Miksi Etelä-Amerikan väestö on pitkälti sekoittunut, mutta Afrikan ei?
Onhan Etelä-Amerikassakin tosin ihan pikimustia jotka hekään eivät ole suuremmin sekoittuneet. Onko kyse siitä, että ovat geneettisesti siinä määrin erilaisia, että ovat pysyneet erillään? USAssakin latinot pariutuvat herkemmin valkoisten kanssa kuin mustat.
Kommentit (7)
Siis Etelä-Amerikassa ovat kaikki vähän sekarotuisia ja sitten on niitä inkkareitakin tietyy ponchoissaan, mutta väestö eri tavalla sekoittunut valkoisiinkin kuin Afrikassa.
Vierailija kirjoitti:
Siis Etelä-Amerikassa ovat kaikki vähän sekarotuisia ja sitten on niitä inkkareitakin tietyy ponchoissaan, mutta väestö eri tavalla sekoittunut valkoisiinkin kuin Afrikassa.
Niin, no Etelä-Amerikassahan on paljon eurooppalaisten valtioiden entisiä siirtomaita. Valkoiset tulivat sinne usein luonnonrikkauksien vuoksi ja sekoittuivat sitten paikallisväestön kanssa. Afrikassa ei näitä luonnonrikkauksia joka valtiossa niin paljon esiintynyt.
T. latina
Koska Etelä-Amerikan alkuperäisväestö tapettiin lähes sukupuuttoon. Tilalle muuttivat eurooppalaiset. Afrikan maissa asuu edelleen alkuperäisväestö.
Siis Afrikassa on eri heimoja periaatteessa ne eri maiden asukkaat, ne on vähän kuin vihollisia keskenään.
Etelä-Afrikassa oli apartheid, ja kai siellä vieläkin on aika paljon valkoiset ja mustat erillään.

Niin on Etelä-Amerikassakin eri heimoja, ja ne ovat vihollisia keskenään.
Nyt en ihan ymmärtänyt kysymystäsi. Tarkennatko?
T. latina