Kannattaako ahdistelijan kohtaaminen?
Törhöskeskustelu on nostanut minulla mieleen vanhoja kokemuksia, kun kohtasin toistuvaa ahdistelua erään valta-asemassa olevan miehen taholta. Silloin en osannut kunnolla nostaa kissaa pöydälle, vaikken koskaan rohkaissut hänen lähestymisiään ja vaikka torjuin kaikki lähentelyt. Liikuntaharrastuksen puitteissa oltiin siis tekemisissä mikä teki rajojen vetämisestä välillä vaikeaa. Kuitenkin teot olivat selvää lähentelyä ja hän osasi tehdä ne niin, ettei pahimmissa ollut todistajia läsnä.
Käyn nyt noita tilanteita päässäni läpi uudestaan ja uudestaan ja tuntuu että sekoan. Viime yönäkään en nukkunut ollenkaan. Minua turhauttaa ja surettaa että olin typerä enkä puuttunut silloin paremmin ja ollut selkeämpi. Syytän itseäni paljon. Samalla mietin, miksi hän käyttäytyi niin asemastaan huolimatta? Hän oli olevinaan "ystäväni" joten myös luotin häneen, joo olin juuri niin tyhmä silloin. Mutta olin hyvin hyvin nuori. Hän olisi voinut olla isäni. Mutta ymmärrän että minussakin oli paljon vikaa koska en esim. lyönyt naamaan tai tehnyt jotein selkeämpää.
Mutta nyt mietin, että tavallaan tekisi mieli ottaa häneen yhteyttä ja keskustella asiasta. Onko joku tehnyt niin vastaavassa tilanteessa? Kannattaako lähentelijään ottaa yhteyttä, voiko syntyä joku hyvä keskustelu? En tiedä yhtään mitä tekisin, mutta tuntuu että josen tee mitään tää unettomuus ja hulluudentunne pahenee. Antakaa jotain neuvoja tai kokemuksia tai näkemyksiä, kiitos kaikille
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kohdata. Mielellään pesismailan kanssa ja pimeällä kujalla.
Tämä ei varmaan ollut totinen ehdotus, mutta kuitenkin... en tunne varsinaista kostonhimoa. En oikeen tiedä mitä tunnen. Olo on vaan koko ajan levottomampi ja haluaisin päästä tästä eroon. En kostaa... ainakaan väkivaltaisesti. En edes tiedä olenko enemmän vihainen itselleni vai hänelle.
Ap
Jos olet ollut alaikäinen, niin asia on astetta vakavampi juttu. Tuo on voinut olla lapseen sekaantumista, joka todellakin on poliisiasia.
Tuskin hän mitään myöntäisi ja se saisi sinulle vain paskemman olon - en siis suosittele! Hae itsellesi keskusteluapua jostain muualta - ystäviltä tai ammattilaiselta. Jos kyseinen ahdistelija on edelleen asemassa, jossa pääsee luomaan luottamuksellisia suhteita nuoriin tyttöihin, niin sitten harkitsisin vakavasti ottamaan asiassa yhteyttä ko. seuran johtoon.
Jos olit alaikäinen ja kyseessä oli nuorten kanssa työskentelevä ihminen, ilmoita poliisille.
Ei se ole helppoa, itsellä nuoruudessa myös sellainen tilanne, enkä osaisi mennä poliisin puheille. Mutta kunpa joku uskaltaisi!
Kannattaa kohdata. Mielellään pesismailan kanssa ja pimeällä kujalla.