Lidlin naurettava viherpesu!
Suomalaisten kauppojen muovikassit eivät ole ympäristöongelma. Asia on täysin selvä.
Lidl on keskittänyt viherpesunsa muovikasseihin, niitä on välillä poistettu myynnistä yms. Nyt on vihannesosastolta poistettu muut paitsi ekopussit.
Samaan aikaan Lidl työntää palmurasvaa jopa omiin Karjalanpiirakoihin!
Kommentit (19)
Ja mainontaan laitetaan enemmän rahaa kuin koskaan.
Muistatteko kun Lidl Suomeen tullessaan ei ottanut edes luottokortteja että saisi hinnat pidettyä alhaalla.
Ne muovikassit ei ehkä päädy Suomessa meriin (kovin suurissa määrin) mutta on se valmistusprosessi edelleen varsin epäekologinen.
No saavat nyt 25c muovikassilta joten tekevät noilla miljoonia vuodessa
Ikävä puoli biohajoavien hedelmäpussien tulossa ainoiksi vaihtoehdoiksi on se, että nyt niitä melko varmasti päätyy enemmän taloyhtiöiden biojäteastioihin. Se on OK jossakin, mutta esim. omalla kotiseudullani ei. Meiltä biojätteet viedään laitokseen, joka tislaa ne liikenne-etanoliksi, eikä sen laitteisto pitä kyseisistä pusseista.
Ja kehuskelee sillä että me etelässä maksamme Pohjois-Suomen ruokien "halvan" hinnan.
Viherpesuapa aidoimmillaan: huomio kiinnitetään todella vaikeista asioista johonkin helppoon populistiseen, kuten nyt juuri muovikassiin.
Muovia ne ovat roskapussitkin eikä kukaan niistä vaahtoa.
Omat roskapussini ovat kaupan kasseja joita käytän monta kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Ja mainontaan laitetaan enemmän rahaa kuin koskaan.
Muistatteko kun Lidl Suomeen tullessaan ei ottanut edes luottokortteja että saisi hinnat pidettyä alhaalla.
Ja mainonnassa suomalaisesta miehestä halutaan antaa tyhmä ja yksinkertainen kuva. Saksalainen herrakansa haluaa näyttää suomalaisille mistä kana kusee.
Entäpä Lidlin Heidi Klum -vaatteet.
Ah autuutta, onpa ihanaa kun on niin halpaa! Mutta millä hinnalla? Kukaan ei puolellakaan sanalla kysy, missä ja miten nämä muovirievut on valmistettu. Näitäkin iltapäivälehdet ja moni bloggaaja hehkuttaa täysin kyseenalaistamatta koko konseptia.
Miksi vaatteiden edes pitäisi olla noin halpoja?
Se joka on keksinyt ns. biomuovikassin saa mädäntyä. Miksi ei sitten oteta paperipussia kun se biomuovipussi päästää kosteuden läpi samantien! Ja haisevat aivan no siltä itseltään...
Joku täällä on siis sitä mieltä että muovikassit ovat suomalaisen vähittäiskaupan kipein ja tärkein ympäristöongelma :))))
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mainontaan laitetaan enemmän rahaa kuin koskaan.
Muistatteko kun Lidl Suomeen tullessaan ei ottanut edes luottokortteja että saisi hinnat pidettyä alhaalla.
Ja mainonnassa suomalaisesta miehestä halutaan antaa tyhmä ja yksinkertainen kuva. Saksalainen herrakansa haluaa näyttää suomalaisille mistä kana kusee.
Tottahan toki koska Lidl haluaa olla nuorten trendikkäiden mieleen ja silloin ei sovi tykätä suomalaisesta heteromiehestä.
Halvalla ei saa ekologista. Hyvästä nyt puhumattakaan. Tämän kun suomalaiset "ekoihmiset" tajuaisivat.
Ovatko nämä ekohihhulit jotka kovaan ääneen toivottavat että kulutuksen on loputtava, valmiita maksamaan ruoasta kaksinkertaisen hinnan? Sen oikean hinnan.
Hintalaput voisi olla eri vihreänsävyisiä ekologisin perustein, koska moni ei jaksa ajatella itse (tai ei tiedä) tuotteiden taustaa.
Kaikkein parasta on miten minulla suomalaisella on hyvä omatunto kun en osta muovipussia. Toisaalta ei se minun ongelma ole jos toisella puolella maailmaa yli kaksi miljardia ihmistä ( Intia, Kiina ) tunkee muovia mereen. Tai saahan minä ekosähköä pistorasiasta ja kaikki teollisuus on pahaa siksi päästörajoja pitää tiukentaa! Samalla sitten se teollisuus menee sinne Intiaan/Kiinan ja siellä ei mietitä paljonko päästöjä tulee kivihiilen polttamisesta. Mutta minulla on vihreä innokas omatunto!
Aivan naurettavaa vouhkata Suomessa muovipussien käytöstä, kun samaan aikaan Aasia hukuttaa maailmaa jätteisiin!
Minä ostan aina muovipussin sitten poltan sen takassa. Minä voin tehdä näin!
5/5