Millä molluskat pois???
Pojalla on niitä ollut nyt polvitaipeissaan parikymmentä/jalka lähemmäs vuoden eikä lähde pois. Osterivinokastabuja söi pari kuukautta mutta ei mitään apua.
Kommentit (11)
Mitä tuollainen maksaa ja onko vain yksityisellä tarjolla tällaista hoitoa?
Osta jauheena se sieni. Tuplaa annos.
Meillä lähti nopoxivirillä eli apteekista saatavalla syyläliuoksella. Kallis (n. 40€) mutta toimi.
Tosi paksua rasvaa reilusti ja usein. Rasvaisinta apteekin perusvoidetta. Meillä koko tyttö täynnä molluskoita, ja parissa viikossa kuivuivat rasvailulla. Oliko sattumaa vai ei, mutta kannattaa kokeilla.
Meidän lapsella niitä oli vajaan vuoden ajan ja niitä oli valtavasti etenkin jaloissa, mutta myös käsivarsissa ja kaulassa, mutta ei niille lääkärikään tehnyt mitään vaan kehotti odottamaan kärsivällisesti. Ihan itsekseen sitten alkoivat tulehtua ja lähteä reilun puolen vuoden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsella niitä oli vajaan vuoden ajan ja niitä oli valtavasti etenkin jaloissa, mutta myös käsivarsissa ja kaulassa, mutta ei niille lääkärikään tehnyt mitään vaan kehotti odottamaan kärsivällisesti. Ihan itsekseen sitten alkoivat tulehtua ja lähteä reilun puolen vuoden jälkeen.
Meillä sama. Ennen lääkäriä oli kokeillut vaikka mitä jauhetta ja tablettia. Lääkäri totesi vaan, että lähtevät ajan kanssa itsestään, joten kannata tehdä mitään. Ja niinhän ne sitten lopulta lähtivätkin. Jälkeäkään i jäänyt. Yhdellä lapsellamme vain oli niitä.
Multa terveydenhoitaja repi pinseteillä (tmvs?) kun olin ala-asteella. Vieläki on arpi siitä. :D
Mä tein sen, mitä toisaalta kiellettiin ja jossain kannustettiin. Eli puristin muutaman ison molluskan. Jotenkin ilmeisesti tulehtuvat siitä ja kroppa tajuaa, että niitä vastaan pitää taistella. Lähtivät parin viikon kuluessa pois siis kaikki tuon jälkeen. Lapsi huusi kuin syötävä.
Seuraavaksi koitetaan tuota nopoxiviriä! Kiitos vinkistä! Ihmettelinkin, että eikö lääketieteellä ole tähän mitään tarjota.
Me käytiin jäädyttämässä ihotautilääkärin vastaanotolla. Ei auttanut osterivinokkaat eikä apteekin käsikauppamyrkyt. Lääkäri sanoikin, että molluskoiden virustaso on niin matala, ettei elimistö osaa taistella niitä vastaan.
Kryo-hoito tuhosi molluskat lopullisesti. Edes se ilman reseptiä myytävä Watnerin jäädytyshoito ei ollut riittävän tehokas.