Paljonko äiti tarvitsee "omaa aikaa"
Kuinka paljon on kohtuullista pyytää mieheltä itselleen lapsivapaata aikaa?
Perheestä löytyy 8kk lapsi
Kommentit (6)
Kohtuullista? No paljonko miehellä on vapaa-aikaa, puolet siitä lapsen hoitoon niin sulle jää yhtä paljon "omaa aikaa". Eikö se ole ihan kohtuullista jakaa 50-50? Miten muka perustellaan sitä, että toisella olisi oikeus enemmän harrastaa (tms) kuin toisella?
No minulle riittäisi 2-4 kertaa "omaa aikaa" viikossa. Tunti tai kaksi kerrallaan olisi ihan parasta, ehtisin hoitaa treenit, venyttelyt ja käydä suihkussa ilman lapsia tai keskittyä johonkin muuhun rakkaaseen harrastukseeni, taikka ystävän kanssa kahvitteluun. Jokainen kai määrittelee omat tarpeensa itse ja ihanne olisi, jos niistä voisi kumppanin kanssa reilusti sopia ja päästä molempia miellyttävään kompromissiin.
Riippuu varmaankin paljon ihmisestä paljonko omaa aikaa tarvitsee.
Itsellä on 9kk lapsi, olen saanut mieheltä kaksi vapaailtaa ja enempää en jaksa enää pyytää, hänelle omat menot tuntuvat olevan minua tärkeämpiä.
Joo, no, sullahan on kuitenkin vain yksi lapsi, etkä ole töissä. Yksi pieni lapsi nukkuu paljon. Ja aina voi palkata hoitajan.
Omaa aikaa on viikossa 6h viikossa molemmilla (harrastukset) eli käydään yhdessä salilla jolloin lapset ovat lapsiparkissa ja lisäksi molemmilla on yksi oma harrastus jossa menee aikaa n. 2h
Parisuhdeaikaa on joka toinen lauantai kun lapset menee mummulaan.
Ihan riittävästi siis:)
Omaa aikaa silloin kun lapsi nukkuu.
Mies viikot pois kotoa ja viikonloput harrastuksissaan.
???