Lue keskustelun säännöt.
Kun sukulainen hylkää eikä enää pidä yhteyttä!
15.12.2017 |
Meillä kävi ikävästi sukulaisen kanssa. Hän piti jonkin aikaa tiiviisti yhteyttä lasten ollessa pieniä. Tätä kesti muutaman vuoden. Sitten kertoi saaneensa uusia ystäviä, joiden lasten kanssa alkoi viettämään aikaansa, ja samalla jätti meidät lähes kokonaan. Lapset aluksi kysyivät minulta miksei täti enää käy, mutta ajan myötä kyselyt jäivät. Minulle asia oli pitkään tosi suuri suru, sillä minulla oli jo ennen lapsia tämän sukulaisen kanssa pitkä historia ja ystävyys. Koin, että meidät hylättiin. Sain kuulla toiselta sukulaiselta että tämä täti pitää näihin muihin lapsiin todella runsaasti yhteyttä, ottaa yökylään, vie pienille reissuille, on kiinnostunut heidän tekemisistään. Minä ja lapseni emme olleet tämänkaltaisen yhteydenpidon arvoisia, tämä satutti. Nyt vuosikausien päästä olen päässyt asian yli. Välien uudelleenlämmittely tuntuu mahdottomalta, niin suuri järkytys tuo aikoinaan tapahtunut hylkääminen oli. Miten itse toimisitte tuonkaltaisen sukulaisen kanssa, jos hän pitkien aikojen jälkeen ehdottaa tapaamista tms.? Itse ole ajatellut jatkavani elämääni ilman häntä ja keskittyväni niihin ihmisiin, jotka ovat olleet elämässämme mukana vuosien mittaan. Minusta ystävä ei koskaan hylkää toista vuosiksi.
Kommentit (10)
Ei ketään voi vaatia olemaan ystävä ja pitämään yhteyttä, vaikka asia surullinen olisikin. Minä olen aina kyllästynyt nopeasti yksipuoliseen yhteydenpitoon. Jos joku ei halua olla kanssani tekemisissä, niin sitten olen etsinyt uusia ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaiseen asiaan olisit voinut tarttua heti verekseltään. Kysyä miksi näin. Koskaan ei ole myöhäistä korjata välejä. Luottamus on kyllä vaikeaa saada takaisin.
Olitkohan itse kiinnostunut vain sokeasti lapsistasi? Kiinnostiko tämän ihmisen omat asiat sinua. Vastavuoroisuus ihmissuhteissa on tärkeää. Sen moni unohtaa omien lasten kohdalla.
Ei tietenkään lämmitellä. Hylkääjä ei ole sen arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiseen asiaan olisit voinut tarttua heti verekseltään. Kysyä miksi näin. Koskaan ei ole myöhäistä korjata välejä. Luottamus on kyllä vaikeaa saada takaisin.
Olitkohan itse kiinnostunut vain sokeasti lapsistasi? Kiinnostiko tämän ihmisen omat asiat sinua. Vastavuoroisuus ihmissuhteissa on tärkeää. Sen moni unohtaa omien lasten kohdalla.
Komppaan tätä!
Aikoinaan kun monilla sukulaisilla oli pieniä lapsia samaan aikaan, osa kohtasi minut ihmisenä/ystävänä, ja siinä samalla tuli oltua paljon heidän lastensakin kanssa ja auteltua. Osa taas pyysi käymään/piti yhteyttä lähinnä vain silloin, kun tarvitsivat lastenhoitoapua tai muuta apua - tämä ahdisti niin, että ärsytti edes vastata puhelimeen heille, kun se soi.
Toinen merkittävä tekijä on ollut välimatka. Kun joku muuttaa (itse tai lapsiperhe), niin jo parin tunnin matka vartin sijaan vähentää aika paljon yhteydenpitoa (itse olin autoton). Puhumattakaan sitten useiden tuntien yhdensuuntaisesta matkasta. Johonkin aikaan tavallisen bussilipun ostaminenkin oli tiukassa, ja liikuin yleensä pyörällä.
Ja kolmantena se, että mahdottoman monen ihmisen tapaamiseen ei vaan "paukut riitä", vaikka olisivatkin kaikki mukavia ihmisiä. Nytkin minulla on useita ystäviä, joista tiedän, että haluaisivat olla tiiviimmin tekemisissä, mutta kun elämäntilanteet ovat muuttuneet niin, etten tapaa heitä luonnostaan arjen toimien (työn, opiskelun, harrastusten tms.) kautta, niin yhteydenpito vain on jäänyt. Eikä se someyhteydenpito ystävyyssuhdetta kovin pitkään kanna, jos ei tapaa toista välillä kasvotustenkin.
Lapsiperheen kohtaamisessa vaikuttaa kokonaisuus. Vaikka muut perheessä olisivat mukavia, se ei paljon auta, jos joukossa on joku ikäväkin tapaus, jonka kanssa on vaikea olla, olipa hän sitten lapsi tai vanhempi.
Tietenkään pieneltä lapselta ei voi odottaa, että hän osaisi olla aina mukava vieraita kohtaan, mutta ikäkauden mukaiset peruskäytöstavat olisivat erittäin suotavaa, jotta voi kokea olevansa toivottu ystävä perheelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään lämmitellä. Hylkääjä ei ole sen arvoinen.
Jos ei itse anna, ei voi saadakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään lämmitellä. Hylkääjä ei ole sen arvoinen.
Jos ei itse anna, ei voi saadakaan.
Ja tarkoitin siis sitä, että kannattaa itse antaa, niin voi mahdollisesti tältä toiselta saadakin (enkä sitä, että kun hylkääjä ei ole antanut, ei hänen kuuluisikaan saada).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmeen hylkäämisiä nämä oikein ovat? Vaikuttaa siltä, että ap oli ainoastaan saamapuolella, ei lainkaan ystävyyssuhteessa tukena, kuulijana, aikansa antajana. Ei se ole ystävyyttä, se on sukulaisen hyväksikäyttöä. Nähtävästi tämä huomasi, että ap ripustautuu häneen eikä anna elää omaa elämää, joten helpompi katkoa kokonaan suhteet kuin yrittää selittää, että en suostu olemaan kynnysmattona ja jatkuvasti päivystämässä, jos tarvitaan.
Vierailija kirjoitti:
--- Lapset aluksi kysyivät minulta miksei täti enää käy, mutta ajan myötä kyselyt jäivät. ---
Kysyitkö sinä itseltäsi, miksi sinä (tai te perheenä) ette käyneet hänen luonaan? Pahoittelut, jos kävitkin ja olit hänelle muutoinkin hyvä ystävä, silloin voit ohittaa viestini. Kuitenkin tuli viestistäsi sellainen olo, että pidit häntä lapsenvahtiautomaattina, etkä ystävänä.
Ikävää. Itseni on hylätty, mutta en toisaalta itsekään ollut välttämättä paras yhteydenpitäjä. Kuulostaa kyllä tutulta tuollainen toisten suosiminen. Mielestäni se on epäreilua.