Lue keskustelun säännöt.
Vanhempani valehtelevat sukulaisille
23.04.2018 |
Kertovat minun olevan töissä, vaikka olen ollut yli puoli vuotta työttömänä. On se noloa tämä ihmisen elämä.
Kommentit (10)
Tuo työttömyyden häpeäminen ja hävettävänä pitäminen on jännä ilmiö. Vauhdittaa kyllä syrjäytymistä. Kerrotko itse asioiden oikean laidan sukulaisille, vai etkö ole tekemisissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
He valehtelevat itsensä vuoksi, joka on noloa. Vanhempasi eivät ajattele sinua. Joku sukulaisistani voi ottaa puheeksi töissäolosi ja puhutkin toisin siitä ajasta, josta vanhemmat valehtelivat. Silloin sinä saat oudon tyypin tai valehtelijan leiman, ellet kerro että vanhempasi valehtelivat.
Vierailija kirjoitti:
He valehtelevat itsensä vuoksi, joka on noloa. Vanhempasi eivät ajattele sinua. Joku sukulaisistani voi ottaa puheeksi töissäolosi ja puhutkin toisin siitä ajasta, josta vanhemmat valehtelivat. Silloin sinä saat oudon tyypin tai valehtelijan leiman, ellet kerro että vanhempasi valehtelivat.
No, olen pakostakin valinnut, että en ole sukulaisten kanssa tekemisissä. Ei huvittaisi kauheasti olla vanhempienkaan kanssa, kun olen niin hävettävä. Ainoa lapsi tuotti sitten tällaisen pettymyksen.
Minusta tuntuu, että jopa jotkut tutut häpeävät minun työttömyyttä. Ainakin tuomitsevat. Ei voi mitään. Onneksi seuransa saa valita (tai seurattomuutensa). Olen vain yllättynyt.
Tämäkin pointti siinä on. Kuvitellaan, että toiset vapaaehtoisesti ovat työttömiä ja laitetaan keppiä, vaikka ei yksiä sukujuhlia saa läpi ilman munaamatta itseään, jos on työtön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että jopa jotkut tutut häpeävät minun työttömyyttä. Ainakin tuomitsevat. Ei voi mitään. Onneksi seuransa saa valita (tai seurattomuutensa). Olen vain yllättynyt.
Vanhemmat ihmiset eivät tajua, että nykyään jokainen voi menettää työnsä. Nk. varmoja aloja ei juurikaan enää ole.
Mun vanhemmat toitotaa, että kyllä töitä tekevälle löytyy.
Totta, teen nytkin töitä ilman palkkaa, koska aktivoiduin. Muuten olenkin pitkäaikaistyötön, vaikka korkeasti koulutettu, työhaluinen ja kokenutkin.
Vanhempieni kanssa en juuri ole tekemisissä enkä muiden sukulaisten kanssa ollenkaan. En ole oppinut heitä koskaan tuntemaankaan oikein, koska olen peräisin ajalta, jolloin lapset kuuluivat omiin huoneisiinsa silloin, kun vanhemmilla oli vieraita. vieraiksipa ne siten jäivätkin eivätkä koskaan ole kiinnittäneet minuun huomiota. Itsekään en ole siihen oppinut. Nykyään olisi aikaa ja taitoakin, mutten usko, että ketään kiinnostaa ja tuskin tällaisena kelpaisin "piireihin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun vanhempani, tai ainakin äitini, toivoo/kuvittelee että olen töissä/opiskelen, vaikka olen mt-vikainen sosiaalitapaus joka silloin tällöin käy kokeilemassa onnea terapiassa. Ja kertoo tietenkin edellä olevaa tarinaa sukulaisille ja tuttaville. Ja siinä samassa joudun itsekin valehtelemaan. Toki vaikeaa tämä on minullekin - ei oikeastaan pysty sanomaan mitään taustastaan rehellisesi ilman vaivaantunutta hiljaisuutta. Toisaalta en välttämättä haluakaan. Se miksi minun äitini kuitenkin uskottelee itselleen että minulla menee hyvin, johtuu siitä että hän on aina elänyt jossain illuusioissa eikä pysty kohtaamaan totuutta. Aika pahalta sekin varmaan tuntuisi että on kasvattanut sosiaalipummin (minä) ja pitkäaikaistyöttömän (veljeni).
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani, tai ainakin äitini, toivoo/kuvittelee että olen töissä/opiskelen, vaikka olen mt-vikainen sosiaalitapaus joka silloin tällöin käy kokeilemassa onnea terapiassa. Ja kertoo tietenkin edellä olevaa tarinaa sukulaisille ja tuttaville. Ja siinä samassa joudun itsekin valehtelemaan. Toki vaikeaa tämä on minullekin - ei oikeastaan pysty sanomaan mitään taustastaan rehellisesi ilman vaivaantunutta hiljaisuutta. Toisaalta en välttämättä haluakaan. Se miksi minun äitini kuitenkin uskottelee itselleen että minulla menee hyvin, johtuu siitä että hän on aina elänyt jossain illuusioissa eikä pysty kohtaamaan totuutta. Aika pahalta sekin varmaan tuntuisi että on kasvattanut sosiaalipummin (minä) ja pitkäaikaistyöttömän (veljeni).
Näitä on ikävä lukea. Kuinka pääsisimme häpeän ja tuomitsemisen tuolle puolen?
Niin se vaan menee, ja tuntuu että suoraan verrannollista paikkakunnan kokoon tuo palturin puhuminen. Asun itse keskisuuressa kaupungissa, vanhemmat muutaman tuhannen asukkaan taajamassa. Kouluttauduin alalle jota ei pidetä mitenkään mediaseksikkäänä (olen ns. duunari) ja vanhempani puhuivat sukulaisille ja tutuille kuinka "se on vaan välietappi, tarttee tän koulutuksen alle että voi jatkaa korkeemmalle asteelle". Jo lähemmäs 20 vuotta samalla alalla, ja aina vaan löytyy sukujuhlissa niitä, jotka kuvittelee että olen joku akateemikko. Korjaan kyllä käsityksen, ja sekös vanhempia kismittää.