Koiranomistajille kysymys: kuinka paljon koira tarvitsee liikuntaa päivässä?
Minkä kokoinen ja rotuinen koira teillä on ja kuinka paljon käytätte aikaa ja kilometrejä koiran kanssa lenkkeilemiseen?
Kommentit (72)
Terrieri, tunti pari ulkona arkena, parit harrastustreenit päälle, viikonloppuisin voidaan ulkoilla enemmän, riippuu vähän vuodenajasta paljonko. Talvella vähemmän, kesällä koko päiväkin. Eri roduilla ulkoilun ja erityisesti aivotyöskentelyn ja virikkeellisen elämän tarve vaihtelee. Kaikki koirat nauttivat ulkoilusta ja koira kuin koira tarvitsee mielekästä tekemistä ja yhdessäoloa.
Labradorinnoutaja ja suunnilleen 1-2h/2-4km. Joskus enemmäm ja joskus vähemmän
Minulla on keskikokoinen (55 cm, 20 kg) sekarotuinen koira. Lenkkeilemme arkisin vähintään 8 km, viikonloppuisin huomattavasti enemmän, käymme esim. pikku patikkaretkillä jne. Lisäksi käyn juoksemassa koiran kanssa muutaman kerran viikossa 5-6 km:n lenkkejä.
Koira on terve ja sai juuri rokotuskäynnillä eläinlääkäriltä paljon kehuja hyvästä kunnosta. Ihan noin paljoa koira tuskin tarvitsee ulkoilua, mutta liikunta kuuluu meillä osana arkea.
Riippuu koirasta ja yksilöstä. Minulla on ollut kaikkiaan 4 koiraa ja jokaisella on ollut omat mieltymyksensä. Tälle sattui haveri pienenä (joka tietysti hoidettiin), joten voi olla, että siksi liikkuu vähemmän kuin muut koirat. Kääntyy pois lenkiltä ja joskus vien koiran kotiin ja menen lenkille yksin. Ei myöskään tykkää sateesta, ei helteestä, ei tietenkään kovista pakkasista (lyhyt turkki) jne.
Eli kovin on vaihtelevaa. Edelliset kävi helposti 20 km /päivä kun tämän kanssa pääsee korkeintaan 5 km/ päivä. Tykkää kyllä muuten olla sopivalla ilmalla ulkona, vaikka ei hikilenkkiä tehtäisikään. Eli semmoista ulkona olemista ja pientä kevyttä puuhastelua.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on keskikokoinen (55 cm, 20 kg) sekarotuinen koira. Lenkkeilemme arkisin vähintään 8 km, viikonloppuisin huomattavasti enemmän, käymme esim. pikku patikkaretkillä jne. Lisäksi käyn juoksemassa koiran kanssa muutaman kerran viikossa 5-6 km:n lenkkejä.
Koira on terve ja sai juuri rokotuskäynnillä eläinlääkäriltä paljon kehuja hyvästä kunnosta. Ihan noin paljoa koira tuskin tarvitsee ulkoilua, mutta liikunta kuuluu meillä osana arkea.
miten lenkkien jaottelut/ajat menee? omaa koiraa ei vielä ole, mutta just tollasta määrää olen aina ajatellut.
Meillä kohta 13v lapinkoira. Kåymme kolme kertaa päivässä lenkillä. Ehkä noin.1-2km kerralla ja ajallisesti puolisen tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on keskikokoinen (55 cm, 20 kg) sekarotuinen koira. Lenkkeilemme arkisin vähintään 8 km, viikonloppuisin huomattavasti enemmän, käymme esim. pikku patikkaretkillä jne. Lisäksi käyn juoksemassa koiran kanssa muutaman kerran viikossa 5-6 km:n lenkkejä.
Koira on terve ja sai juuri rokotuskäynnillä eläinlääkäriltä paljon kehuja hyvästä kunnosta. Ihan noin paljoa koira tuskin tarvitsee ulkoilua, mutta liikunta kuuluu meillä osana arkea.
miten lenkkien jaottelut/ajat menee? omaa koiraa ei vielä ole, mutta just tollasta määrää olen aina ajatellut.
Käyn aamulla ennen töitä koiran kanssa noin tunnin lenkin. Jos käyn juoksemassa, teen senkin usein aamulla ennen töitä. Illalla töiden jälkeen käyn joko toisen tunnin lenkin tai sitten hieman lyhyemmän n. 40 min. Tästä tulee helposti tuo 8 km/päivä, juoksupäivinä enemmän. Koirani saa siis "vain" kaksi lenkkiä päivässä, omaan pihaan toki pääsee useasti.
Viikonloppuisin teen pitemmän lenkin myös heti aamusta. Usein lauantaina käymme lisäksi juoksemassa ja sunnuntaista on tullut metsäretkipäivä. Iltaisin saatan käydä enää vain 30 min lyhyen lenkin.
Omassa koirassani on todennäköisesti ajokoiraa ja jotain pystykorvarotua, eli ihan aktiivinen tapaus. Aineenvaihdunta on myös huikea, joten ruokaa menee paljon. Jos suunnittelet näin aktiivista liikuntaa koiran kanssa, kannattaa panostaa myös ruokintaan :)
Vierailija kirjoitti:
Labradorinnoutaja ja suunnilleen 1-2h/2-4km. Joskus enemmäm ja joskus vähemmän
Miksi tällä on niin paljon alapeukkuja? Kyllähän koira voi tehdä muutakin liikuntaa kuin lenkkeilyä. Mulla on myös labbis ja ton verran käyn päivittäin. Koira kuitenkin juoksee ja leikkii tosi paljon ulkona aidatulla pihalla. Saatan heittää sille palloa 20min ja koira juoksee kokoajan kuin hullu. Ei ole mitään ongelmaa liikunnan suhteen. On paljon hoikempi ja todella lihaksikas kun vertaa muihin labbiksiin. Eläinlääkärikin kehui

Lisääm vielä, että juoksee siis hyvällä tavalla hullusti. Ei ole hullu, mutta juoksee tosi lujaa ja paljon :D Hyvää lihaksille
Vierailija kirjoitti:
Labradorinnoutaja ja suunnilleen 1-2h/2-4km. Joskus enemmäm ja joskus vähemmän
Ei ole labbikselle tarpeeksi liikuntaa tuo määrä. Ja joskus vielä vähemmän, ei hyvää päivää. Sääliksi käy koiraraukka.
Vierailija kirjoitti:
Saatan heittää sille palloa 20min
Takuuvarma keino pitää stressiä yllä koiralla ja saada se pallohulluksi, joka ei muuta osaa tehdä kuin kytätä palloja ja sitä koska ne lentävät.
Ulkoillaan arkena 1-2 h + joitain lyhyitä pissatuksia. Kilometrejä tulee vaihtelevasti riippuen paljonko koirat haistelee vai onko enemmän vetoa kävelyyn (koirat siis ravaa, pieniä 10 kg kun ovat). Lisäksi treenataan agilityä 1-2x viikko ja koirat käy koirapuistossa 1-2x viikko juoksemassa.
Mulla on kultainennoutaja 2v ja käyn aamulla nopean pissatuksen. Töiden jälkeen noin 30-40min lenkki ja illalla vielä noin 40min-1h. Yhteensä siis suunnilleen alle 2h. (kilometreistä en tiedä) 2h saattaa kuullostaa pieneltä, mutta yleensä tuo 40min-1h on metsälenkki ja koira juoksee vapaana metsässä. Saattaa poikkoilla ties miten ja juosta sydämensä kyllyydestä :) Viikonloppuina pidempiä lenkkejä.
+lisänä vielä omassa pihassa leikkiminen ja frisbeen noitaminen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Labradorinnoutaja ja suunnilleen 1-2h/2-4km. Joskus enemmäm ja joskus vähemmän
Ei ole labbikselle tarpeeksi liikuntaa tuo määrä. Ja joskus vielä vähemmän, ei hyvää päivää. Sääliksi käy koiraraukka.
Mistä tiedät koiran iän? Voi olla kyse vaikka 12-vuotiaasta vanhuksesta
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kultainennoutaja 2v ja käyn aamulla nopean pissatuksen. Töiden jälkeen noin 30-40min lenkki ja illalla vielä noin 40min-1h. Yhteensä siis suunnilleen alle 2h. (kilometreistä en tiedä) 2h saattaa kuullostaa pieneltä, mutta yleensä tuo 40min-1h on metsälenkki ja koira juoksee vapaana metsässä. Saattaa poikkoilla ties miten ja juosta sydämensä kyllyydestä :) Viikonloppuina pidempiä lenkkejä.
+lisänä vielä omassa pihassa leikkiminen ja frisbeen noitaminen
*noutaminen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatan heittää sille palloa 20min
Takuuvarma keino pitää stressiä yllä koiralla ja saada se pallohulluksi, joka ei muuta osaa tehdä kuin kytätä palloja ja sitä koska ne lentävät.
”pitää stressiä yllä koiralla” hah :D Koira rakastaa palloja, joten ei ole stressaavaa. Ei myöskään ole pallohullu. Koiralla on se yksi pallo jolla saa leikkiä, koska ei haluta siitä koiraa, joka vouhkoaa jokaisen pallon nähdessään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Labradorinnoutaja ja suunnilleen 1-2h/2-4km. Joskus enemmäm ja joskus vähemmän
Ei ole labbikselle tarpeeksi liikuntaa tuo määrä. Ja joskus vielä vähemmän, ei hyvää päivää. Sääliksi käy koiraraukka.
Olen tuon viestin kirjoittaja ja kyllä se meidän koiralle on hyvä määrä. Ei missään ole sanottu, että tämä ja tämä koira tarvitsee näin ja näin monta tuntia liikuntaa. Voihan olla keskivertomäärä, mutta jokainen koira on yksilö. Koiran kanssa tehdään paljon muutakin, mutta tuossa sanoin lenkkeilyn määrän. Turha tulla aukomaan päätä kun ei tiedä koiraa henkilökohtaisesti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Labradorinnoutaja ja suunnilleen 1-2h/2-4km. Joskus enemmäm ja joskus vähemmän
Ei ole labbikselle tarpeeksi liikuntaa tuo määrä. Ja joskus vielä vähemmän, ei hyvää päivää. Sääliksi käy koiraraukka.
Kaikilla ei välttämättä riitä aika johonkin 5h lenkkeihin vaikka haluaisi. Ihan normaalia elämää. Ei myöskään kaikki koirat tarvitse paljon liikuntaa vaikka rotu olisi paljon liikuntaa tarvitseva. Muistathan, että koirat on yksilöitä! Myös koiran ikä ja mahdolliset sairaudet voi vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatan heittää sille palloa 20min
Takuuvarma keino pitää stressiä yllä koiralla ja saada se pallohulluksi, joka ei muuta osaa tehdä kuin kytätä palloja ja sitä koska ne lentävät.
”pitää stressiä yllä koiralla” hah :D Koira rakastaa palloja, joten ei ole stressaavaa.
Otapa asioista selvää ennen kuin päästelet aivopierujasi ilmoille. Tuollaista se on, kun otetaan koira tietämättä edes perusasioita niistä.
Minulla on chihuahua, jonka kanssa lenkkeilen noin 7-10 km päivässä. Kaksi lenkkiä siis teen ja sen lisäksi pari ihan lyhyttä pissatusta. Aikaa noihin lenkkeihin menee hyvin vaihtelevasti, kävellään eri vauhtia ja välillä koira pysähtelee enemmän haistelemaan. Sateella teen vähän lyhyemmät lenkit.