Koen saaneeni uhkauksen, ja nyt olen peloissani...
Olen ehkä paisutellut asiaa päässäni liikaa parin päivän aikana, joten auttakaa ja kertokaa, mitä ajattelisitte tässä tilanteessa!
Taustaa: jokainen pääkaupunkiseudulla varmaan tietää, millaisia iltapäiväruuhkat voivat joskus olla. Olin maanantaina tilanteessa, jossa liittymästä isommalle tielle tullessa on yksinkertaisesti pakko päästä johonkin väliin, sillä liikenne seisoo eikä sille loppua näy. Näin tekevät kaikki muutkin, ja onneksi yleensä tilaa annetaan hyvin. Muuten ei vaan homma toimisi, kun kukaan ei pääsisi liittymään sille isommalle tielle.
Olin siis itse seuraavana vuorossa, ja etsin sopivaa kohtaa johon pujahtaa. Sellainen tulikin, eikä takana olevan joutunut juuri edes jarruttamaan takiani. Käännyin katsomaan tähän autoon tarkoituksenani vilkuttaa kiitokseksi, mutta kohtasinkin kahden miehen nyrkin heristystä. Periaatteessa he tietenkin olivat oikeassa; heillä oli etuajo-oikeus, mutta kun liikenne ei ruuhkassa vaan toimi niin että kukaan ei pääse liittymään tielle! Ja mielestäni heille ei tullut tilanteesta myöskään muuta "vaivaa" kuin se, että yksi auto enemmän oli nyt heidän edessään. En siis rynninyt tielle niin että kenenkään tarvitsisi tehdä hätäjarrutusta yms.
No, sitten se järkyttävin: kun tilaisuus tuli, tämä auto ajoi viereisellä kaistalla rinnalleni. Apukuskin paikalla istunut mies lättäsi ikkunaan a4-kokoisen paperin, johon oli kirjoitettu englanniksi "otimme rekisterinumerosi ylös".
Ensin en tiennyt mitä ajatella, mutta nyt jälkeenpäin olen pelästynyt enemmänkin. Aina kun puhelin soi tai viesti piippaa, pelästyn. Aamulla mietin parkkipaikalle kävellessä, onko autolle tehty jotain.
Ehkä tästä uskaltaa rauhoittua, jos mitään ei tapahdu, mutta hyi kamala miten pelästynyt olen! Mitä te ajattelisitte tällaisesta??
Kommentit (14)
Itse pitäisin aina mukanani Rambo-veistä.
Olisit ottanut rekkarin ylös ja selvittänyt kuka auton omistaa.
Jos koet saaneesi uhkauksen niin olet silloin stalkkeri? Vai mitä? Jos tiedät uhkauksesta.
Vierailija kirjoitti:
Jos koet saaneesi uhkauksen niin olet silloin stalkkeri? Vai mitä? Jos tiedät uhkauksesta.
Öh, mitä?
Vierailija kirjoitti:
Olisit ottanut rekkarin ylös ja selvittänyt kuka auton omistaa.
Painoin sen mieleeni, mutta ainut minkä muistin siinä vaiheessa kun olisin voinut kirjoittaa sen ylös, oli numero-osa :(
Minulla on salainen puhelinnumero, se ainakin auttaa, mutta auton omistajan nimen tietenkin saa selville halutessaan.
ap
Kerrotko vielä, mitä siinä lapussa luki, siis englanniksi.
Kulttuurisi siis rikastui, onneksi olkoon!
Sen täytyi olla valmiiksi kirjoitettu (liikkuvassa autossa kirjoittaminen onnistuu heikosti), joten on varmasti sitä sorttia tuo kuski,että näyttelee sitä pelotteeksi muillekin.
Jos eivät jotenkin kuvanneet liikkumistasi autollasi, niin ei heillä jälkeenpäin ole mitään millä todistaa mitään .
En pelkäisi.
Vierailija kirjoitti:
Kulttuurisi siis rikastui, onneksi olkoon!
Ihanaa, että veltto elimesi toimii taas.
Lapussa luki "we took your licence number", ainakin luulen että se oli number.
Käsiala oli juuri sen näköistä että se olisi kirjoitettu liikkuvassa autossa, joten ehkä se oikeasti oli kirjoitettu vain minulle :( Kuvaamista en huomannut.
ap
He eivät ilmeisesti olleet tottuneet Helsingin ruuhkiin ja siihen, miten siellä yleensä toimitaan. Eli eivät ole paikallisia ja ylireagoivat kun ajoit heidän eteensä. Todennäköisesti et ikinä enää näe heitä. Rekkarin ovat ilmoittaneet korkeintaan poliisille.
Halusivat vaan uhota ja pelotella. Temperamentti kuohui thats it.
Toivottavasti olette oikeassa ja tämä juttu jää tähän... Reaktio heiltä oli vaan niin ylimitoitettu, olisin hieman ottanut nokkiini pelkästä nyrkin heristelystä! Alkoi tässä jo tuntua siltä että olen suututtanut mafian tai jotain....
ap
En välittäisi tuollaisesta. Uhoamisesta on pitkä matka tekoihin.
Toki olen hankkinut tietojen luovutuskiellot maistraatista joten perääni ei pääsisi.