Sinä joka arvioit itsesi itsekkääksi, miten se ilmenee?

En ole itsekäs, kaiken vain pitää sujua juuri niin kuin minä haluan :)

Ostan kaiken pääasiallisesti itselleni, en muille. Jos olisin epäitsekäs, näkisin vaikka nälkää ja kulkisin rääsyissä ja ostaisin tienaamillani rahoilla kaiken pääasiassa muille ihmisille.

Asetan itseni ja oman hyvinvointini muiden edelle. Mm. tänään on mieheni syntymäpäivä, mutta koska itselleni todella tärkeän työprojektini aikataulu on räjähtänyt käsiin, päätin eilen käyttää lahjan valmisteluun varaamani ajan työntekoon, jotta sain tilannetta paremmin hallintaan. Pitkällä aikavälillä uskon, että tämä on kyllä miehenkin kannalta parempi ratkaisu, koska hän saa näin tuleviksikin viikoiksi hyväntuulisen kumppanin, jolla on elämä hallinnassa, sen hirveän hermokimpun sijaan, joka minusta tulisi jos olisin priorisoinut toisin.

Olen siis mielestäni useimmiten terveellä tavalla itsekäs, mutta toki yksittäisiä poikkeuksia ja virhearviointejakin tulee tehtyä joskus.

Ärsyynnyn kun pitäisi käyttää aikaani tai huomiotani muihin ihmisiin (tai eläimiini) ilman että olen itse "valmis" siihen, tuntuu kuin ne varastaisivat omaa "minä-aikaani". Käytän rahanikin mielummin vain itseeni. Ajattelen aina kaikissa tilanteissa ensin että miten asia vaikuttaa MINUUN, ja sitten vasta muita ihmisiä. Olen kamala, tiedän.

Punnitsen asioita ja tilanteita aina oma etu edellä. En haaskaa aikaa tyhjänpäiväisyksiin.

Narsistit ylpeilevät itsekkyydellään normaalit eivät.

Jos itsekkyys määritellään siten, että asettaa oman hyvinvointinsa etusijalle, niin kaipa me kaikki ihmiset olemme itsekkäitä, enemmän tai vähemmän. Kuinka voisi tehdä epäitsekkäitäkään tekoja toisille, jos ei ole itse kunnossa, eli huolehtinut ensin omista tarpeistaan?

Onko todellakin lopulta niin, että vain itsekäs voi olla epäitsekäs?

Vai pitäisikö itsekkyys määritellä jollain toisella tavalla...?

Tekisi mieli kysyä ketjun vastaajilta, kuinka he sitten määrittelevät epäitsekkyyden.

Muitten murheet tai ilon aiheet ei jaksa kiinnostaa. Kohteliaisuudesta vastailen, mutta mielessäni toivon että pitäisi vain turpansa kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Narsistit ylpeilevät itsekkyydellään normaalit eivät.

Väärin. Narsistit ylpeilevät epäitsekkyydellään, normaalit eivät.

Ajattelen aina vain itseäni, laitan omat tarpeeni muiden ihmisten edelle, kaiken pitää sujua niinkuin minä haluan, mun tarpeet/mielipiteet ovat tärkeämpiä kuin muiden, en jaa omistani muille yms. Olen todella itsekäs ihminen mutta toisaalta olisi outoa jos en olisi. Olen koko aikuisikäni ollut yksin ilman kavereita joten pakollakin musta on tullut itsekäs. Ei mun tarvi miettiä koskaan muita kuin itseäni. N28

Äärimmäinen uhrautuvuus, että suostuu riistettäväksi on sairaan kilttien vitsaus. Toinen äärimmäisyys on narsistinen vammaisuus, jolloin on täysin kyvytön huomioimaan muiden tarpeita. Pahinta että nämä kaksi tyyppiä pyrkivät täydentämään/tyhjentämään toisiaan, siis kiusaaja etsii empatiaa ja samalla vihaa sitä, ja kiltti ei osaa pitää puoliaan.

Molemmat ääripäät on vaarallisia.

Paras olisi keskitie tässäkin.

Hallittu itsekkyys on parasta: esim ei kaikkia pahantekijöitä tarvikaan ymmärtää tai päästää lähelle, mutta tutuille ihmisille voi olla aseeton.

Huomattavaa, että täysin itsekeskeisen kanssa ei voi olla tervettä ihmissuhdetta.

En jaa lanttiakaan tarvitseville, vaikka rahaa löytyy. 

Vierailija kirjoitti:

Millä perustein ajattelet olevasi itsekäs ihminen?

Sillä että menestyn. Minua tervehditään, kutsutaan mukaan ja olen tervetullut melkeinpa aina kaikkialla.

En halua lapsia. Kun tulen töistä kotiin, haluan elää itselleni ja asettaa omat tarpeeni etusijalle. Huolenpito ei ole minun juttuni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistit ylpeilevät itsekkyydellään normaalit eivät.

Väärin. Narsistit ylpeilevät epäitsekkyydellään, normaalit eivät.

Nimenomaan narsistipsykopaatilta kysyttäessä tutimusten mukaan he ylpeilivät vaan itsekkyydellään.

Haluan biologisia lapsia.