Harrastuskaverin outo käytös, ilkeyttä vai typeryyttä?
Olen harrastanut tiettyä asiaa nyt 2v. Viime syyskaudella mukaan liittyi uusi mies ja minä ihastuin häneen. Pidin asian omana tietonani mutta koska mies vaikutti siltä että on ihastunut myös, tunnustin asian. Siitä alkoi helvetti. Mies ei ole sanonut minulle tunteistaan minua kohtaan. Hän käyttäytyy minua kohtaan kahden ollessa hyvin, auttaa minua pikkuasioissa ja on kiinnostuneen oloinen. Mutta muiden seurassa hän tölvii ja puhuu rumasti ja haukkuu aikaansaannoksia.
Hän saattaa läsnäollessani puhua toisten naisten kanssa kuin olisi kiinnostunut heistä mutta sulkee minut pois keskustelusta kuin minua ei olisi.
Minulla on tunne että se ilkeily ja välinpitämättömyys johtuu siitä että hän pitää minusta muttei voi sitä sanoa minulle. Koska ilkeiltyään hän on seuraavalla kerralla ystävällinen ja auttava.