Lihominen raskauden aikana
Sain noottia -aiheellisesti- neuvolasta painoni noususta. Olen siis rv 20 ja paino on noussut kunnioitettavat 12 kg jo tähän mennessä. Olen hiukan ymmälläni tästä, sillä en ole omasta mielestäni syönyt ainakaan enempää kuin ennen. Toki liikunta on jäänyt vähemmälle, kun alkuun kärsin rajusta pahoinvoinnista ja nyttemmin kuvaan on astuneet melko rajut liitoskivut.
No, pidin kirjaa 2 vkoa syömisistäni ja toden totta, en oikeasti syö päivässä 1500-1700 kaloria enempää. Painoin ennen raskautta 60 kg (olen 160cm pitkä) ja nyt painan 72 kiloa. Sokeriherkkuja en syö lainkaan. Voiko tämä olla oikeasti läskiä mitä olen kerryttänyt itseeni vai voiko nestettä kertyä näin jumalattomasti? Juon siis tosi paljon vettä, öisinkin herään 1-2 kertaa juomaan janoon sen 0,5 litran tuopin vettä.
Mitä voisin tehdä että saisin painonnousun stoppaamaan? Syödä vielä vähemmän? Olen niin ylpeä järkevästä ruokailustani, katson todella tarkkaan että saan paljon kasviksia, proteiihia ja kuituja, enkä syö mitään einesruokia, roskaruoasta puhumattakaan.
Tätä menoa painan kohta 100 kg :(