Mies näki viime yönä unta toisesta naisesta
Oli kuulema rakastunut unessa tähän naiseen ja uni oli jäänyt erityisen vahvana mieleen. Mies sanoi että nainen ei ollut ketään hänen tuntema ja pystyi hereillä kuvailemaan naisen hyvin. Puolipitkät vaaleat hiukset jne. Olikohan enneuni :O
Kommentit (12)
Tutkimusten mukaan me näemme unissamme vain ihmisiä, jotka olemme nähneet ennenkin. Emme välttämättä muista tai tunne heitä, mutta olemme nähneet kasvot joskus aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Itse näen useinkin unia muista miehistä. Tosin en tuntemattomista vaan tutuista. Eipä noita unia oikein voi hallita. Varsinaisesti en kyllä enneuniin usko.
Sama täällä. Varsinkin oviksen aikana saattaa meno unissa yltyä aikamoiseksi ja saatan puuhastella ties kenen kanssa. Unissa miehet ovat lähes aina tuttuja ja vaikka uni on vain uni, niin kyllähän uni tulee mieleen miehen nähdessä. En kerro näistä unista omalle miehelle, vaan nautiskelen ja naureskelen niille yksikseni.
Mies sanoi että ympärillä unessa oli ollut myös tuntemattomia ystävällisiä ihmisiä, jotka olivat yrittäneet edesauttaa että mies ja tämä unen nainen olisivat tekemisissä keskenään. Uni oli ollut poikkeuksellinen ja siksi mieheni tästä mainitsikin minulle.
Koka uniinsa uskoo, se pieruaan pelkää!
Näen minäkin vaikka minkälaisia unia, mutta ei kyllä tulisi mieleenkään kertoa miehelleni ainakaan sellaisista unista, joissa vehtaan jonkun toisen miehen kanssa... Kysyisin suoraan, että haluaako mies loukata mua tarkoituksella, vai miksi kokee tarvetta kertoa tuollaisesta unesta minulle.
On mullakin ollut unissa naisia, muttei ole käynyt edes mielessä niistä vaimolle puhua.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusten mukaan me näemme unissamme vain ihmisiä, jotka olemme nähneet ennenkin. Emme välttämättä muista tai tunne heitä, mutta olemme nähneet kasvot joskus aiemmin.
Mitenhän tuota on tutkittu?
Unia ei voi tulkita mitenkään,ei mitään logiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusten mukaan me näemme unissamme vain ihmisiä, jotka olemme nähneet ennenkin. Emme välttämättä muista tai tunne heitä, mutta olemme nähneet kasvot joskus aiemmin.
Öö... ja mitenköhän tutkijat ovat pystyneet toteamaan että unessani ollut tuntematon henkilö onkin tuttu, mutta minä en vaan tiedä sitä? Vähän nyt vaatisi linkkiä tähän tutkimukseen...
Itse näen useinkin unia muista miehistä. Tosin en tuntemattomista vaan tutuista. Eipä noita unia oikein voi hallita. Varsinaisesti en kyllä enneuniin usko.