Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Haluaisin tuntea uudestaan vetoa omaan mieheeni

Vierailija
23.01.2018 |

On kulunut kolme vuotta siitä, kun aviomieheni oli minua kohtaan todella arvosteleva ja epäkunnioittava. Hän kritisoi erityisesti ulkonäköäni, mutta kyllä muitakin ominaisuuksiani, tuolloin useamman kuukauden ajan. Meillä oli ollut aika kiihkeä suhde aina ennen sitä ja tuolloin epäilin, että olikohan hänellä joku toinen. No lopulta melkoisten kriisikeskustelujen jälkeen ja miettiessäni jo eroa hän lopetti jatkuvan piikittelynsä ja ns palasi ennalleen.

Ongelma on, että minä en palannutkaan. Kaikki on muuten ollut ihan normaalisti, mutta olen kehittänyt useampia kaukoihastuksia muihin miehiin. En ole tehnyt niille mitään tosin, ilmeisesti olen kaivannut vain tunnetta haluttuna olemisesta tai että joku katsoo minua ihastuneesti tms. Haluaisin mieluiten nämä runteet takaisin oman mieheni kanssa, mutten oikein onnistu tumtemaan niitä. Mies kyllä on huomioiva ja kehuu jne ja meillä on aseksiäkin monesti joka viikko, mutta jotain puuttuu.

Miten sen "jonkin" saisi takaisin? Usein on hetkiä, että näen mieheni todella komeana ja seksikkäänä. En kuitenkaan enää ITSE tunne itseäni kauniiksi ja seksikkääksi, vaikka hän sanoo niin ja osoittaa teoilla. Onko kenelläkään mitään neuvoa tai vaikka suositusta kirjadta, josta olisi apua? Olemme nelikymppisiä eikä ensimmäinen ajatukseni ole erota. Lapsikin on.

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle kävi samoin. Olimme samassa työpaikassa,kun mieheni loukkasi minua muiden edessä. Tämän jälkeen kävin syvissä vesissä, pidin rakastajaa ja kun sain itsetuntoni takaisin ,lopetin sivusuhteen.

Olemme yhä yhdessä,tapahtumasta 4 vuotta.

Vierailija
2/7 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen itse huomannut että haluan, jos tunnen itseni seksikkääksi. Ja tunnen niin jos joku on ilmaissut että olen haluttava.

Huono keino tähän on ottaa rakastaja, toimii, mutta myös liitto kuolee.

Parempi keino on tehdä itsellesi muuttumisleikki, niin että itse tunnet olevasi kuuma. En tiedä mitä se sinulla tarkoittausi, tanssiharrastus, uusi kampaus, seksikkäämmät vaatteet ja kengät, uusi meikkaustyyli, muutama kilo pois tai istuvat kauniit alusvaatteet. Mitä vaan miten tunnet itsesi haluttavaksi naiseksi.

Sitten joku loma lämpimään miehesi ksnssa, niin että laitat hänet kerjäämään. Olet upea mutta et anna hänelle mitään ennen kuin hän kuolaa ja sanoo sen ääneen ja kerjää sinua.

Tämäkin toimii, eikä ikävää uskottomuutta jälkipyykkinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi samoin. Olimme samassa työpaikassa,kun mieheni loukkasi minua muiden edessä. Tämän jälkeen kävin syvissä vesissä, pidin rakastajaa ja kun sain itsetuntoni takaisin ,lopetin sivusuhteen.

Olemme yhä yhdessä,tapahtumasta 4 vuotta.

Tunnetko itsesi nykyään halutuksi ja viehättäväksi miehesi silmissä? Korjasiko sivusuhde sen niin, että tunnet olevasi sitä myös miehesi silmissä eikä vain sen sivusuhteen silmissä?

En usko voivani valehdella miehelleni eli siis aloittaa oikeaa sivusuhdetta. Siitä seuraisi väistämättä ero. Eikä se olisi muutenkaan oikein tietenkään.

Onko kyse siis vain siitä, etä minun pitää saada itsetuntoni korjattua? Mitenköhän ihmeessä sen onnistun tekemään.

Ap

Vierailija
4/7 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin se on, sanottuja asioita ei voi perua. Jotain menee rikki eikä enää auta vaikka mies miten vakuuttelisi ettei tarkoittanut sanomaansa. Meillä on sama. Yhdessä ollaan mutta mikään ei enää koskaan tule olemaan kuten ennen. Jotenkin uskonkin ettei mies tarkoittanut kaikkea sanomaansa mutta silti se tietty "lumous" suhteesta katosi ikuisiksi ajoiksi.

Vierailija
5/7 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Puhu miehesi kanssa, oikeasti. Tai, mene vieraisiin, mutta mieti, se harvoin on mitään tajunnanräjäyttävää seksiä, yleensä jää nolo olo kuitenkin. Mieti myös, haluatko kostaa mahdollisen syrjähypyn ja jos haluat, niin anna mennä. Joskus asioita ei hoideta puhumalla ja ajattelemalla. Mutta, kannattaa miettiä.

Vierailija
6/7 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi samoin. Olimme samassa työpaikassa,kun mieheni loukkasi minua muiden edessä. Tämän jälkeen kävin syvissä vesissä, pidin rakastajaa ja kun sain itsetuntoni takaisin ,lopetin sivusuhteen.

Olemme yhä yhdessä,tapahtumasta 4 vuotta.

Tunnetko itsesi nykyään halutuksi ja viehättäväksi miehesi silmissä? Korjasiko sivusuhde sen niin, että tunnet olevasi sitä myös miehesi silmissä eikä vain sen sivusuhteen silmissä?

En usko voivani valehdella miehelleni eli siis aloittaa oikeaa sivusuhdetta. Siitä seuraisi väistämättä ero. Eikä se olisi muutenkaan oikein tietenkään.

Onko kyse siis vain siitä, etä minun pitää saada itsetuntoni korjattua? Mitenköhän ihmeessä sen onnistun tekemään.

Ap

Kyllä tunnen ja mieheni antaa näin ymmärtää. Tunnen itseni viehättäväksi myös omissa silmissäni. Minulla asia meni näin. Rakastan myös miestäni,ainoa asia,joka muuttui on se,että tajusin ettei ketään voi omistaa eikä hallita ,ei sanoin,eikä teoin.

Meillä on avioliittoa takana 30v ,koettu on monenlaista,kaikesta on selvitty.

Jos tallella on se "punainen lanka" ,niin toivoa on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
23.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vika ei ole sinussa. Luottamuksesi on rikottu. Pystytkö sanomaan sen miehelle, kaiken tämän? Miksi hän heittäytyi tuollaiseksi? Uskotko hänen rakastavan sinua vielä/enää?

Oikeasti,?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yhdeksän kaksi