Hallitus ja perustuslaillinen yhdenvertaisuus.
Miksi hallitus ei suoraan muuta perustuslaista pykälää, ettei ihmisiä tarvitse kohdella yhdenvertaisesti ja toisia koskee eri lait kuin toisia. Tätähän hallituksemme kuitenkin koko ajan ajaa, esim aktiivimallillaan ja työntekijöiden irtisanomis-suojan heikentämisellä, pienten yritysten työntekijöiltä. Siinä on loistava pohja alkaa tehteilemaan sitten muutakin, tämä laki koskee vain sinua tyyppistä eriarvoistamista. Hallituksemme on kuitenkin teoissaan yhdenvartaisuutta vastaan.
Kommentit (18)
Jännä juttu ettei lakikaan saa olla sama kaikille, hallituksen mielestä. Tämä porukka on osoittanut koko kautensa ajan, ettei heillä ole mitään käsitystä laeista ja siksi tehtailevat niitä täysin ilman järjenhäivääkään. Ymmärtääköhän tämä porukka millä tavalla heidän esimerkkinsä nakertaa luottamusta ja yhteisöllisyyttä.
Minusta todellista tasa-arvoa olisi, että kaikki kävisivät töissä. Jos eivät itse hankkimassaan palkkatyössä, niin sitten valtion palkattomassa pakkotyössä. Ilmainen rahanjakaminen on todella eriarvoistavaa ja perustuslain vastaista.
Vierailija kirjoitti:
Miksi hallitus ei suoraan muuta perustuslaista pykälää, ettei ihmisiä tarvitse kohdella yhdenvertaisesti ja toisia koskee eri lait kuin toisia. Tätähän hallituksemme kuitenkin koko ajan ajaa, esim aktiivimallillaan ja työntekijöiden irtisanomis-suojan heikentämisellä, pienten yritysten työntekijöiltä. Siinä on loistava pohja alkaa tehteilemaan sitten muutakin, tämä laki koskee vain sinua tyyppistä eriarvoistamista. Hallituksemme on kuitenkin teoissaan yhdenvartaisuutta vastaan.
Niin, noh, arvaapa vaan minkälainen itku ja uhoaminen siitä tulisi, kun julkisen sektorin työntekijät asetettaisiin samalle viivälle yksityissektorin työntekijöiden kanssa. Ai, eikö sitä yhdenvertaisuutta pitänytkään soveltaa kuin silloin kun se sopii omaan ideologiaan?
Työntekijä kirjoitti:

Ei ole ilmaista rahaa(paitsi sinun harhoissasi), vaan rahaa jota kerätään palkoista mahdollista työttömyyttä varten. Minusta järjestelmä joka auttaa heikkoon asemaan joutuneita on parempi kuin sinun, kaikki omillaan kaikkia vastaan tyylinen barbarismi. Voithan sinä aina alkaa elämään noin ihan vapaasti ja luopua oikeudestasi apuun tarvittaessa. Meille muille yhteiskunnallinen rauha ja turva on kuitenkin tärkeämpiä asioita.

Vaikea arvata kun koko ajatuksesi jää hämärän peittoon. Saletisti jokin väärä, aivan liian mustavalkoinen kuvitelma siellä taustalla julkisen ja yksityisen eroista.
Sipilän, Orpon ja sinisten/persujen maailmassa kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Näinhän se on tällä hallituskaudella mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Työntekijä kirjoitti:
Minusta todellista tasa-arvoa olisi, että kaikki kävisivät töissä. Jos eivät itse hankkimassaan palkkatyössä, niin sitten valtion palkattomassa pakkotyössä. Ilmainen rahanjakaminen on todella eriarvoistavaa ja perustuslain vastaista.
Ei ole ilmaista rahaa(paitsi sinun harhoissasi), vaan rahaa jota kerätään palkoista mahdollista työttömyyttä varten. Minusta järjestelmä joka auttaa heikkoon asemaan joutuneita on parempi kuin sinun, kaikki omillaan kaikkia vastaan tyylinen barbarismi. Voithan sinä aina alkaa elämään noin ihan vapaasti ja luopua oikeudestasi apuun tarvittaessa. Meille muille yhteiskunnallinen rauha ja turva on kuitenkin tärkeämpiä asioita.
Eihän aloituksessa puhuttu paremmuudesta vaan yhtenmukaisuudesta ja tasa-arvosta. Tarkoitukseni oli osoittaa, ettei absoluuttista tasa-arvoa ole vaan jokainen tulkitsee käsitettä omaksi edukseen.

Se ei aikuisten oikeasti lapsi tarkoita sitä, että saa kohdella tietoisesti tai välinpitämättömyyttään epätasa-arvoisesti ihmisiä sen takia. kuten hallituksemme toimii jopa laein, jotka eivät tätä(kään) perustuslain kohtaa kestä, kuten ei sinunkaan argumenttisi.
Työntekijä kirjoitti:
Minusta todellista tasa-arvoa olisi, että kaikki kävisivät töissä. Jos eivät itse hankkimassaan palkkatyössä, niin sitten valtion palkattomassa pakkotyössä. Ilmainen rahanjakaminen on todella eriarvoistavaa ja perustuslain vastaista.
Ei kettu nyt. Tajuatko lainkaan mitä kirjoittelet? Minkä ikäinen oikein olet?
Siitä ei ole vielä kovin monta vuotta, kun kauhisteltiin maolaisen Kiinan tekosia. Siellä kun laitettiin tieteilijät ja taiteilijat työleireille sillä puheella, että aamupäivät tehdään maatöitä ja muuten sitten sopii tehdä niitä omia hommia.
Nyt eletään aikoja, jolloin tutkijanura on sulkeutunut isolta osalta lahjakasta porukkaa, kun maksajaa ei löydy. Näiden pakkohypyttäminen halpa- ja ilmaistöissä ei lopputuloksena eroa kovinkaan paljon kulttuurivallankumouksen touhuista, vaikka nöyryyttäminen ja väkivalta tapahtuukin hienostuneemmin. Samalla se kuitenkin myös eristää uhrinsa tehokkaammin, ja valtaa virallisestikin koko päivän. Leireillä ihmiset kuitenkin väkisinkin tajusivat olla ottamatta asiat henkilökohtaisesti.
Miten kuvittelet minkään kulttuurin syntyvän? Kaikki innovaatiot eivät tapahdu työpaikoilla. Vielä vähemmän ne saavat alkunsa väsyneenä illalla kesken kotihommien. Mikään äkkiä mieleentuleva yhteiskunta ei ole häivyttänyt älymystöään, taiteilijoitaan ja keksijöitään yhtä tehokkaasti kuin tämä tasapäisyyttä raivokkaasti vaativa lauma, jonka jalkoihin nyt on jääty. Hirveimmätkin tyranniat sentään ylpeilevät edes niistä, jotka saavat valjastettua omalle asialleen. Nyt sen sijaan eletään avoimesti halveksien kaikenmaailmandosentteja. Tyhmälistö on kaapannut vallan.
Vierailija kirjoitti:
Jos tiedustelulakikin menee pikavauhtia niin voisihan ne suoraan tehdä sipilästä keisarinkin. Demokratia on kuitenkin jo kuollut ja kuopattu.
Sipilän kertoi jo että on "valmis" toimimaan 2019 eteenpäinkin pääministerinä.
Koska on tehnyt niin hyvää työtä ja kaikki tykkää hänestä.
Työntekijä kirjoitti:
Minusta todellista tasa-arvoa olisi, että kaikki kävisivät töissä. Jos eivät itse hankkimassaan palkkatyössä, niin sitten valtion palkattomassa pakkotyössä. Ilmainen rahanjakaminen on todella eriarvoistavaa ja perustuslain vastaista.
Jos kaikki joskus työttömänä olleet joutuisivat "valtion pakkotöihin", niin kaikkihan olisivat valtion pakkotöissä sitten.
Hieno aivopieru taas.
Evoluutio ja ihmiskunnan kehitys ei tapahdu heikkoja, tyhmiä ja vaillinaisia tukemalla, niin kamalalta kuin se kuulostaakin.
Tämä alkaa jok koulussa, luokka on juuri niin fiksu kuin kuin luokan tyhmin oppilas on, kun sen sijaan älykkyyttä, lahjakkuutta pitäisi tukea paljon enemmän, jotta ihmiskunta kehittyy.
Kun mennään aina heikoimman ehdoilla, kehitystä ei tapahdu, vaan nyt jo on tutkittu, että kehitys taantuu.
Kuulostaa pahalta, mutta ennen luonto hoiti nämä hommat, nyt ihminen on muuttanut asioita tuolla heikon ja tyhmän varjelemisella.
Ilmaista rahaa, no tottakai työssäkäyviä ärsyttää maksaa veroja, kun laskelmissa on jo nyt ollut monta vuotta jo, että suomessa saaja puolella on jo enemmän kuin tällä maksaja puolella, kevyellä ala-astematikalla varmaan osaatte laskea, että homma ei toimi pidemmän päälle.
Pätkätyöt ovat niin yleisiä nykyään, että miltei jokainen on hetken työttömänä. Toisin oli ennen kun oli ihan vakituista työtä olemassa. Ensin ei pidetä huolta työlaeista, niin että ihmille riittäisi töitä turvaamaan eläminen ja sitten varmistetaan että nämä päättäjien omien toimien takia työttömät, joutuvat sitten ilmaisiin töihin.
Vierailija kirjoitti:
Evoluutio ja ihmiskunnan kehitys ei tapahdu heikkoja, tyhmiä ja vaillinaisia tukemalla, niin kamalalta kuin se kuulostaakin.
Tämä alkaa jok koulussa, luokka on juuri niin fiksu kuin kuin luokan tyhmin oppilas on, kun sen sijaan älykkyyttä, lahjakkuutta pitäisi tukea paljon enemmän, jotta ihmiskunta kehittyy.
Kun mennään aina heikoimman ehdoilla, kehitystä ei tapahdu, vaan nyt jo on tutkittu, että kehitys taantuu.
Kuulostaa pahalta, mutta ennen luonto hoiti nämä hommat, nyt ihminen on muuttanut asioita tuolla heikon ja tyhmän varjelemisella.
Ilmaista rahaa, no tottakai työssäkäyviä ärsyttää maksaa veroja, kun laskelmissa on jo nyt ollut monta vuotta jo, että suomessa saaja puolella on jo enemmän kuin tällä maksaja puolella, kevyellä ala-astematikalla varmaan osaatte laskea, että homma ei toimi pidemmän päälle.
Yhteiskunta ei aikuisten oikeasti ole mikään viidakko, vaan yhteisistä säännöistä koostuva luonnonlakien raadollisuudesta riippumaton sopimuksiin perustuva sivilisaatio, jonka kaikki parametrit määritetään ihmisten toimesta. Ei asiat mene niin kuin väität vaan nimenomaan sivistys perustuu siihen että osataan jakaa asioita sivistyneesti(työtä tulosta ja vastuuta). Itsekkäät muqueerot sitten erikseen.

Konservatiivien mielestä naisen kuulu hoitaa lapsia kotona kuten ennenkin, eikä moderni kehitys ole mitään verrattuna Vanhoihin kunnon rooleihin. Sivistynt yhteiskunta takaa kehityksen monta kertaa nopeammin kuin evoluutio ilman Stephen Hawkingeita tai ilman naisia työelämässä. Ihmisen evoluutio lähtee nopeampaan kasvuun mitä paremmin pidämme kaikista huolta.
Ei se kehitys etene sillä että lait asetetaan koskemaan vain osaa ihmisistä(lakien tarkoitus on kuitenkin olla sama kaikille). Se tarkoittaa että menemme kehityksessä taaksepäin. No luulen että huomiohuoraava hallitus jotuu jälleen pyörtämään kuvitelmansa, lähemmäksi sitä oikeaa ja järkevämpää sekä todellista maailmaa. Tämä hallitus ei osaa johtaa.

Viimeisestä lauseesta olen samaa mieltä. Mutta lakihan on sama kaikille. Totta kai laeilla voidaan rajata ryhmiä, ja on pakkokin, mitäpä niillä muuten edes tehtäisiin.
Kuitenkin tämä laki sinällään kohtelee kaikkia työntekijöitä yhdenvertaisesti: jokainen voi miettiä, haluaako olla isomman vain pienemmän työnantajan leivissä, ja tehdä valintojaan sen mukaan. Asia mutkistuu sitten siitä, että yhteiskunta on ottanut oikeudetonta valtaa pakottaa ihmisiä tekemään itselleen huonoja sopimuksia. Haulikkohäitä vietetään aika monessa työhaastattelussa.
Jos halutaan alkaa itkemään nimenomaan tässä asiassa yhdenvertaisesta kohtelusta, niin miettikääpä mitä tapahtuu, jos ne pienimmät työnantajat alkavat kiljua samaa. Heidänhän selkänahastaan saa repiä vapaasti ilman perusturvaa, koska mitäs läksivät. Vaikka samaan aikaan maa makaa sen varassa, että moni läks. Kaikki yhteiskunnalliset päätökset on tehty pienimpien yrittäjien pään yli jo vuosikymmeniä, koska meillä ei piitata vähääkään vähemmistöjen suojasta. Jos otetaan valta tehdä päätöksiä toisten yli, pitäisi myös ihan oikeasti miettiä, mitä kustannuksia siinä siirretään puolustuskyvyttömille, ja millä oikeudella.
Tästä ilmiöstä toinen esimerkki olisi vanhusten hoivan sälyttäminen perheille samaan aikaan kun mahdollisuuksia siihen vähennetään toisella kädellä, kun perheet ajetaan tuloloukkujen lisäksi aikaloukkuun, kun töissä pitäisi käydä aina vain kauempana ja aina huonommin ehdoin.
Irtisanomisten helpottaminen kautta linjan ei välttämättä olisi hyväksi, mutta oikeasti pienissä yrityksissä se kyllä luo työpaikkoja. Silloin työvoiman neuvotteluasema tosiasiassa paranee kautta linjan, ja tulee työntekijöiden markkinat. Harvojen sitten enää tarvitsee uhrata työmatkoihin tunteja päivästään. Eikä irtisanomista tarvitse pelätä niinkuin nykyään. Ja aina epätodennäköisemmin silloin irtisanomiseen ryhdytäänkään ilman hyviä syitä.
Jos pieni yritys irtisanoo, se tekee sen suojellakseen itseään. Kenen etu se muka on, ettei sellaista itsesuojelua saa harjoittaa? Entinen yritys paras yritys?