Mitä järkeä on laitattaa hiuspidennyksiä enää iäkkäämpänä naisena?
Siis pitkät hiukset näyttävät hirveiltä jo yli kuusikymppisellä naisella, jonka naamataulustakin voi lukea vuosikerrat rypyistä.
Kommentit (13)
Itsensä ilahduttaminen ei ole turhaa.
Ei olisi tarvinnut kuin kirjoittaa Googleen "old woman with long hair" niin tulee loppumaton kuvavirta vanhoja julmetun upeita pitkätukkaisia vanhoja naisia.
Niiden pitkien hiusten pitää olla omat. Silloin ne voivat näyttää hyvältä. Pidennykset minkä tahansa ikäisellä ovat nolot.
Pitää olla pidennykset että saan hiukset tiukalle nutturalle kun istun keinutuolissa neulomassa sukkia.
Mitä järkeä laittaa hiustenpidennyksiä edes nuorena?
Niillä peitetään kalju, naisetkin kaljuuntuu, mutta kaikki kyttäävät kaljuja naisia.
ebemmän minä tekotukan ymmärrän vanhoilla, niillä on oma tukka lähetnyt, miksi nuoret laittaa sellasia, sitä en ymmärrä, kun omakin tukka vielä on päässä ja kasvaa.
eli älyttömämpää se nuorella on. ei se ketään ainakaan kaunista, typerän näkösiä karvareuhkia, luuleeko joku ettei niitä erota omasta tukasta.
Ei se pidennetty tukka ainakaan kaunista iäkkäämpää naista.
Todellakin pitkät hiukset vanhassa naamataulussa näyttävät noita-akkamaiselta.
Toisaalta jo luonnostaan pitkät hiukset iäkkäämmälläkin naisella on, niin nekin ovat kauniit nutturalle laitettuna.
Nykymuoti on naisilla pitkät suorat hiukset, ja tätä trendiä yrittävät sitten ikääntyneet jo yli viisikymppiset naiset seurata, koska vanhenemisen näkymistä yritetään kaikin tavoin estää näkymästä, mutta kun se ei hiustenpidennyksilläkään ole estettävissä. Ikä nyt vaan näkyy naamasta, ja osittain vartalostakin joltain osin esim. käsien kämmenselkien ihosta.
Todellakin huvittavan näköistä, kun noin kuudenkymppinen nainen, kylläkin muotitietoinen vaatetukseltaan pyrkii hiustensa pidennyksillään esittää vielä nuorta naista, mutta kun niitä vuosikymmennyksiään ei voi piilottaa millään, vaikka joku kuvittelee, että plastiikkakirurgisilla leikkauksilla ja toimenpideillä voitaisiin sitä ikääntymisen tuomaa naamataulua viritellä, ja voihan sitä johonkin pisteeseen, muttei ihan sentään kaikeen.
Miksi oletatte että vanha haluaa näyttää nuorelta jos käyttää tekotukkaa, minä luulen että se vain haluaa tuntea taas tukan päässään, koska omaa tukkaa ei juuri enää ole, ei se kuvittle nuorelta näyttävänsä. vanhat eivät häpeile ikäänsä vaan ovat yleensä ylpeitä siitä ja naureskelevat nuorille, nuorethan ne vain iästä valittavat jatkuvasti, kun ovat muka niiiin vanhoja. heh.
Mitäs nuoret sitten esittävät kun laittavat tekotukan? Sikiöitäkö? jos sillä halutaan mukamas nuorentua.
Vierailija kirjoitti:
Nykymuoti on naisilla pitkät suorat hiukset, ja tätä trendiä yrittävät sitten ikääntyneet jo yli viisikymppiset naiset seurata, koska vanhenemisen näkymistä yritetään kaikin tavoin estää näkymästä, mutta kun se ei hiustenpidennyksilläkään ole estettävissä. Ikä nyt vaan näkyy naamasta, ja osittain vartalostakin joltain osin esim. käsien kämmenselkien ihosta.
Todellakin huvittavan näköistä, kun noin kuudenkymppinen nainen, kylläkin muotitietoinen vaatetukseltaan pyrkii hiustensa pidennyksillään esittää vielä nuorta naista, mutta kun niitä vuosikymmennyksiään ei voi piilottaa millään, vaikka joku kuvittelee, että plastiikkakirurgisilla leikkauksilla ja toimenpideillä voitaisiin sitä ikääntymisen tuomaa naamataulua viritellä, ja voihan sitä johonkin pisteeseen, muttei ihan sentään kaikeen.
Ai nykymuoti, salli mun nauraa! Pitkät hiukset (omat) on mulla ollut ihan nuoresta asti, oli ne muodissa tai ei enkä ajatellut niitä leikata. Sä varmaan kuulut niihin jotka leikkauttavat sen kananper*een heti kun joku "guru" sellaista jossain esittää.
40+
Vierailija kirjoitti:
Nykymuoti on naisilla pitkät suorat hiukset, ja tätä trendiä yrittävät sitten ikääntyneet jo yli viisikymppiset naiset seurata, koska vanhenemisen näkymistä yritetään kaikin tavoin estää näkymästä, mutta kun se ei hiustenpidennyksilläkään ole estettävissä. Ikä nyt vaan näkyy naamasta, ja osittain vartalostakin joltain osin esim. käsien kämmenselkien ihosta.
Todellakin huvittavan näköistä, kun noin kuudenkymppinen nainen, kylläkin muotitietoinen vaatetukseltaan pyrkii hiustensa pidennyksillään esittää vielä nuorta naista, mutta kun niitä vuosikymmennyksiään ei voi piilottaa millään, vaikka joku kuvittelee, että plastiikkakirurgisilla leikkauksilla ja toimenpideillä voitaisiin sitä ikääntymisen tuomaa naamataulua viritellä, ja voihan sitä johonkin pisteeseen, muttei ihan sentään kaikeen.
Mä en ole ikinä tajunnut tätä, että jos vanhempi nainen vaikka pukeutuu muotitietoisesti tai ottaa pidennyksiä niin ajatuksena on ESITTÄÄ nuorta. Eikö voi pukeutua niin ihan ikänsä tiedostaen ja hyväksyen?
Jos tykkää pitkistä?