Lue keskustelun säännöt.
sydän särkyy kun lapsi kaipaa isäänsä
kolmen yh
24.06.2018 |
olemme eronneet lähes kaksi vuotta sitten. meillä on hyvät välit, mutta todella pitkä välimatka. eksä muutti työmahdollisuuksien perässä toiseen maahan. lapset jäivät minulle. eksän työnluonteen vuoksi olivat varsinkin vanhemmat lapset jo tottuneet isänsä pitkiin poissaoloihin, mutta nuorin on välillä todella surun musertamana.
hän on vasta viisi ja surullisena ollessaan maalailee yltiö positiivista kuvaa siitä millaista olisi jos isä olisi meidän kanssa. ja kun eksä tulee käymään tai lapset ovat hänen luonaan, niin tottakai hänellä onkin silloin aikaa olla täysivaltaisesti heidän kanssaan. lapset näkevät isäänsä keskimäärin puolentoista - parin kuukauden välein.
tuntuu todella pahalta, että lapset joutuvat sydänjuuriaan myöten kaipaamaan vanhempaansa. joskus ei pahus vieköön ole kuin vain huonoja vaihtoehtoja...
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempien valinta että lapsella ei ole isää kuin unelmissa.
Puhu rehellisesti lapsen kanssa, älä tue lapsen ajatusta siitä, että palaatte yhteen, jos se ei ole vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhu rehellisesti lapsen kanssa, älä tue lapsen ajatusta siitä, että palaatte yhteen, jos se ei ole vaihtoehto.
Ei, yhteenpaluu ei ole vaihtoehto. Mutta ehkä hänen on senkin takia vaikeaa sitä hahmottaa, kun isänsä on kuitenkin välillä täällä käymässä ja asuu silloin useampia päiviä meillä. Toisinaan menen itse sitten asustelemaan hetkeksi toisten nurkkiin, mutta aina se ei ole mahdollista. Ja näin lyhyissä tapaamisissa meillä on hyvinkin mukavaa keskenämme, mikä on lapsillekin kiva, mutta antaa pienimmälle kuitenkin väärän kuvan.
Olen kyllä kertonut, että sen takia juuri erosimme, koska emme voineet hyvin. Nuorin haluaisi myös, että isänsä muuttaisi lähemmäksi, mutta siinäkin on taustalla ajatus, että isä olisi silloin aina läsnä, vaikka sekin oli yksi syistä eroon, että käytännössä hän oli hirvittävän paljon poissa, jollei aina fyysisesti niin kuitenkin henkisesti...
Nämä taitavat olla aika vaikeita asioita viisi vuotiaan hahmottaa, ja nyt on selvästi tullut vaihe, että vertailee omaa perhettään kavereidensa perheisiin.
Voivat "nähdä" päivittäin nykytekniikalla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isät eivät välitä lapsistaan.
Minä onneksi tunnen lähinnä miehiä, jotka välittävät lapsistaan kovastikin. Eksäni kaipaa lapsiaan myös ihan hirveästi ja käyttääkin pienistä varoistaa hirveästi rahaa matkustaakseen heidän luokse tai maksaakseen heidän matkansa luokseen niin usein kuin vain on mahdollista. Soittaa nuorimmalle pitkiä puheluita useamman kerran viikossa ja on vanhempien kanssa yhteyksissä somen välityksellä. Onneksi on internet!
Surullista mutta lapsi tottuu aikaa myöden tilanteeseen.
muilla vastaavasta tilanteesta kokemusta? Miten lohduttaa pientä parhaiten?