Huono asiakaspalvelija te-toimistossa
Ihmetyttää, miten jotain surkeita nuoria miehiä otetaan tuonne ähkymään ja vänisemään puhelimeen. Vaikka inhottaisi selittää välipäivinäkin samoja asioita inhottaville työttömille (vaikka työllistyin), asiakaspalvelijan ammattitaitoon kuuluu se, että kuulostaa aina iloiselta ja auttamishaluiselta ja rohkaisevalta.
Kommentit (5)
Jossakin noidenkin on saatava päteä. Ikävää, mutta onneksi harvinaisempia?
millähän koulutuksella TE-virkailijaksi pääsee ja mikähän liene palkka? Joskushan oli juttua siitä, että siellä saattaa olla jopa työllistettyjä virkailijoina.
Tuon sain tuta tuossa keväällä, kun olin pätkän työttömänä.
Olin ollut työssä yhtäjaksoisesti 16 vuotta ja jäin maaliskuussa yllättäen työttömäksi. Otin yhteyttä te-toimistoon ja huomasin, että olinkin ilmeisesti (virkailijan asenteesta päätellen) sitä yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Tuli todella huono olla. Vuosikaudet tehnyt töitä ja sitten ensimmäistä päivää ikinä työttömänä enkä ollutkaan enää minkään arvoinen.
Luojan kiitos sain heti uuden työpaikan eikä tarvinnut jatkaa asiointia ko. viraston kanssa.
Vierailija kirjoitti:

Itsellä ihan sama juttu, työvuosia takana 18 ja jouduin työttömäksi. Sen mitä olen tässä oppinut on, että älä missään nimessä ole oma-aloitteisesti yhteydessä te-toimistoon, vaan hoida kaikki mahdollinen netin välityksellä. En tiedä onko nuo te-toimiston työntekijät millä koulutuksella tai taidolla valittu, mutta selvästi he eivät hallitse ainakaan yksilöllistä lähestymistapaa.
Onko tämä jotenkin muttunut vai ollut aina samanlaista?
Harmi tosiaan, että te-toimistossa on aina noita ylimielisiä poikia tai elämäänsäkyllästyneitä setiä ja tätejä liikaa.