Pikkukoiran käytösongelmat, mitään tehtävissä?
Perheessämme on n.3v. sitten tullut pieni rotukoira. Koira on siis ollut meillä reilun vuoden. Koiralla ei pitänyt olla mitään käytösongelmia vaan kyseessä piti olla lapsiperheessä asunut ihana yksilö.
Tavallaan koiramme onkin oikein ihana yksilö, kotona. Kuitenkin ulkoillessa tapana on räksyttää raivoisasti lähes kaikille koirille, kiellot ei auta. Muutaman kerran on myös käynyt toisiin koiriin kiinni. Saattaa myös esim. purra vierasta ihmistä kädestä.
Ongelmaa on yritetty hoitaa sillä, että koiraa ei päästetä muiden koirien tai vieraiden ihmisten lähelle. Kuitenkin muutama vahinko on tapahtunut. Koira on meille todella rakas, mutta onko käytösongelmille mitään tehtävissä???
Lisäksi koira pissailee ja kakkailee välillä sisälle. Siisteyskasvatus on varmaan jäänyt ed.kodissa pitämättä.
Olisiko jollain kokemuksia tai vinkkejä?
Kommentit (8)
Paljonkin on varmasti tehtävissä, mutta kannattaisi ottaa yhteyttä ammattilaiseen, joka tulisi kädestä pitäen neuvomaan kikat koiran opetukseen.
Koiralle herkku aina kun pissaa ulos ja mennään sisälle. Paljon kehuja, vahingoista vain ulos kuten pentunakin. Onko vihaisille koirille olemassa jokin koodiväri/nauha? Että muut tietävät varoa. Itse käskisin koiran istua ja rauhoittelisin sitä. Yrittäisin olla kaukana vastaantulijasta ja kehuisin hyvästä käytöksestä. Vähitellen lyhyempi matka.
Kuulostaa mielestäni pelkoagressiiviselle. Kokee hihnassa ja vieraiden läsnäollessa olonsa turvattomaksi. Googleta, mitä voisit asialle tehdä.
Käykää eläinlääkärissä ja sitten koirakouluun. Viekää tarpeilleen paljon useammin ja ruokkikaa vähän ja säännöllisesti 1-2x päivä. Koiran pitää olla hoikka. Ostakaa myös kunnon valjaat ja tarvittaessa kuonokoppa, että ei pääse irti eikä vahinkoja tapahdu. Kotiin portti, johonkin huoneeseen että ei pääse vieraita puremaan eikä ole eristetty oven taakse. Vain aikuiset hoitaa ja ulkoiluttaa aggressiivisuuden vuoksi. Tässä jotain alkuun. Koiralla voi olla kipuja tai teidän suhteessa voi olla ongelmia ja koira on epävarma/pelokas jne.
Meillä pienen koiran sisäsiisteysongelma johtui stressistä. Kun koiraa ei toruttu sisälle tekemistään, ja oppi luottamaan, se loppui.
Siihen tuo ”lauman puolustamis”käytöskin viittaa. On erotettu laumastaan ja ei nyt ole oikein selvillä mikä asemansa on teillä.
Pienet koirat useimmiten on jalostettu seurakoiriksi, ja tuo laumautuminen on poikkeuksellisen vahvaa.
Kannattaa tosiaan konsultoida ammattilaista. Saatatte ihan huomaamattanne antaa koiralle ristiriitaista viestiä.
Siis koira on tullut meille noin 3v. vanhana.