Lapsi kärsii, jos vanhempi ei ole onnellinen?

Onko lapsellasi toista äitiä?

Tunteeko lapsesi, että hän on sinun onnettomaan oloosi syypää? Vaikka hänelle sanoisit kymmenen kertaa, että asia ei liity häneen, niin jos hän ei sinua pysty piristämään, tulee lapselle olo, että se on hänen vikansa.

Äidilläni oli joku masennus silloin kun olin ehkä neljännellä tai viidennellä luokalla ja vaikka siitä ajasta on jo yli 30 vuotta, niin asia muistuu mieleeni heti. Se oli itsellenikin todella ristiriitaista aikaa. Pelottavaa suorastaan. En tiennyt onko äiti tästä eteenpäin aina sellainen vai muuttuuko hän taas joskus iloiseksi puheliaaksi ja hyräileväksi äidikseni. Myös isäni oli asiasta ymmällään ja olo oli koko kodissa apaattinen.

Elämä on.

Totta kai on parempi, että olet läsnä lapsesi elämässä, vaikket olekaan onnellinen. Eli ihan itsestään selvästi se on sen arvoista.

Ei ole syytä huonoon omaantuntoon, koska ethän sinä tahallasi ole onneton.

Surutkin kuuluvat elämään ja aina ei voi olla onnellinen. Se on lapsenkin hyvä oppia jo ihan oman tunne-elämänsä kehityksen kannalta. 

Riippuu vähän, miten tuo tyytymättömyytesi ilmenee. Jos se ilmenee sillä, että tiuskit lapselle, jätät hänet huomioimatta, laiminlyöt häntä tms., se on lapelle vahingollista. Jos tyytymättömyydestäsi huolimatta pidät lapsestasi hyvän huolen, rakastat häntä ja osoitat sen hänelle, ei ole syytä huoleen.

Älä huolestu ap. Kuinkahan moni on onnellinen kaiken aikaa.Epäilen ,että me ,jota olemme onnellisia,olemme sitä sellaisina pieninä onnen hippuina läpi elämän.Tapahtuu kaikenlaista suurta tai pientä ikävää ja silloin olemme vähemmän onnellisia.

Parempi vaan olla itselle ja muille myös armollinen.Elämä on ylä-ja alamäkeä.Sille ei vaan voi mitään.

Epäilen ,että kovin paljon riippuu geniperimästä,miten loppuviimein elämän kokee.

Sanoita lapsellesi tunnettasi. Lapset ymmärtävät paremmin.