Kansallisbaletin johtaja menettää työnsä – syynä epäasiallinen käytös
Kansallisooppera ja -baletti on vapauttanut Kenneth Greven esimiestehtävistään.
Päätös liittyy tanssijoiden esiin nostamaan Greven epäasialliseen käytökseen.
Kyse on esimerkiksi kielenkäytöstä liittyen tanssijan ulkonäköön tai yksityiselämän piiriin kuuluviin asioihin.
Greve jatkaa Kansallisbaletin johtajana kautensa loppuun, eli 31. heinäkuuta asti
Pääjohtaja Gita Kadambi toteaa tiedotteessa, että Greven toiminnasta on käyty keskustelua Kansallisoopperan ja -baletin sisällä. Epäsiallista käytöstä ei hyväksytä.
– Työyhteisön hyvinvoinnin kannalta päätös esimiesroolista luopumisesta oli minun ja Kenneth Greven yhteinen.
Kansallisbaletin luottamusmies Jouka Valkama toteaa, että tilannetta on käsitelty asianmukaisesti ja käsittely jatkuu organisaation sisällä.
Myös tanssijat toivovat Valkaman mukaan työrauhan säilyvän ja esityskauden jatkuvan mahdollisimman normaalisti.
Greve toteaa tiedotteessa tehneensä virheitä.
– Olen äärimmäisen pahoillani. Suhtaudun intohimoisesti työhöni ja tunnistan, että olen ylittänyt rajani johtajan asemassa. Pyydän käytöstäni anteeksi tanssijoilta ja Kansallisbaletilta. Toivon, ettei tämä vahingoita Kansallisbaletin mainetta ja tulevaisuutta Suomessa.
Gita Kadambi pitää tilannetta valitettava.
– Huolimatta tästä arvostamme edelleen Kenneth Greven Kansallisbaletin hyväksi tekemää ansiokasta työtä.
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/622614-kansallisbaletin-johta…
Kommentit (23)
Taidealalla on aina ollut diktaattoreja. Johtuu ehkä vähän alan luonteestakin. Vähän eri asia kuin jokin toimistotyö.
Vierailija kirjoitti:

Onneksi asiaan on alettu puuttua. Tanssijat, muusikot, laulajat, näyttelijät ja muut taiteilijat ovat oikeutettuja turvalliseen työympäristöön siinä missä toimistotyön tekijätkin.
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin on varmaan vaan ajatellut olevansa Suuri Taiteilija, kuten Aku.
Aku on suomen paras ohjaaja

Esimies on aina diktaattori ja niin pitääkin olla.
Mikä hemmetin turvallinen työympäristö?
Joku inisee siitä että ohjaaja vaatii näyttelijä tekemääns tuntin joka kuuluu hänen työhönsä. Siitä sitten inistään jossain lehdissä ja telkkarissa kun joutuisi työnsä tekemään.
Hyvä että näitä ”mestareita” vähän tuuletetaan. Uutta putkeen vaan.
Pitäiskö näiden tarinoiden rinnalla nostaa esiin Tapsa Kansakin? Tosin se on aina tylyttänyt muusikoitaan ihan surutta yleisön edessä.
Seuraavaksi on syytä ottaa hampaisiin Itä-Eurooppalaiset voimistelun opettajat. Opetusmetodit ovat aivan liian fyysisiä ja vaativia.
Milloinkahan taitoluistelijat nostavat opettajansa hampaisiin.
Että todellinen syy onkin meeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeetttttttttttttttttttttoooooooooooooooooooooooooooo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidealalla on aina ollut diktaattoreja. Johtuu ehkä vähän alan luonteestakin. Vähän eri asia kuin jokin toimistotyö.
Onneksi asiaan on alettu puuttua. Tanssijat, muusikot, laulajat, näyttelijät ja muut taiteilijat ovat oikeutettuja turvalliseen työympäristöön siinä missä toimistotyön tekijätkin.
Esimies on aina diktaattori ja niin pitääkin olla.
Mikä hemmetin turvallinen työympäristö?
Joku inisee siitä että ohjaaja vaatii näyttelijä tekemääns tuntin joka kuuluu hänen työhönsä. Siitä sitten inistään jossain lehdissä ja telkkarissa kun joutuisi työnsä tekemään.
Louhimies oli halunnut näyttelijän hyppäävän 20 metristä ilman turvavaljaita sekä toisen yrittävän taistella hengestään myrskyävässä jääkylmässä vedessä ilman ennakkosuunnittelua ja sitä myötä stunttikoordinaattorin paikalla oloa. Kolmannen näyttelijän lähes jäätyä liikkuvan junan alle hän oli vaatinut näyttelijää valehtelemaan horjahtaneensa junaa kohden tarkoituksella, jottei stunttikoordinaattori lopeta kuvauksia liian vaarallisina, kuten sitten tekikin, mistä ohjaaja luonnollisesti raivoissaan, näyttelijöiden turvallisuudesta viis.
Vierailija kirjoitti:
Seuraavaksi on syytä ottaa hampaisiin Itä-Eurooppalaiset voimistelun opettajat. Opetusmetodit ovat aivan liian fyysisiä ja vaativia.
Milloinkahan taitoluistelijat nostavat opettajansa hampaisiin.
Mitä???
Nyt menee jo sairaaksi.
Ne on URHEILIJOITA! Niiden kuuluukin repiä KAIKKI itsestä irti. Se on niiden työtä.
Ovela linja palstalla. Tästä ja monesta muusta saa puhua vapaasti, mutta erästä HSlle työskennellyttä lapsenraiskaajaa ei saa mainita ollenkaan. Tänkin erottamisen syyt näyttää olevan ihan pelletasoa. Työ jossa ulkonäkö on tärkeää, niin kyllä sitä pitää voida silloin myös kommentoida niin kuin myös yksityiselämän toilailuja, kun kyse on kuitenkin suht näkyvästä työntekijästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidealalla on aina ollut diktaattoreja. Johtuu ehkä vähän alan luonteestakin. Vähän eri asia kuin jokin toimistotyö.
Onneksi asiaan on alettu puuttua. Tanssijat, muusikot, laulajat, näyttelijät ja muut taiteilijat ovat oikeutettuja turvalliseen työympäristöön siinä missä toimistotyön tekijätkin.
Esimies on aina diktaattori ja niin pitääkin olla.
Mikä hemmetin turvallinen työympäristö?
Joku inisee siitä että ohjaaja vaatii näyttelijä tekemääns tuntin joka kuuluu hänen työhönsä. Siitä sitten inistään jossain lehdissä ja telkkarissa kun joutuisi työnsä tekemään.
Louhimies oli halunnut näyttelijän hyppäävän 20 metristä ilman turvavaljaita sekä toisen yrittävän taistella hengestään myrskyävässä jääkylmässä vedessä ilman ennakkosuunnittelua ja sitä myötä stunttikoordinaattorin paikalla oloa. Kolmannen näyttelijän lähes jäätyä liikkuvan junan alle hän oli vaatinut näyttelijää valehtelemaan horjahtaneensa junaa kohden tarkoituksella, jottei stunttikoordinaattori lopeta kuvauksia liian vaarallisina, kuten sitten tekikin, mistä ohjaaja luonnollisesti raivoissaan, näyttelijöiden turvallisuudesta viis.
Näyttelijän pitää olla se ammattistuntti. Kaikki mitä ihminen voi tehdä pitää sen näyttelijän siihen pystyä.
Jackie Chan on tästä hyvä esimerkki. On on tehnyt itse stuntteja jota täkäläiset kukkahattu täti viranomaiset ei edes hyväksyisi.
Jopa Tom Cruise tekee itse stunttinsa ja hommasi itsensä sairaalaan pitkäksi aikaa epäonnistuneen stuntin takia.
Koska se on niiden TYÖTÄ!
Kohta sitten ihmetellään, kun baletin taso laskee luvattoman alas. "viitsisitkö Liisa tehdä arabeskin, Petteri, et ole tänään oikein ryhdikäs. Mutta ehkä tuo menettelee."
En tarkoita, että asiattomuuksia pitäisi sinänsä sallia, mutta monesti johtotehtävissä olevat ihmiset ovat päätyneet sinne tietynlaisen luonteensa vuoksi. Kääntöpuolena tuo luonne voi olla vittumainenkin.
Kysymys tietäville. Onko kansallisbaletissa yhtään suomalaista työntekijää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraavaksi on syytä ottaa hampaisiin Itä-Eurooppalaiset voimistelun opettajat. Opetusmetodit ovat aivan liian fyysisiä ja vaativia.
Milloinkahan taitoluistelijat nostavat opettajansa hampaisiin.
Mitä???
Nyt menee jo sairaaksi.
Ne on URHEILIJOITA! Niiden kuuluukin repiä KAIKKI itsestä irti. Se on niiden työtä.
No, baletti on kyllä aika lähellä urheilua. Oleellista on repiä itsestään kaikki irti. Vaativampaakin, kun pitää olla näyttelijän ilmaisu ja huippu-urheilijan fysiikka.
Tumma nainen erotti valkoisen miehen ja pilaa tämän elämän syytöksillä.
Taputan.
Kuin suoraan feministien oppikirjasta.
Vierailija kirjoitti:
Kohta sitten ihmetellään, kun baletin taso laskee luvattoman alas. "viitsisitkö Liisa tehdä arabeskin, Petteri, et ole tänään oikein ryhdikäs. Mutta ehkä tuo menettelee."
En tarkoita, että asiattomuuksia pitäisi sinänsä sallia, mutta monesti johtotehtävissä olevat ihmiset ovat päätyneet sinne tietynlaisen luonteensa vuoksi. Kääntöpuolena tuo luonne voi olla vittumainenkin.
Juuri näin!
Jahas, itse olen seurannut läheltä ainakin kahden despoottisen naisesimiehen törkeää huutelua ja kielenkäyttöä myös miesalaisiaan kohtaan - jopa omavaltaista palkkojen pienentämistä, joka on jo kyseenalaista. Ei näistä miehet tunnu ottavan itseensä samalla lailla kuin naiset. Voi olla, että kohta miehetkin alkavat paljastaa näitä naisesimiesten törkeyksiä julkisuudessa.
Onkohan niin, että naiset ja miehet eroavat kokemusherkkyydessään toisistaan?
Juu ei yllätä, tästä on puhuttu kulissien takana pitkään. Vittumaisuus on kyllä taiteellisten johtajien kohdalla yleensä sääntö eikä poikkeus, mutta täytyy siinä joku raja olla. Ihan hyvä että tuli päivänvaloon tämäkin.