Pöytätapojen puute

Mulla meni hermo ex-appien kanssa, kun oli kutsuttu ne syömään. Oltiin jo ihan tuttuja, joten pyysin ne pöytään istumaan valmiiksi, että voidaan jutella samalla kun laittelen pöytää kuntoon ja nostan ruokalajeja jo esille. Asunto oli melko ahdas, tämä oli käytännöllistä.

Mutta ne rupesivat lappamaan ruokia lautaselleen, ja alkoivat syödä, vaikka emäntä oli selvästi vielä työntouhussa, eikä isäntäkään edes istunut pöydässä. Ja he söivät nopeasti, kuin olisivat nälänhädässä. Niinpä he saattoivat todeta kun lopulta istuin pöytään, että "me ollaan jo syöty!" Sitten ne siinä ikävystyivät ja röyhtäilivät. Vaikka ei olisi saanut mitään tapakasvatusta kotona, niin koulua oli sentään käyty ja isoillakin illallisilla istuttu.

Ex-appi oli muutenkin varsinainen herrasmies. Heillä ei itsellään ollut kotona hyviä juomia, koska he ostivat sitä halvinta. Joten hyvien viinien makuun he pääsivät, kun muut olivat ne valinneet ja ostaneet. Kerran menimme heille vappupäivänä kuohuvan pullon kanssa. Meitä oli viisi, joten kun kaikille oli kaadettu lasilliset, jäi vähän tähteeksi. Appi maisteli juomaa yllättyneenä, että onpa hyvää. Kaikilla oli lasit melkein tyhjät. Appi tyhjensi omansa käveli jääkaapille hakemaan pullon, kaatoi kaiken itselleen, lasi tuli piripintaan. Totesi, että se loppuikin siihen. Hän joi tyytyväisenä yksinään siinä sitten.

Puhuin tästä miehen kanssa, mutta hänestä asialle ei voinut mitään. Kotonani tunsin olevani tarjoilija. Kerran sanoin, että olin ajatellut että syödään kaikki yhdessä. Mutta ei. Piti pantata ottimia, muuten ne hotkivat ruoat ennen kuin itse oli ehtinyt edes istumaan.