Onko mahdollista että epäsosiaalisesta nörttipojasta

Veljelläni on firma ja naisystävä. Ihan normaalia elämää elävät vaikka velipoika vietti kuusi vuotta huoneessaan suurimman osan ajasta.

Tietenkin on ! Jokaisella on mahdollisuus hyvään elämään.

Eikös Bill Gates ole esimerkki?

Vierailija kirjoitti:

Veljelläni on firma ja naisystävä. Ihan normaalia elämää elävät vaikka velipoika vietti kuusi vuotta huoneessaan suurimman osan ajasta.

Ihana kuulla 😃. T. Ap

Kyllä. Pitää vaan tulla ulos sieltä nörttiluolasta.

On kokemusta. Veljeni oli todella ujo ja yksinäinen, nykyisin arvostettu onkologi (ei asu suomessa) ja perhekin on hänellä kasvanut. 

Olin tuollainen nuorena, ja edelleen jossain määrin epäsosiaalinen. Olen kuitenkin naimisissa, on lapsia ja töissäkin olen edennyt hyväpalkkaiseen esimiesasemaan neljäänkymppiin mennessä. Olemme akateemisia menestyjiä, ja kaikki näyttää varmasti todella hyvältä ulospäin. 

En ole onnellinen enkä elämääni tyytyväinen. Onko tässä sitten yhteyttä tuohon epäsosiaalisuuteen tai nörtteyteen, en tiedä. Kaipa tässä haluan sanoa, että elämässä voi "menestyä" noista lähtökohdista, jos menestymisen mittarit on ne tavalliset. Olisin vain itse saattanut olla onnellisempi, jos en olisi tämänkaltaista menestystä koskaan lähtenyt tavoittelemaankaan, vaan etsinyt jonkun enemmän omanlaisen polun. 

Mun ex- pomo. Nyt uranousussa, isojen pomojen suosikki, haastateltu telkkariin, tienaa hyvin ja kaunis, ihan hyvin menestyvä avovaimo, ja hiukan kuriton koira.

Vierailija kirjoitti:

Olin tuollainen nuorena, ja edelleen jossain määrin epäsosiaalinen. Olen kuitenkin naimisissa, on lapsia ja töissäkin olen edennyt hyväpalkkaiseen esimiesasemaan neljäänkymppiin mennessä. Olemme akateemisia menestyjiä, ja kaikki näyttää varmasti todella hyvältä ulospäin. 

En ole onnellinen enkä elämääni tyytyväinen. Onko tässä sitten yhteyttä tuohon epäsosiaalisuuteen tai nörtteyteen, en tiedä. Kaipa tässä haluan sanoa, että elämässä voi "menestyä" noista lähtökohdista, jos menestymisen mittarit on ne tavalliset. Olisin vain itse saattanut olla onnellisempi, jos en olisi tämänkaltaista menestystä koskaan lähtenyt tavoittelemaankaan, vaan etsinyt jonkun enemmän omanlaisen polun. 

Mikä olisi ollut enemmän omanlaisesi polku? Omalla pojalla ei tunnu olevan juuri mitään mielenkiintoa ihmisiä kohtaan, on yhteydessä kaverinsa kanssa päivittäin useamman tunnin pelaamisen merkeissä mutta kumpikaan kaveruksista ei tunne käsitettä muuten vaan jutteleminen ja ihmisten kanssa viihtyminen irl. Koko ystävyys pyörii pelaamisen ympärillä. Mietityttää, epäilen että ihminen on laumaeläin ja onneton yksin, joten mahtaakohan mielenkiinto muita ihmisiä kohtaan joskus syntyä. En usko että pojalla on kuitenkaan varsinaisesti mistään autismista kyse. Ja kai se olisi tarhassa ja koulussa jo huomattu. Tunnen myös itse autistin joten pikkusen eri tason juttu kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin tuollainen nuorena, ja edelleen jossain määrin epäsosiaalinen. Olen kuitenkin naimisissa, on lapsia ja töissäkin olen edennyt hyväpalkkaiseen esimiesasemaan neljäänkymppiin mennessä. Olemme akateemisia menestyjiä, ja kaikki näyttää varmasti todella hyvältä ulospäin. 

En ole onnellinen enkä elämääni tyytyväinen. Onko tässä sitten yhteyttä tuohon epäsosiaalisuuteen tai nörtteyteen, en tiedä. Kaipa tässä haluan sanoa, että elämässä voi "menestyä" noista lähtökohdista, jos menestymisen mittarit on ne tavalliset. Olisin vain itse saattanut olla onnellisempi, jos en olisi tämänkaltaista menestystä koskaan lähtenyt tavoittelemaankaan, vaan etsinyt jonkun enemmän omanlaisen polun. 

Mikä olisi ollut enemmän omanlaisesi polku? Omalla pojalla ei tunnu olevan juuri mitään mielenkiintoa ihmisiä kohtaan, on yhteydessä kaverinsa kanssa päivittäin useamman tunnin pelaamisen merkeissä mutta kumpikaan kaveruksista ei tunne käsitettä muuten vaan jutteleminen ja ihmisten kanssa viihtyminen irl. Koko ystävyys pyörii pelaamisen ympärillä. Mietityttää, epäilen että ihminen on laumaeläin ja onneton yksin, joten mahtaakohan mielenkiinto muita ihmisiä kohtaan joskus syntyä. En usko että pojalla on kuitenkaan varsinaisesti mistään autismista kyse. Ja kai se olisi tarhassa ja koulussa jo huomattu. Tunnen myös itse autistin joten pikkusen eri tason juttu kuitenkin.

NIin, mikähän se polku olisi ollut. En sitä oikeastaan etsinyt, vaan annoin muiden tyrkkiä itseäni kohti "oikeita" asioita ja "hyvää" elämää. Tykkäsin nuorena pelata pelejä paljonkin, myös vähien kavereideni kanssa, mutta varmaankin kotoa saatuun malliin ei sellainen ajatus istunut, että elämänsä voisi kuluttaa kokonaan pelejä pelaillen. Niinpä sitten tuli opiskeltua, mentyä töihin ja sieltä jostain se puolisokin löytyi. Työssä on joutunut olemaan paljon ihmisten kanssa tekemisissä, ja osaan jossain määrin feikata ihmisten kanssa viihtymistä, vaikka en viihdykään. 

Valitettavasti tunnistan jälkikasvussa omat piirteeni. Olen koittanut lapsiani saada tekemisiin muiden lasten kanssa, ja viemme heitä moniin harrastuksiin, mutta mieluiten taitaisivat istua nenä ruudussa kiinni. Pelkään vähän, millaiseksi menee teini-iässä. Ehkä erakkoluonteisen ihmisen ei hirveästi kannattaisi geenejään kylvää eteenpäin. 

Sosiaalisilta ei-nörteiltä taas karhutaan myöhemmin elatusmaksuja,sekö tekee tyytyväiseksi elämään?

Itse olin vuosien ajan syrjäytynyt, mutta nykyään minulla on vaimo ja opiskelen psykologiaa.

Jos tulee rahaa/ammatin nörttiydellään tekevä niin mikäs siinä. Jos ei niin jää takakammarin nörtiksi.

Voiko erakkoluonteinen ihminen olla oikeasti onnellinen jos toimii yllykkeensä mukaan vai onko se niin että.valitaan kahdesta pahasta pienempi eli eristäytyminen, kun ihmiskontaktit on liian rasittavia?

Mä olen epäsosiaalinen mies ja olen elämääni ihan tyytyväinen, vaikkei ole kavereita tai parisuhdetta. Kun yritin liikaa, sairastuin siitä stressistä. Mulla oli joskus pari pitkää suhdetta, mutta se tuntui vaan pahalta.

Se on eri asia, jos on vaan ujo. Silloin yksinäisyydestä kärsii. Mä en ole ujo. Jos lähden ihmisten ilmoille, olen ihan itsevarma. Jos haluaisin, pystyisin kyllä rakentamaan jonkin sosiaalisen piirin tai deittailemaan, mutten vaan halua. Enkä jaksa netissä pitää yhteyttä. En ole somessa. Tykkään kyllä ihmisistä, mutta kaukaa tai satunnaisesti. Joskus on mukava keskustella syvällisemminkin jonkun tuntemattoman kanssa, mutta en kaipaa jonkun läsnäoloa koko ajan. En edes tiedä, mitä ihmisten kanssa tekisin.

Mutta ymmärrän kyllä olevani vähän poikkeava. Suvussa on paljon erakkoja. Useimmat kärsisi tässä tilanteessa, mutta ei kaikki. Epäsosiaalinen ei välttämättä ole onneton ressukka.

Itse olin lapsena ja nuorena nörtti ja epäsosiaalinen ja ujo eikä se koulumenestyskään hyvä ollut.

Viihdyin siis yksin omissa oloissani ja nyt aikuisena tämä on johtanut siihen että eihän niitä ystäviä paljo ole mutta töissäni juttelen ihmisten kanssa kyllä kun siihen mahdollisuus tulee mutta muuten reissumiehen työ on yksinäistä. Ei tarvitse samoja naamoja miellyttää jokapäivä. voi mennä viikkojakin ettei tarvitse tavata ketään.

Ja vapaalla en tapaile ketään myöskään.

Menköön näin tämä elämä, onnellisuudesta en tiedä mitä se oikein on. En ainakaan osaa kuvailla