Oletko huomannut jonkun kaverisi kadehtineen sinua? Miten

No joo. Minulla on pitkäaikainen ystävä, reippaasti ylipainoinen >100kg. Hänen ylipainonsa on hänen asiansa, ja en siis koskaan ole maininnut asiasta mitään. Itekin olin ennen pullukka, about 80kg ja laihdutin 55 kiloon. Olen saanut pidettyä painon useamman vuoden, mutta se luonnollisestikin vaatii itsekuria. Olen huomannut että ystävääni jotenkin harmittaa ulkomuotoni, ja itsekurini. Hän ilmentää sitä korostavasti kertoen herkuttelun ihanuudesta, ja kuinka mikäkin mättö oli ihanaa yms, arvelee ilmeisesti että minua alkaa harmittamaan kun en itse voi mättää kaikkia herkkuja nassuuni. Mutta vaikka mieli joskus toki tekeekin, ei siinä mitään, mutta hänen lauseensa eivät kylläkään ala harmittamaan vaan laittavat liikkeelle sellaisen ajatuksen että huh, onneksi tästäkin viikosta selvittiin ilman pizzaa ja hampurilaisateriaa ja irtokarkkipusseja, muutoin olisi tullut nautittua määrä x extrakaloreita. Hän siis tavallaan lisää tyytyväisyyttäni valintoihini. En tietenkään puhu tällaisia ääneen, enkä muutenkaan puhu kropastani tai laihdutuksesta kun tiedostan että se voisi tuntua hänestä ikävältä.

Minusta tuntuu, että jotkut eivät tykkäile päivityksistäni silloin jos niissä on jotain upeaa :)

Ystäväni kadehti minua lähes kaikesta, tunnusti itse tämän joskus vuosien päästä. Toki itsekin olin uumoillut jotakin tämän suuntaista, koska piikitteli jatkuvasti ilkeästi ja nautti nolaamisestani muiden ihmisten seurassa. Siispä lakkasin pitämästä yhteyttä.

Ei ole suoraan myöntänyt koskaan, mutta ystävä vähensi radikaalisti yhteydenpitoa kun tulotasomme nousi ja pääsimme tukirumbasta pois ja ostimme oman asunnon. Ystävä on yhä pätkätyö/toimeentulotukiputkessa, ei saa vakituista työtä vaikka kuinka pätevyyttä ja työkokemusta löytyy useine tutkintoineen. Harmittaa todella ystäväni tilanne, mutta ei se ole meidän syy että emme ole enää samassa tilanteessa. Tämä oli vain iso onnenpotku. Ymmärrän kyllä että hänellä on vaikeaa olla onnellinen puolestamme, mutta kyllä se silti pahalta tuntuu. Ja ei, en ole ikinä hieronut onnekasta tilannettamme ystäväni naamaan, pikemminkin piilotellut ja häpeillyt sitä, koska tuntuu niin pahalta ettei hänelle ei ole käynyt samoin.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni kadehti minua lähes kaikesta, tunnusti itse tämän joskus vuosien päästä. Toki itsekin olin uumoillut jotakin tämän suuntaista, koska piikitteli jatkuvasti ilkeästi ja nautti nolaamisestani muiden ihmisten seurassa. Siispä lakkasin pitämästä yhteyttä.

Miten hän nolasi sinua muiden aikana? Inhottavaa käytöstä

Nosto

Ystävät ja myös osa sukulaisista ilmeisesti kadehtii rahojamme. Olemme tehneet kovasti töitä ja lisäksi saaneet isohkon (muutama satatuhatta) perinnön, jolla mm ostimme heti pari yksiötä Helsingin keskustasta. Lapsille opiskelija-asunnoiksi sitten aikanaan ja siihen asti tuottamaan tasaista tuloa. Ei olisi kannattanut mainita näistä mitään, suhtautuminen on ollut melko vaisua/nuivaa. No, tästä oppineina emme jatkossa pukahda mistään aiheeseen liittyvästä. Rahojen lisäksi menee muutenkin hyvin, on terveet lapsukaiset ja asiat kaikin puolin hyvin. Se ilmeisesti aiheuttaa sitten kateutta, höh. En olisi uskonut.

Mun ystävä on kadehtinut kuulema aina mun ulkonäköäni ja koko olemusta ilmeisesti.

Tapasi uuden hyvän miehen ja ei oikeen ollut muhun enää yhteydessä, varmaan yli puol vuotta meni ennen kuin taas nähtiin. Hän kertoi mulle, ettei oo halunnut tavata, koska sit joutus jossain vaiheessa esittelemään uuden miehensä mulle. Ja ei kuulema halua vaan "taas jälleen kerran" nähdä kun oma rakas kuolaa hänen bestiksen perään. Pyysi kyllä anteeks ja sanoi, että ei haluis olla kateellinen ja itkikin.

Mulla on niin paha olo sen puolesta ja mulla on myös ikävä mun ystävää. Oon aina ollut sen miehiä kohtaan tosi neutraali, jopa viileä joskus. En ikinä flirttailisi hänen miehelleen.

Tavallaan myös suututtaa, että näinkö tässä nyt oikeesti kävi, että joku pinnallisuus tuli meidän väliin. Ja eihän se antanut miehelleen edes mahdollisuutta näyttää, ettei kuolaa kenenkään muun perään kun hänen. Tuntuu tosi pahalta ja ihan idioottimaiselta samaan aikaan.

On kadehdittu. Eniten sitä, kun en ota pikkuasioista nokkiini vaan olen iloinen ja itsevarma. Myös se oli ongelma, että sukumme on varakas, eikä mun ole tarvinnut tehdä mitään sen eteen, että olen syntynyt siihen. Iloitsemisenikin oli jotenkin vaikeaa, kun varmaan itsellään meni paskasti. Minua piti sitten painaa alas keksityillä vioilla, joista arvostella minua.

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävä on kadehtinut kuulema aina mun ulkonäköäni ja koko olemusta ilmeisesti.

Tapasi uuden hyvän miehen ja ei oikeen ollut muhun enää yhteydessä, varmaan yli puol vuotta meni ennen kuin taas nähtiin. Hän kertoi mulle, ettei oo halunnut tavata, koska sit joutus jossain vaiheessa esittelemään uuden miehensä mulle. Ja ei kuulema halua vaan "taas jälleen kerran" nähdä kun oma rakas kuolaa hänen bestiksen perään. Pyysi kyllä anteeks ja sanoi, että ei haluis olla kateellinen ja itkikin.

Mulla on niin paha olo sen puolesta ja mulla on myös ikävä mun ystävää. Oon aina ollut sen miehiä kohtaan tosi neutraali, jopa viileä joskus. En ikinä flirttailisi hänen miehelleen.

Tavallaan myös suututtaa, että näinkö tässä nyt oikeesti kävi, että joku pinnallisuus tuli meidän väliin. Ja eihän se antanut miehelleen edes mahdollisuutta näyttää, ettei kuolaa kenenkään muun perään kun hänen. Tuntuu tosi pahalta ja ihan idioottimaiselta samaan aikaan.

Mitä mahdollisuutta näyttää, ettei se mies kuolaa? Et kai sä sen ystäväs miesten himoista päätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävä on kadehtinut kuulema aina mun ulkonäköäni ja koko olemusta ilmeisesti.

Tapasi uuden hyvän miehen ja ei oikeen ollut muhun enää yhteydessä, varmaan yli puol vuotta meni ennen kuin taas nähtiin. Hän kertoi mulle, ettei oo halunnut tavata, koska sit joutus jossain vaiheessa esittelemään uuden miehensä mulle. Ja ei kuulema halua vaan "taas jälleen kerran" nähdä kun oma rakas kuolaa hänen bestiksen perään. Pyysi kyllä anteeks ja sanoi, että ei haluis olla kateellinen ja itkikin.

Mulla on niin paha olo sen puolesta ja mulla on myös ikävä mun ystävää. Oon aina ollut sen miehiä kohtaan tosi neutraali, jopa viileä joskus. En ikinä flirttailisi hänen miehelleen.

Tavallaan myös suututtaa, että näinkö tässä nyt oikeesti kävi, että joku pinnallisuus tuli meidän väliin. Ja eihän se antanut miehelleen edes mahdollisuutta näyttää, ettei kuolaa kenenkään muun perään kun hänen. Tuntuu tosi pahalta ja ihan idioottimaiselta samaan aikaan.

Mitä mahdollisuutta näyttää, ettei se mies kuolaa? Et kai sä sen ystäväs miesten himoista päätä.

Sitä lähinnä, etä tuomitsi nykyisen miehensä niistä asioista mitä aiemmat ovat tehneet. Ei tiedä vaikka tämä mies olisikin ollut niin järjellinen, ettei antaisi naisellensa aihetta pahastua/tuntea mustasukkaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävä on kadehtinut kuulema aina mun ulkonäköäni ja koko olemusta ilmeisesti.

Tapasi uuden hyvän miehen ja ei oikeen ollut muhun enää yhteydessä, varmaan yli puol vuotta meni ennen kuin taas nähtiin. Hän kertoi mulle, ettei oo halunnut tavata, koska sit joutus jossain vaiheessa esittelemään uuden miehensä mulle. Ja ei kuulema halua vaan "taas jälleen kerran" nähdä kun oma rakas kuolaa hänen bestiksen perään. Pyysi kyllä anteeks ja sanoi, että ei haluis olla kateellinen ja itkikin.

Mulla on niin paha olo sen puolesta ja mulla on myös ikävä mun ystävää. Oon aina ollut sen miehiä kohtaan tosi neutraali, jopa viileä joskus. En ikinä flirttailisi hänen miehelleen.

Tavallaan myös suututtaa, että näinkö tässä nyt oikeesti kävi, että joku pinnallisuus tuli meidän väliin. Ja eihän se antanut miehelleen edes mahdollisuutta näyttää, ettei kuolaa kenenkään muun perään kun hänen. Tuntuu tosi pahalta ja ihan idioottimaiselta samaan aikaan.

Mitä mahdollisuutta näyttää, ettei se mies kuolaa? Et kai sä sen ystäväs miesten himoista päätä.

Sitä lähinnä, etä tuomitsi nykyisen miehensä niistä asioista mitä aiemmat ovat tehneet. Ei tiedä vaikka tämä mies olisikin ollut niin järjellinen, ettei antaisi naisellensa aihetta pahastua/tuntea mustasukkaisuutta.

Niin no, se on totta, mutta milleköhän ystävästä ois sitten tuntunut, jos olisi taas saanut kokea, että mies näkee sinut kiinnostavana. Tietenkään ei kannattaisi olla sellaisessa suhteeessa, mutta ilmeisesti hänellä ei ole valinnanvaraa. Kaikilla ei vain ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävä on kadehtinut kuulema aina mun ulkonäköäni ja koko olemusta ilmeisesti.

Tapasi uuden hyvän miehen ja ei oikeen ollut muhun enää yhteydessä, varmaan yli puol vuotta meni ennen kuin taas nähtiin. Hän kertoi mulle, ettei oo halunnut tavata, koska sit joutus jossain vaiheessa esittelemään uuden miehensä mulle. Ja ei kuulema halua vaan "taas jälleen kerran" nähdä kun oma rakas kuolaa hänen bestiksen perään. Pyysi kyllä anteeks ja sanoi, että ei haluis olla kateellinen ja itkikin.

Mulla on niin paha olo sen puolesta ja mulla on myös ikävä mun ystävää. Oon aina ollut sen miehiä kohtaan tosi neutraali, jopa viileä joskus. En ikinä flirttailisi hänen miehelleen.

Tavallaan myös suututtaa, että näinkö tässä nyt oikeesti kävi, että joku pinnallisuus tuli meidän väliin. Ja eihän se antanut miehelleen edes mahdollisuutta näyttää, ettei kuolaa kenenkään muun perään kun hänen. Tuntuu tosi pahalta ja ihan idioottimaiselta samaan aikaan.

Mitä mahdollisuutta näyttää, ettei se mies kuolaa? Et kai sä sen ystäväs miesten himoista päätä.

Sitä lähinnä, etä tuomitsi nykyisen miehensä niistä asioista mitä aiemmat ovat tehneet. Ei tiedä vaikka tämä mies olisikin ollut niin järjellinen, ettei antaisi naisellensa aihetta pahastua/tuntea mustasukkaisuutta.

Niin no, se on totta, mutta milleköhän ystävästä ois sitten tuntunut, jos olisi taas saanut kokea, että mies näkee sinut kiinnostavana. Tietenkään ei kannattaisi olla sellaisessa suhteeessa, mutta ilmeisesti hänellä ei ole valinnanvaraa. Kaikilla ei vain ole.

No ystäväni on itsekin ihan kaunis nainen.. Ymmärrän kyllä tavallaan ystävääni, mutta toisaalta tuntuu, että tämä kaikki on ihan naurettavan lapsellista. Ainahan sitä kohtaa kauniita naisia, ei sitä miestä kai sisätiloissa voi koko ajan säilyttää.

Ehkä eniten harmittää, että ystäväni ei selkeesti näe peilistä samaa kuin minä näen häntä katsoessa.

Anteeksi en nyt ihan vastaa otsikkoon, mutta itselleni kävi niin, että ystäväni oli luullut minun jotenkin olevan kateellinen hänelle vaikka en siis ollut. Kun on liuta lapsia ja jokaisella omat harrastuksensa, koulut, ilot ja murheet ja siihen päälle omat asiat ja jutut niin ei minulla oikein ole aikaa kadehtia ketään (varsinkaan tätä lapsetonta), oman perheen asioissa on todellakin tarpeeksi ajateltavaa yhdelle ihmiselle ja olen tyytyväinen siihen, millainen oma elämäni on. Tämä siis tällaisena pointtina että joku toinen voi oikeasti luulla että joku kadehtisi häntä vaikka asia ei näin olisikaan.

Minulla oli ok-talo, niin myös kaverini osti. Minulla oli koira, niin pian myös kaverilla. Piikittelee aina humalassa ollessaan ja jos huomautan, niin kaivaa jonkun sata vuotta vanhan asian mitä olen ehkä sanonut (itse selvitän sanomiset heti). Ei koskaan ole sanonut olevansa kateellinen, mutta muuta syytä en keksi tuohon piikittelyyn.