Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi minusta itsekseni reippaasta ja itsevarmasta tulee suhteessa itseinhoinen kriiseilijä?
10.10.2018 |
Käsittämätöntä. Haluaisin parisuhteen. Olen pinnallisemmissa ihmissuhteissa iloinen, reipas, hauska ja itsevarma, joten alkuun treffit sujuvat hyvin. Mutta kun toinen ihastuu ja rakastuu, ja suhteen pitäisi alkaa syvenemään ja vakiintumaan, minusta tulee epävarma, ahdistunut ja kireä. Haiseeko henkeni? Ovatko jalkani rumat? Bikinirajan sänki näkyy. Miksei se laittanut viestiä? Miksi se laittoi diipadaapa-viestin, eikö se rakasta enää? Miksi se laittoi rakkaus-viestin, ei se sitä tarkoita kuitenkaan? Tuntuu että toinen ihminen lähelle tullessaan näkee minut liian tarkasti ja se ahdistaa. Alan etsiä merkkejä siitä miksi suhde ei varmaan tule jatkumaan, koska sillä tavalla epävarmuutta on helpompi kestää.
Auttakaa. :(
Kommentit (8)
Onko kellään kokemusta voiko tämä mennä ohi? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö seurustelukumppamisi hyväksy sinua sellaisena kuin olet?
Vierailija kirjoitti:
Eikö seurustelukumppamisi hyväksy sinua sellaisena kuin olet?
Hyväksyy kyllä. Hän vaikuttaa palvovan minua. Tai tietysti nyt 4 kk jälkeen tilanne on normalisoitunut vähän. Häpeä ja negatiiviset ajatukset nousevat minusta itsestäni. Opiskelemme eri paikkakunnilla, eli olemme jossain määrin etäsuhteessa. Aina kun erotaan, niin ensimmäiset tunnit ja jopa päivät olen niin ahdistunut että meinaan seota. Vaikka yhdessä olisi ollut miten ihanaa, silti päässä alkaa pyöriä miten hän varmasti tällä tapaamiskerralla huomasi minussa sitä ja tätä ja tuota ikävää, mistä johtuen hän varmaankin haluaa päättää suhteen. Ei tämä taida ihan normaalia olla. :( ap
Sama ongelma. Olen puinut tätä terapiassakin. Omassa tapauksessani kyse on lapsuuden aikaisista hylkäömiskokemuksista jäänyt trauma joka realisoituu pelkona siitä, että ei minua kukaan oikeasti voi rakastaa, ja että jos annan itseni luottaa, tipahdan vain korkeammalta sitten kun väjäämättä toinen huomaa kuinka sietämätön olen ihmisenä ja hylkää. Ahdistus purkautuu ihmeellisenä pakoreaktiona, jolloin pakonomaisesti pyrin jättämään toisen ennenkuin minut jätetään. Toimintamallista on sen tiedostamisesta huolimatta hankala päästä eroon. Nykyinen mieheni joutui olemaan todella kärsivällinen ja nyt kymmenen vuoden jälkeen olen saavuttanut jonkinlaisen turvallisuuden tunteen suhteessa.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Sama ongelma. Olen puinut tätä terapiassakin. Omassa tapauksessani kyse on lapsuuden aikaisista hylkäömiskokemuksista jäänyt trauma joka realisoituu pelkona siitä, että ei minua kukaan oikeasti voi rakastaa, ja että jos annan itseni luottaa, tipahdan vain korkeammalta sitten kun väjäämättä toinen huomaa kuinka sietämätön olen ihmisenä ja hylkää. Ahdistus purkautuu ihmeellisenä pakoreaktiona, jolloin pakonomaisesti pyrin jättämään toisen ennenkuin minut jätetään. Toimintamallista on sen tiedostamisesta huolimatta hankala päästä eroon. Nykyinen mieheni joutui olemaan todella kärsivällinen ja nyt kymmenen vuoden jälkeen olen saavuttanut jonkinlaisen turvallisuuden tunteen suhteessa.
Tsemppiä!
Minkälaisia hylkäämiskokemuksia?
*eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se seurustelukumppani peilaa mitä muita kuin kivoja ajatuksia itsestään ajattelee, ovat piilossa muulloin.
Alue: Aihe vapaa
Hylätyksi tulemisen-pelko?