Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Narsistisia piirteitä työkaverilla?

Vierailija
04.12.2018 |

Sain uuden työkaverin, jonka käytöksen logiikkaa on vaikea ymmärtää. Hän on melko kokematon, mutta tosi mielellään neuvoo muita. Hän itse ei halua neuvoja muilta.
Hänen työn tuloksensa eivät ole kummoisia, mutta hän ei näytä asiaa nolostelevan. Hän sai työpaikan usean kokeneen ohi. Hän esiintyy esimiesten suuntaan aina hymyilevänä, tehokkaana ja minun makuuni suorastaan mielistelevänä. Hänellä on mielipide kaikkeen ja hän tuntuu aina tietävän asiat paremmin (kuin kokeneemmat kolleegat). Hän myös saattaa ottaa muiden töitä hoitaakseen kysymättä mitään siltä, jolle työt kuuluvat. Hän tekee pieniä palveluksia muille näiden pyytämättä. Hän odottaa ihailua muilta ja kun jää ilman haluamaansa kohtelua, viilenee ja ryhtyy jopa piikikkääksi. Hän ei tunnu arvostavan tai edes huomaavan muiden hiljaista ammattitaitoa ja kokemuksen tuomaa viisautta.

En ole tajunnut hänen käytöksensä logiikka. Luin sitten artikkelin, jossa kuvaillaan narsistisia piirteitä ja sopivat kuin nakutettu tähän henkilöön. Etenkin se, että kokee itsensä ylivertaiseksi ja vähättelee muita.

Olen vähän hämnentynyt. Onko teillä kuvailun mukaisia työkavereita ja miten olette selvinneet heidän kanssaan?

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan seitsemän kaksi