Uupumus ja läheisen kuolema ajaa avioliiton hajalle

Ennenkuin aloitan. Tämä ei ole provo, ei miesvihaa, itse olen mieheni valinnut tiedetään.

Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä teinistä asti ja meillä on yhteisiä lapsia. Miehellä on ollut keskivaikea masennus vuosia, mitä on hoitanut ja lähes toipunut. Vuodet ovat olleet minulle todella raskaita kahden pienen lapsen ja yhden mieslapsen kanssa. Katkeroiduin ja masennuin lopulta itse.
Mentiin naimisiin, koska ajateltiin että miksipä ei. Mies halusi isot prinsessahäät eikä hänelle pelkkä maistraatti kelvannut kuten ehdotin. Lopulta järjestin kaasojen avulla häät, mies ilmestyi vain paikalle.
Häiden jälkeen romahdin täysin, makasin sängyssä päiviä enkä saanut mistään iloa mitä tein. Kävin lääkärissä kirjaimellisesti itkemässä elämääni. Lääkäri vain taputti selkään ja sanoi että kyllä se siitä! Laittoi sentään lähetteen psykologille jonka aikaa saan odottaa vielä useamman viikon. Sitten tapahtui jotain minkä tiesin olevan edessä, vanha ja sairas läheiseni kuoli. En ole koskaan ennen menettänyt ketään joten en tiedä miten reagoida.
En pysty itkemään, enkä keskittymään yhtään. Unohdan mitä olen tekemässä ja poltan ruuan pohjaan. Tämä on kait ihan normaalia alkushokin oireita? Mutta miehen reaktiota en ymmärrä. Hän ei kestä sitä kun olen hajalla, yrittää etsiä keinoa korjata minusta se iloinen tehokas nainen mikä olen aina ennen ollut.
Me riidellään koko ajan, ei pystytä keskustelemaan normaalisti mistään. Hän huutaa minulle jos en pysty puhumaan, on käskenyt painua vittuun. Kun en ollut seksituulella hän heitti yöpöydän seinään, kääri peiton rullalle ja läimäsi minua sillä? Olen aivan ymmälläni tästä väkivaltaisesta agressiivisesta käytöksestä, koska hän ei ennen ole tälläinen ollut.

Mitä tässä on tehtävissä? Pelkään saavani nyrkistä seuraavan riidan tullen. Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta? Miksei mieheni ymmärrä tämänhetkistä tilannettani vaikka on itse kokenut saman? Olenko itse vain niin sekaisin etten osaa ajatella mikä on oikein?