Lue keskustelun säännöt.
Olen turha
05.10.2017 |
Lintsailen töistä, kun tuntuu, että sängystä ylös pääseminen on niin ylitsepääsemätöntä, myöhemmin itken omantunnon tuskissani sängyllä, kun olen muka kipeä, olen valehdellut, että tulen helposti kipeäksi, todellisuudessa pari kertaa vuodessa.
Mietin usein mitä teen itselläni ja elämälläni, sitten lopetan, kun ”muistan” ettei minusta ole mihinkään. Olen täysi tollo. Mämmikoura, joka aina onnistuu pudottelemaan ja rikkomaan tavaroita, hätiköin ja koitan tehdä monta asiaa samaan aikaan ja tuloksena usein täysi sotku.
Välttelen katse ja puhekontakteja, sillä menen kuin mekanismisesti lukkoon, kun joku puhuu minulle ja änkytän hermostuneena takaisin jotain outoa ja nolaan itseni. Olen niin perkeleen ujo, haluaisin vain piiloutua peiton alle ja jäädä sinne, en tahdo nähdä ketään, en kuulla ketään. Haluan vain olla yksin. Olen kuin pieni pelokas hiiri.
Pilaan vain aina kaiken. Olen taakka, josta saa aina ollu huolissaan. Minusta tuntuu etten tee mitään oikein. Mitä voin itselleni? En halua olla tällainen, en halua tuntea näin. Tässä taas itken, kun kirjoitan tätä, sen jälkeen, kun ilmoitin etten tule tänään töihin, koska ”kuumetta”. Ja nyt vain itken. En halua, että paikka menee alta, sitten minulla ei ole mitään. Ja kaikki joutuvat taas kerran pettymään minuun. Olen niin pettynyt käytökseeni. En jaksa itseäni, vihaan itseäni. Haluan vain kadota, en halua tuntea ketään, en halua, että kukaan tuntee minua. Haluan olla täysin tuntematon.
Mitä voin tehdä?
😭
Kommentit (12)
Olet masentunut ja ahdistunut, suosittelen varaamaan ajan tk:n lääkärille. Siitä se lähtee. Niin tein minäkin vihdoinkin kärsittyäni niin pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kanssa vähän tuollaista. Olen sähläri, yritän tehdä liikaa asioita yhtäaikaa, unohtelen, mokailen. Olen ajatellut, että jos mun lapsuudessa olisi diagnosoitu niin herkästi kuin nykyään, niin kyllä mullakin varmaan joku add tai aspeger diagnoosi olisi. Olen oppinut vähän parantamaan omaa sähläämistäni, kun ymmärrän puutteitani ja olen armollinen. Kaikilla meillä on myös vahvuuksia ja nekin on tärkeä tuntea. Mutta täytyy sanoa, että ihan helppoa ei ole ollut elämä. Kaikki aympatia sinulle ja yritä itkujen jälkeen taas päästä jaloillesi. Mene hakemaan apua, kuten edellisessä viestissä kehoitettiin.
Minkä ikäinen olet? Onko sinulla perhettä, vanhempia, sisaruksia? Entä ystäviä? Ketään, kenen kanssa voisit puhua ongelmistasi? Ammattiapu on varmasti myös tarpeen, hakeudu lääkäriin ja sitä kautta saat keskusteluapua, psykoterapiaa. Älä jää sängynpohjalle, se vain pahentaa tilannetta. Oletko omalla alallasi, vai onko se vielä löytymättä?
Voi hyvä ihminen...sä et ole turha tai huono, et ihan oikeasti ole vaikka teetkin noin. Sen sijaan taidat olla masentunut ja kärsiä ehkä sosiaalisten tilanteiden pelosta ja nuokaan ei tee susta _yhtään_ huonoa/huonompaa kuin kukaan muukaan. Varaa nyt ensin aika lääkärille ja kerro nämä asiat. Tsemppiä. Sä olet _arvokas_ ihminen, ihan samalla viivalla täällä ollaan kaikki, trust me!
😘 🌻 💛💛💛
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvä ihminen...sä et ole turha tai huono, et ihan oikeasti ole vaikka teetkin noin. Sen sijaan taidat olla masentunut ja kärsiä ehkä sosiaalisten tilanteiden pelosta ja nuokaan ei tee susta _yhtään_ huonoa/huonompaa kuin kukaan muukaan. Varaa nyt ensin aika lääkärille ja kerro nämä asiat. Tsemppiä. Sä olet _arvokas_ ihminen, ihan samalla viivalla täällä ollaan kaikki, trust me!
😘 🌻 💛💛💛
Olipa ihanasti sanottu. Kiitos❤️
Ja juu tiedostan sen jotenkuten itsekin, että pitäisi johonkin hakeutua, mutta se on tuntunut isolta kynnykseltä ja olen vähän pelännyt tavallaan, että saan jonkun hullun leiman otsaan.......Kiitos kannustuksesta, piristi päivääni.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet? Onko sinulla perhettä, vanhempia, sisaruksia? Entä ystäviä? Ketään, kenen kanssa voisit puhua ongelmistasi? Ammattiapu on varmasti myös tarpeen, hakeudu lääkäriin ja sitä kautta saat keskusteluapua, psykoterapiaa. Älä jää sängynpohjalle, se vain pahentaa tilannetta. Oletko omalla alallasi, vai onko se vielä löytymättä?
Olen 21-vuotias. Asun eri paikkakunnalla kuin vanhempani ja siskoni. Puhuminen vain on ollut jotenkin iso kynnys. En haluaisi huolestuttaa perhettäni. Joten en ole koskaan kertonut heille. En taida ihan olla omalla alallani vieläkään, en oikein tiedä mitä haluaisin tehdä ja se painaa minua, sillä ystäväni, luokkakaverini ovat jo alansa löytäneet ja jatkuvasti hehkuttavat miten ihanaa olla töissä ja miten niin mahtava päivä jälleen takana. Ja minä vain ajelehdin paikasta toiseen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet arvokas ihminen. Noita ongelmia ja heikkouksia, mitä kuvasit, on meillä kaikilla – vain eri asteisina ja eri asioissa sekä eri elämänvaiheissa.
Ainakin rivien välistä on luettavissa, että pidät ongelmiasi omana syynäsi, mutta minusta vaikuttaa, kuten muistakin vastaajista, että kyse voi hyvin olla jostain valinnoistasi riippumattomista tekijöistä. Kuvaat esim. voimakasta häpeää.
Jos kerran samat ongelmat jatkuvat, et voi muuta kuin myöntää, ettet pysty korjaamaan niiden syitä omin avuin, vaan on aika hakea apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen niin ahdistunut, että sillan kaide alkaa houkuttaa