Lue keskustelun säännöt.
Miksi monet yliopistotutkijoina työskentelevät ovat ylimielistä ja sisäänpäinlämpiävää porukkaa?
30.01.2019 |
Tekeekö työskentely sellaisissa pienissä piireissä tuollaiseksi? Vai luulo siitä, että oma työ on jotenkin parempaa kuin muiden niin ei viitsi alentua tekemisiin muiden kanssa?
Kommentit (20)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä koska en tunne sellaisia. Tunnen aika monta yliopistolla tutkijana työskentelevää tai työskennellyttä ihmistä ja ovat kyllä ihan mukavia ihmisiä. En siis itse ole tutkija enkä edes kauhean koulutettu.
Usein nämä ihmiset ovat aika pettyneitä elämäänsä, joten koulutus on silloin ainoa asia, jolla voidaan päteä (ja sitä yritetään siinä määrin, että se on todella koomisen oloista).
Nyt on ongelmina tutkijan omiin maailmoihiinsa uppoutuminen ja ap:n alemmuudentunto.
Ihan eri kokemus kyllä itselläni. Olen ollut tutkijana aiemmin, nykyään liike-elämän palveluksessa. Meillä ainakin oli kaikkea muuta kuin ylimielistä porukkaa, tosi rentoja, jopa juntteja. Mukaan mahtui myös kaikenlaista tosi omituista tyyppiä joilla olisi ollut luultavasti vaikea pärjätä normaalissa työelämässä mutta yliopistolla erikoisuus oli ok kunhan työnsä teki.
Sisäänpäinlämpiävyyden vaikutelma voi kyllä varmasti tulla, koska todella suuri osa tutkijoista on erittäin introverttejä ihmisiä jotka välttelevät "tarpeettomia" sosiaalisia kontakteja. Itsekin olen sellainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Usein nämä ihmiset ovat aika pettyneitä elämäänsä, joten koulutus on silloin ainoa asia, jolla voidaan päteä (ja sitä yritetään siinä määrin, että se on todella koomisen oloista).
Haha miten niin pettyneitä elämäänsä? Itse olen tällainen parjattu "yliopistotutkija" ja pikemminkin on niin että pyrin olemaan ottamaan ammattiani puheeksi koska jos se tulee ilmi, se kiinnostaa ihmisiä aika lailla ja "joudun" vastailemaan mitä erilaisimpiin kysymyksiin. Vastaan kyllä periaatteessa ihan mielelläni mutta en usein halua sitä huomiota jonka ammattini herättää, haluan sosiaalisissa tilanteissa vain "sulautua massaan" ja olla yksi monista, niin kuin tietysti olenkin. Se on kyllä totta että olen jokseenkin pettynyt yliopistoon! Mutta en nyt sentään koko elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Usein nämä ihmiset ovat aika pettyneitä elämäänsä, joten koulutus on silloin ainoa asia, jolla voidaan päteä (ja sitä yritetään siinä määrin, että se on todella koomisen oloista).
Höpsis. Tutkijat tekevät unelmaduuniaan pienellä palkalla tai joskus lähes rahatta. Ei sitä rahan takia tehdä, vaan kiinnostuksen, ja ihmiset nyt tyypillisesti puhuvat mieluiten siitä, mikä heitä eniten kiinnostaa. Rahapulan vuoksi muut kiinnostuksen aiheet voivat olla sitten hieman rajattuja. Joku sitten ottaa senkin pätemisenä, jollei kouluja ole itse viitsinyt käydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan eri kokemus kyllä itselläni. Olen ollut tutkijana aiemmin, nykyään liike-elämän palveluksessa. Meillä ainakin oli kaikkea muuta kuin ylimielistä porukkaa, tosi rentoja, jopa juntteja. Mukaan mahtui myös kaikenlaista tosi omituista tyyppiä joilla olisi ollut luultavasti vaikea pärjätä normaalissa työelämässä mutta yliopistolla erikoisuus oli ok kunhan työnsä teki.
Sisäänpäinlämpiävyyden vaikutelma voi kyllä varmasti tulla, koska todella suuri osa tutkijoista on erittäin introverttejä ihmisiä jotka välttelevät "tarpeettomia" sosiaalisia kontakteja. Itsekin olen sellainen.
Ei nyky-yliopistossa pärjää kuin kaikkein kovimmat tyypit, sellaiset paineet meille on asetettu. Noin oli ehkä vielä parikymmentä vuotta sitten. Toki hieman eksentrinen saa edelleen olla.
Osa tutkijoista on vahvasti autismin kirjon piirteisiä (aiemmin diagnoosina oli Asperger).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen aika montakin harrastusten ja naapurien parista ja yllättävän moni tuo omituisen kärkkäästi esille omaa ammattiaan. Sitten on näitä toisenlaisia, esimerkiksi harrastuspiireistä tiedän joitain, jotka eivät ikinä puhu muille kuin niille, jotka ovat tunteneet jo ennestään eivätkä edes halua tutustua muihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään moni opiskelee tohtoriksi, koska ei saa töitä. Eivät kaikki ole tutkijoina kutsumuksen takia, vaan siksi, ettei muutakaan kuin lyhyttä pätkää sieltä löydy.
Kaipa siinä alkaa jossain vaiheessa keittää, kun kansa ei kuuntele vaan kuvittelee tietävänsä paremmin (mm. ilmastonmuutos).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen myös korkeasti koulutettu, mutten en koe tarvetta mainostaa sitä. Tunnistan kyllä tuon ihmistyypin.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen myös korkeasti koulutettu, mutten en koe tarvetta mainostaa sitä. Tunnistan kyllä tuon ihmistyypin.
Ihan helvetin rasittava ihmistyyppi.
Harkitsen juuri muutaman työelämässä vietetyn vuoden jälkeen tutkimukseen takaisin siirtymistä. Ihmiset hehkuttaa ja taputtelee toisiaan selkään ihan ameeban tasoisista jutuista, ollaan niin osaavia ja älykkäitä... Olen alkanut opiskelemaan iltaisin kun tuntuu etten saa mitään älyllistä haastetta töissä. Palkka on ihan kiva, mutta en ymmärrä miten se on niin iso pelkällä käsien heiluttelulla.
Palkka laskisi tutkimuksessa, mutta saisipa oikeasti tehdä jotain ja ei tarvitsisi esittää ihastelevansa muiden ihmisten taidottomuutta koko päivää aina...
Olen itse huomannu joskus saman.
Se johtuu siitä että rakentaa identiteetin ammattiin tai opintoihinsa.
Sellaisen kanssa ei kannata ottaa mitään henkilökohtaisesti, koska henkilöä ei tavallaan ole olemassakaan. Vähän kuin keskustelisi poliisin tai palomiehen kanssa. Heillä on vain roolinsa.
Näillä akateemisilla se on eräänlainen kilpi ulkomaailmaa kohtaan.
Se ei tarkoita että ovat muita älykkäämpiä tai tietävät asioista enemmän. Se tarkoittaa sitä että ilman sitä kilpeä he eivät tunne olevansa olemassa. Liian kapea elämä ja liikaa erikoistumista.
Kun tälläinen henkilö palaa loppuun tai sairastuu mielenterveydeltään, niin alkaa eheneminen. Silloin avautuu muut elämän osa-alueet ja kyllähän sitten henkilön kanssa tuleekin yllättäen toimeen. Tämä voi tapahtua nelikymppisenäkin, mutta usein kolmenkympin kriisin aikaan.
Silloin murenee luulot siitä kuka onkaan.
Tosi yleistä akateemisten kanssa.
Minulla on pohjana vain peruskoulu, mutta olen muita älykkäämpi ja tutkin asioita jatkuvasti eri perspektiivistä. Ystäväpiirissä on paljon näitä akateemisia ihmisiä.
Kirjoittamani pätee tiettyihin henkilöihin ja tarkoitus oli valottaa että kyse ei ole kusipäisyydestä vaan epävarmuudesta elämään yleensäkin.
Tosi yleistä parikymppisille ja kolmekymppisille nuorille ihmisille. Sellainen ansa että ne jotka provosoituu tästä, ovat todennäköisesti juuri kohderyhmää ;) Joten annahan anteeksi tämä ja varaudu romahdukseen.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse huomannu joskus saman.
Se johtuu siitä että rakentaa identiteetin ammattiin tai opintoihinsa.
Sellaisen kanssa ei kannata ottaa mitään henkilökohtaisesti, koska henkilöä ei tavallaan ole olemassakaan. Vähän kuin keskustelisi poliisin tai palomiehen kanssa. Heillä on vain roolinsa.
Näillä akateemisilla se on eräänlainen kilpi ulkomaailmaa kohtaan.
Se ei tarkoita että ovat muita älykkäämpiä tai tietävät asioista enemmän. Se tarkoittaa sitä että ilman sitä kilpeä he eivät tunne olevansa olemassa. Liian kapea elämä ja liikaa erikoistumista.
Kun tälläinen henkilö palaa loppuun tai sairastuu mielenterveydeltään, niin alkaa eheneminen. Silloin avautuu muut elämän osa-alueet ja kyllähän sitten henkilön kanssa tuleekin yllättäen toimeen. Tämä voi tapahtua nelikymppisenäkin, mutta usein kolmenkympin kriisin aikaan.
Silloin murenee luulot siitä kuka onkaan.
Tosi yleistä akateemisten kanssa.
Minulla on pohjana vain peruskoulu, mutta olen muita älykkäämpi ja tutkin asioita jatkuvasti eri perspektiivistä. Ystäväpiirissä on paljon näitä akateemisia ihmisiä.
Kirjoittamani pätee tiettyihin henkilöihin ja tarkoitus oli valottaa että kyse ei ole kusipäisyydestä vaan epävarmuudesta elämään yleensäkin.
Tosi yleistä parikymppisille ja kolmekymppisille nuorille ihmisille. Sellainen ansa että ne jotka provosoituu tästä, ovat todennäköisesti juuri kohderyhmää ;) Joten annahan anteeksi tämä ja varaudu romahdukseen.
Pätee hyvin myös moniin vanhempiin tutkijoihin. Rooli kulkee mukana eläkkeelle asti.
Jospa se on just toisinpäin. Sulkeutuneet ihmiset hakeutuu töihin, jotka heille sopii