Parisuhdeväkivallan tulkitsemisessa huumoriksi kyse sadismista?

Esimerkkinä Veitolan yökyläily Nordineilla. Jotkut näkivät siinä henkistä väkivaltaa, toiset pariskunnan keskinäistä huumoria.

Yleisemmällä tasolla: kun ukon nähdään huutavan akalle naama punaisena, ulkopuolinen tyypillisesti väittää tilannetta pariskunnan huumoriksi. Muut tulkinnat hyväksytään vasta sitten, jos on ensin aukottomasti todistettu, ettei kyse ollutkaan huumorista.

Mistä huumorioletus tulee? Onko kyse katsojan sadismista? Saadaanko väkivallan seuraamisesta samaa mielihyvää kuin fiktiivisestä väkivaltaviihteestä? Sadismista saatu mielihyvä ja vahingonilo puetaan salonkikelpoiseen asuun puhumalla huumorista?