.
Eihän häntä tuomiolle saatu, mutta ei saatu OJ Simpsoniakaan. Ihmiset sitten lievittävät ahdistustaan kertomalla Michael-vitsejä. Simpsonistakin oli vitsejä.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi katsoa se dokumentti. Se käsittelee enemmän pedofiliaa hieman erilaisista näkökulmista, kuin mitään muuta. Ei ole rahastuksesta kysymys, koska asia on vanhentunut, eikä heille oikeudenpäätöksellä enää ole mahdollisuutta saada mitään korvauksia.
Todistaako dokumentti Michael Jacksonin tehneen jotain laitonta? Ap
Eihän Micheal ole naisia häiriköinyt vaan poikalapsia. Se on paljon pahempi asia, kun meetoot.
Vierailija kirjoitti:
Eihän Micheal ole naisia häiriköinyt vaan poikalapsia. Se on paljon pahempi asia, kun meetoot.
Mutta onko tuollaisesta olemassa minkäänlaisia todisteita vai ollaanko tässä sana sanaa vastaan? Tai eihän syytetty pääse enää tosin sanomaan sanaakaan tähän härdelliin. Ap

No tässä on vaan vähän lisää sanoja vastaan ja aika monipuolinen kertomus suhteista. Ihan hyvä dokumentti siinäkin tapauksessa, että et haluaisi mihinkään pippeli leikkeihin uskoa.

Jackson on mielestäni aina ollut omituinen ja voi olla, että hän on myös käyttänyt lapsia hyväkseen. Faktat ovat kuitenkin ne, jotka minut vakuuttavat, ei todisteettomat väitteet. Tämä aiheesta riippumatta. Onko tuossa dokumentissa muuta kuin todisteettomia väitteitä?