Taloyhtiön lumen kolaaminen.
Miten vaikeaa on? Viisi päivää on sohjo ollut maassa. Autot juuttuu sohjoon eikä ohittaa uskalla.
Kommentit (15)
Jos ajaminen pelottaa, mene bussilla.
Vierailija kirjoitti:
Kuse ne lumet pois!
Keltainen loska on maukasta.
Täällä kotikadullani aurattiin se autotien sohjo puoli metriä korkeaksi valliksi jalkakäytävälle. Autotie on yhtä järveä, joten siinä ei voi kävellä, eikä oikein siinä sohjovallissakaan pysty kahlaamaan. Tämä tapahtui siis perjantaina, ja tie on umpikuja, joten täällä on oltu koko viikonloppu saarroksissa, jos ei satu omistamaan autoa. Tänään vihdoin sohjovalli oli sulanut sen verran matalammaksi, että pääsin taas pois kotoa. Onneksi ei ollut viikonloppuna pakollisia menoja. Kumisaappaillakaan ei varmaan olisi pysynyt pystyssä, vaikka niillä olisikin toki voinut sen järven läpi kahlata.
Ota kola ja ala kolata.Asun pienessä rivitaloyhtiössä ja olen kolannut kymmeniä tunteja pihaa tänä talvena ilman palkkaa että piha pysyy siistinä. Työpäivän jälkeen ja ennen.
N58 v
Vierailija kirjoitti:
Ei ole vaikeaa. Kokeile vaan ihan reippaasti.
En ymmärrä tällaisia kommentteja. Yleisimmin osakas maksaa lumitöistä vastikkeessaan, miksi ihmeessä pitäisi sen jälkeen itse tehdä? Vähän sama kuin menisi vaikka kampaajalle ja kampaaja käskisi leikata itse ja sitten vielä veloittaisi siitä hommasta.
Minä taas ihmettelen että miksi ihmiset parkkeeraavat autonsa keskelle tietä?
Meidän kotikatu on kaksisuuntainen ja toisella puolella menee kävelytie.
No, lumet on kolattu tien viereen ja tuon lumipenkan viereen, keskelle tietä, valopäät pistävät autonsa parkkiin niin että ennen kaksisuuntaisella tiellä ei voi ajaa samanaikaisesti kuin jalankulkija kulkee jalkakäytävällä, ettei ajaisi päälle.
Meillä lumet aurattiin myös autoteiltä jalkakäytäville vaikka vieressä on tarha ja ala-aste. Nyt joka aamu ja iltapäivä autotie täynnä pikku-koululaisia. Hyvä Espoo!
Vierailija kirjoitti:
Kolaat pois vaan.
Taloyhtiöllä ei ole lapiota.
Ei haittaa mua. Mulla on iso maasturi - ei mikään SUV. Ajan sillä reippaasti niin että tiekin kuivuu kun vesi ja loska lentää kaaressa jalkakäytävälle.
Soita isännöitsijälle, sen hommiahan tuo on!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolaat pois vaan.
Taloyhtiöllä ei ole lapiota.
Käy ostamassa k-raudasta että saat tehdä käsin työn josta maksat, että se tehdään koneella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole vaikeaa. Kokeile vaan ihan reippaasti.
En ymmärrä tällaisia kommentteja. Yleisimmin osakas maksaa lumitöistä vastikkeessaan, miksi ihmeessä pitäisi sen jälkeen itse tehdä? Vähän sama kuin menisi vaikka kampaajalle ja kampaaja käskisi leikata itse ja sitten vielä veloittaisi siitä hommasta.
No mitä aloittaja täällä kyselee. Soittaisi kiinteistöhuoltoon tai isännöitsijälle. Mitä se täällä valittaa
Ei ole vaikeaa. Kokeile vaan ihan reippaasti.