Keskivertoa tyhmempi: mikä tyhmyydessä on mukavinta?

Ei ketään?

Kun itse on hiukan tyhmä, voi täydestä sydämestä haukkua tyhmiksi kaikki muut. Varsinkin ne, joilla on akateemisia tutkintoja ja/tai ovat menestyneet taloudellisesti hyvin.

Olen niin tyhmä, että saan paljon iloa tyhmyydestäni.

Se kun ei tarvii stressata mistään eikä esittää mitään.

Onko se todella niin, ettei tyhmän tarvitse stressata?

Eikö tyhmä häiriinny niistä "aukoista", joita hänellä on? Mutta hän ei osaa tehdä niille mitään sen tyhmyyden takia, ei tavallaan tiedä missä vika on ja mitä tulisi korjata. Tyhmäkin kaiketi huomaa, jos hänelle tapahtuu jotain ikävää tai asiat ovat toistuvasti vaikeita, ja siis tajuaa, että jotain tietoa/taitoa puuttuu. Mutta äly ei riitä tunnistamaan ongelmia. Eikö se ahdista?

Onko se todella niin, että tyhmät ovat autuaan iloisia ihmisiä?

Esitän muille olevani tyhmempi. Se on ihanaa. Vapauttavaa tehdä yksin älykkäämpiä asioita ja ajatella älykkäämmin, mutta muiden seurassa (jotka tosin luulevat olevansa minua älykkäämpiä, koska saan sen vaikuttamaan siltä) voin vain ottaa rennosti ja olla ajattelematta mitään ja heittäytyä yhtä tyhmäksi. Ah.

Mukavinta on se, että tämän palstan jutut tuntuvat ihan järkeviltä. Jaksan roikkua täällä joka päivä ja opin aina jotain uutta.

Eikö tyhmät oikeasti tosiaankaan kärsi siitä? Sanotaan niinkin, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Kärsivä ruumis ei sitten haitanne, jos on tyhmä? Miksi tyhmiä edes pilkataan, jos he ovat oikeasti onnekkaampia? Tärkeintähän on olla onnellinen. Kateellinenhan tyhmille saisi olla!

Tyhmyyden käsite on epäselvä ja määrittelemätön. On helpompi käsittää että älykkyyttä ja lahjakkuutta on montaa eri laatua mutta koskaan ei puhuta tunnetyhmyydestä tai katutyhmyydestä.