Kuinka usein isovanhemmat tapaavat lapsenlapsia

Sanot sille miehelle, että ole lapsenlapsesi kanssa, minä menen vesijuoksemaan tai lukemaan lehtiä vanhustentalon vanhuksille. Tietty vaari haluaa nähdä lapsenlasta, kun muori hoitaat kaikki työt.

Ethän sinä ole lapselle mikään. Isoisä hoitakoon itse.

Tapaan viikottain, koska jaksan ja haluan. En kuitenkaan usko, että jaksaisin näin usein muita kuin omia lapsenlapsiani.

Anoppi ja appi viettävät pari kolme viikkoa yhden poikansa perheen luona ulkomailla, kun lasten pitää kuulemma saada muistoja isovanhemmista.  Muita lapsenlapsia paossa olivat aikaisemmin kaikki kesäkaudet harrastusten parissa eikä heidän isovanhempi-muistojen karttumisista ollut niin väliä.  Ehkä voisit tätä ajattelutapaa ujuttaa avomiehellesi. Niin ja voit tilata ET-lehden, sieltä saa hyviä vaikutteita.

Toisia lapsenlapsia kolmesti vuodessa, toisia  vähän useammin. Mutta joka tapauksessa menee kuukausia, ettei nähdä. Ikävöidään kyllä, katsellaan valokuvia ja jutellaan heistä. Ovat vielä pieniä, kaikki alle viisivuotiaita.

Ihan ymmärrettävää, että pappa haluaa viikottain tavata lapsenlastaan, mutta ei kai sinun ole pakko olla joka kerta kotona / mukana. Ja kyllä pappa ihan itse joutaa siivota jäljet. Varmasti on paikallaan, että olet silloin, tällöin miehesi lapsenlapsen kanssa, siis yhdessä miehesi kanssa, ymmärrettävää sekin, että pahoittaisi mielensä, jos et ollenkaan olisi mukana, onhan lapsenlapsi varmasti papalle rakas ja tärkeä. Teet vain selväksi, että aina jaksa ja että miehesi täytyy ottaa silloinkin päävastuu lapsesta ja siivouksesta + tarjoiluista, kun olet mukana menossa.

Rinnastan tämän vähän kuin miehen vanhempiin. Oma mieheni haluaa tavata viikottain äitiään, minä en millään jaksa niin usein, niinpä olemme tehneet sopimuksen, että lähden mukaan silloin kun jaksan ja haluan, eli yleensä n. kerran kuukaudessa. Muulloin mieheni käy tapaamassa äitiään joko yksin tai meidän lasten (lähes aikuisia) kanssa. Jaksan paremmin jutella anopin kanssa ja paneutua häneen, kun näen harvemmin. Anoppini on siis jo iäkäs ja vähän rasittavaa seuraa eikä luonteeltaankaan helpoimmasta päästä.

Omat vanhempani tapasivat lastenlapsiaan aina todella paljon ja mieleellään ja ottivat yökylään viikonlopuksi yms. Isäni on jo kuollut, mutta äidilläni on edelleen läheiset välit kaikkiin lastenlapsiin, eipä ole mummolla niin yksinäistä, kun melkein joka päivä joku käy ja puhelin soi monta kertaa päivässä. Miehen vanhemmat tapasivat harvemmin, koska olivat kovia menemään ja harrastamaan, ehkä n. kerran kuukaudessa kuitenkin. Hyvä sekin. 

Miehen vanhemmat tapaavat lapsiamme päivittäin. Asumme naapureina. Auttoivat aikoinaan lastenhoidossa. Nykyisin nuoriso käy päivittäin juttelemassa ja auttamassa askareissa. Heillä on lämpimät ja hyvät välit. Omat vanhempani asuvat kaukana ja lapset ovat tavanneet heitä pari kertaa vuodessa. Kutsuista huolimatta ei ole kiinnostanut tulla tapaamaan perhettämme, joten emme mekään ole vaivaantuneet yhteyttä pitämään. Lapsilla ei ole mitään suhdetta heihin.