Kertokaa kuinka elämä ja parisuhde muuttui kun saitte lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Ollaan miehen kanssa vauvakuumeiltu tässä jonkin aikaa, mutta nyt olen kuullut ja nähnyt niin paljon juttuja lapsiarjesta että vauvakuume on kyllä haihtunut..

Miten just sinä oot saanu arjen pyörimään ja eikö se ole todella raskasta?

Kertokaa rehellisiä kokemuksia kuinka suhde muuttui ja kuinka elämä muuttui lapsien myötä?

Kyllä se suhde minulla muuttui paljonkin! Ei oikeastaan olisi voinut mitenkään muuttua enempää.  Minä lakkasin kokonaan olemasta kun ex vaimoni sai ensimäisen lapsensa! Ainoastaan rahat kelpasivat sen jälkeen ja vaatimusten lista piteni joka päivä! No erohan siitä sitten tuli aikanaan. Jos teillä on suhteessä pieninkään kivi kengässä, keskustelkaa se pois. Jollei lähde, ÄLKÄÄ ikipäivänä tehkö lapsia! Kun synnytyssairaalasta tulette kotiin, alkaa se pieni kivi kasvaa siirtolohkareen kokoiseksi! Siinä vaiheessa se ei enää puhumalla lähde pois.

Up

Elämä muuttui totaalisesti. Parisuhde on olemassa vain yhteisinä niminä kämpän ovessa. Vaimo on lapsen kanssa symbioosissa ja jos joskus jotain puhuu, niin se on käsky jotenkin lapseen liittyen. Koskea en ole uskaltanut kohta 5kk. En vaimoon, enkä lapseen. Se jotenki kilahti totaalisesti. Ei ole kuin hän ja lapsi enää.

Kiinnostaa vastaukset. Itse en halua lasta missään nimessä, tiedän että joku muuttuisi joka tuhoaisi suhteen. Kumpikin meistä miehen kanssa on huonoja nukkumaan, mies varsinkin räjähtää pienestäkin univajeesta.

Itse haluan stressivapaan elämän ja rakastaa miestäni enemmän kuin lasta :/

Myös seksi on tärkeä ja en mielestäni lähtisi testaamaan sen mahdollista hiipumista vauvarumbassa.

Mies voisi ihan ok haluta lapsen, mutta pn myöntänyt ettei jaksaisi huolehtia lapsesta. En minäkään.

Haluan rauhaa ja leppoisaa elämää joten tämä aihe on luultavasti taputeltu meidän osalta. Luojan kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Elämä muuttui totaalisesti. Parisuhde on olemassa vain yhteisinä niminä kämpän ovessa. Vaimo on lapsen kanssa symbioosissa ja jos joskus jotain puhuu, niin se on käsky jotenkin lapseen liittyen. Koskea en ole uskaltanut kohta 5kk. En vaimoon, enkä lapseen. Se jotenki kilahti totaalisesti. Ei ole kuin hän ja lapsi enää.

Sinuna ensin kertoisin juurta jaksaen että mikä mättää. Jollei kuuntele, suuttuu tai ei muuta mitään käytöksessään, melkeinpä heittäisin vaatteet kassiin ja kävelisin pihalle! Sanoisin ovella että soittele sitten jos alkaa meininki muuttua! Nykyisin monet naiset tuntuvat sairastuvan lapsiinsa, ja kaikki normaali ja terve elämästä katoaa. En palkkapussina ja orjana tuolle symbioosille suostuisi elämään. Mieskin on ihminen ja pitää ottaa perheessä huomioon.

Vituiks män. mut nyt 15 vuotta myöhemmin oon onnellinen :)

Kaikki meni päin vittua ja sitten erottiin. Jos voisin palata ajassa taaksepäin, en tekis lapsia - enkä menis naimisiin heidän isänsä kanssa.

Mä en saanu enää seisomaan kun katsoin vaimoa lasten synnytyksen jälkeen. Roikkuva vatsa ja olemattomat rinnat oli liikaa kaltaiselleni visualistille. Ero tuli ja nyt uusi nainen kuvioissa . Sänkyhommatkin alkoivat taas sujumaan, luojan kiitos.

Saimme lapsen vähän myöhemmällä iällä. Lapsi on terve ja iloinen tyllerö. Hyvä ollut nukkumaan alusta saakka, alkoi nukkua täydet yöt kahden kuukauden ikäisenä. Ei ole ollut unen puutetta meilläkään. Onhan siinä omat vaikeutensa kun kikkattava taapero päättää käyttää sinua kiipeilypuunaan ja repii otteen saamisekseen tukasta tai heittäytyy täysin yhteistyökyvyttömäksi päiväkotiaamuna juuri silloin kun olet muutenkin myöhässä ja olisi kiire. Aika pieniähän nuo ongelmat kuitenkin on verrattuna siihen miten paljon naurua ja onnea se lapsi tuo. Miehen kanssa suhde on syventynyt. Mies hoitaa lasta vähintään puolet, leikkii innolla illat lattialla. Seksi ei ole kadonnut minnekään, sitä on edelleen lähes joka toinen päivä. Sen minkä seksin spontaanisuudessa menettää, saa takaisin syventyneinä orgasemeina. Mistään oleellisesta ei ole tarvinnut luopua, matkustelemme edelleen useamman kerran vuodessa, molemmilla aikuisilla on edelleen omat harrastuksensa.

Miehellä väheni ryyppääminen huomattavasti. Enää ei juo joka viikonloppu.

Me pyrimme olemaan kotona aina viimeistään kahdeksalta, viikonloppuisin ei tule "juhlittua" kovinkaan usein (ei ennenkään kyllä paljoa). Kahville tai ravintolaan mennessä valitaan lapsiystävällisiä paikkoja.

Elämä on säännöllisempää. Itse olen kotona vielä ja olen vielä jonkun aikaa kun odotan nyt toista, joten elämä tuntuu todella rauhalliselta.

Itse nautin lapsiperhearjesta, olen onnellisimmillani nyt perheen kanssa.

Arkea pyöritetään yhdessä miehen kanssa eikä arki tunnu yhtään raskaalta.

No kahdenkeskinen aika loppui kuin seinään. Nyt on mennyt 11v ilman kertaakaan kahdenkeskistä aikaa ilman lapsia. Ja rankkaa on ja parisuhde kärsii, ja kerkesi jo miehellä olemaan orastavaa sivusuhdettakin.

Meillä on täysin tukiverkoton perhe. On kahdet isovanhemmat, terveet ja eläkkeellä, mutta eivät auta tai hoida lapsia ikinä ja sen sanoivat jo raskausaikana. Eivät auta siaaruksetkaan. Joten v arautukaa siihen että teillä ei ole juuri enää kahdenkeskistä aikaa. Ikinä.