mistä tiedän olenko oikeasti masentunut vai kuvittelenko vain?
Olen ollut jo muutaman vuoden ns alakuloinen, Välillä on todella huonoja päiviä välillä tosi hyviä, kivoja ja ihania. Tosin en tiedä onko tämä vain murrosiästä johtuvaa "lumetta". Nyt varsinkin tänä syksynä olen tuntenut itseni turhaksi ja huonoksi ihmiseksi. Suutun helposti ja olen useasti ärtynyt. Vaikka nukkuisin hyvin olen silti aina todella väsynyt enkä saa mitään aikaiseksi koska asioiden jotka eivät niin paljoa kiinnosta on vaikea aloittaa. Ja ainoat asiat jotka kiinnostavat ovat harrastukseeni liittyviä ja välillä nekään eivät kiinnosta eikä niitäkään jaksa tehdä. Vanhempani suuttuvat minulle ja olen heille mielestänikin ilkeä ja tyytymätön. Olen erkaantunut ystävistäni todella paljon syksyn aikana ja tutnuu ettei oikeastaan enää ole ystävää joka kuuntelisi tai jota kiinnostaisi asiani ja voisin luottaa häneen. MInulla on myös monesti sellainen olo että haluan itkeä koska joku asia surettaa todella paljon mutta en pysty itkemään. Aina en edes tiedä mikä minua harmittaa. Myös ruokahaluni on kadonnut todella paljon.
En kuitenkaan haluaisi vahingoittaa itseäni tai toki joskus on käynyt sellainen mielessä ja jotain ns "lievää" olen tehnyt kuten lyönyt itseäni. Onko minulla masennusta vai ei. En uskalla puhua tästä kellekkään.
Kommentit (4)
Tekstisi perusteella kyllä tosiaan vaikuttaa, että sulla on masennusoireilua. Kannattaa hakea apua, mielellään mahdollisimman pian. Voit kertoa kelle tahansa luotettavalle aikuiselle ja voitte sitten miettiä, miten edetä asian suhteen. Esim. kouluterveydenhoitaja tai kuraattori voisi olla sellaisia? Tällaisiin asioihin olisi tärkeää hakea ajoissa apua, muuten ongelmat voivat vain pahentua entisestään ja silloin parantuminen pitkittyy ja vaikeutuu. Tsemppiä <3
Älä ajattele liikaa, silloin masennut vain.