uni minkä lopetin, siis unessa
onko kellään ollut unta jonka voi lopettaa halutessaan, mulla on ollut usein, eli olen jossain kinkkisessä tilanteessa mikä pitäisi selvittää ja tiedän miten sen tekisin mutta vaatii paljon kaikenlaista, sitten kun sitä selvittelen, yht äkkiä tajuun, että hitto mä herään nyt niin ei tartte selvittää tätä, ja sitten herään, on monta juttua mitkä "olen ratkonut näin" outoa, miten voi unessa päättää että nyt herään
Kommentit (3)
Kyseessä on selkouni (lucid dreaming) eli uni, joka tajutaan uneksi. Sen voi oppia ja siinä voi kehittyä. Kannattaa perehtyä!
Osaan herättää itseni, mutta aina se ei onnistu, vaan saatan jäädä eräänlaiseen kehään, jossa herään koko ajan uuteen uneen.
Joskus näen niin epämiellyttävää unta, että haluaisin herättää itseni siitä. Tajuan siis olevani unessa, mutta en voi helposti säätää sitä. Yritän herättää itseäni sulkemalla unessa silmät, huutamalla niin kovaa kuin pystyn tai ravistelemalla päätäni rajusti. Joskus herään "kerroksittain" niin että ensin uni vain vaihtuu toiseksi tai näen unta, että muka herään. Ja joskus onnistun lopulta heräämään oikeastikin.
Minä osaan herättää itseni painajaisesta.
Opin taidon jo nuorena, koska näin silloin usein pahoja unia.