Altistaminen ei tunnu auttavan sosiaalisten tilanteiden pelkooni

Mulla auttoi se, että hyväksyin olevani tällainen. Ei sitä tarvitse hävetä, että jännittää ja sosiaalinen kanssakäyminen on vaikeaa. Kun olen opetellut hyväksymään sen, että olen kömpelö sosiaalisesti, ääneni saattaa kadota kesken puheen, saatan olla tosi jäykkänä ja tärisevänä, koska jännitän ja oloni voi olla samanlainen kuin killuisin nuoralla sadan metrin korkeudessa kun puhun muille, niin yllättäen olenkin tullut rohkeammaksi. Eli en enää pyri siihen, että olisin rento, vaan siihen, että menen mukaan, vaikka se tuntuukin aina aluksi aivan kamalalta. Saatan ihan tarkoituksella vielä sanoa ääneen, että kylläpä nyt jännittää, ihan kädetkin tärisevät! Tällainen mä olen ja ihan tarpeeksi hyvä tällaisena!

Pian 50v ja enää ei juurikaan tule kovaa jännittämistä. Joskus ahdistaa sellaisilla hetkillä, kun toivoi että saa olla ihan rauhassa ja sitten tulee joku vastaan, jolle pitää jutella. Koska yleensä olen silloin niin ajatuksissani ja omissa oloissa, että tuntuu kuin pitäisi yhtäkkiä herätä unesta.

Älä vertaa itseäsi toisiin ihmisiin. Jotkut ovat jäykempiä ja varautuneempia kuin toiset. Jos häpeät itseäsi, sulta jää kaikki kiva elämässä kokematta.

Ei se minullakaan ole auttanut. Välllä tuntuu siltä, että pahenee vain iän myötä. Olen nyt 57.

Kuulemma ikääntyminen auttaa jossain määrin, kun ei vain enää jaksa jännittää niin paljon.

Altistaminen sinänsä ei välttämättä auta, varsinkin jos on tyytymätön siihen, mitä koki altistuksen aikana.

Ei minullakaan altistaminen auta, päin vastoin, stressaannun

valtavasti . Onkohan tämän sairauden hoito ihan viturallaan. Arvelen että on mutta en ole löytänyt omaakaan parannuskeinoa.

Ajattelen että minut olisi pitänyt lapsena ottaa huostaan ja sijoittaa parempaan perheeseen. Olin ei-toivottu lapsi. Vaikea korjata enää niitä satoja tai tuhansia kokemuksia kun kohdeltiin kuin jätettä.

Oireet on hyvin fyysisiä, keho menee täysin sekaisin ja paniikkiin asti. Silloin on toimintakyvytön ja pitäisi muka pystyä siinä tilassa esiintymään tai suorittamaan tehtäviä tai mitä vaan... ei, ei.

Itse olen todennut, että ei minun tarvitse olla yhtä rento kuin muut sosiaalisissa tilanteissa. Voin ihan hyvin vältellä ihmisiä joissain tilanteissa, kunhan en anna ahdistukseni rajoittaa niitä asioita jotka ovat minulle tärkeitä. Ei ole mikään häpeä, jos oma jännitys näkyy päälle.

Altistusharjoittelussa tärkeintä on se, että etenee sopivissa askeleissa. Sietämätön ahdistus ei auta siedättymään, vaan pitää löytää harjoituksia, jotka tuntuvat siltä että ahdistuksen kestää ja sen kanssa pystyy olemaan välttelemättä sitä. Mielenterveystalosta löytyy omahoito-ohjelma sosiaaliseen jännittämiseen, suosittelen tutustumaan: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…  Lisäksi tietoisen hyväksyvän läsnäolon (mindfulness) harjoitukset voivat auttaa hyväksymään omia ahdistuksen tunteita arvottamatta niitä epäonnistumisiksi. 

Kokeile propral saa lääkäriltä ja l-teaniini väh 300mg päivässä luontaistuotekaupasta.

Tuo "hyväksy tai jopa myönnä muille pelkosi" on silloin hyvä, kun olet muutenkin elämässä sosioekonomisesti max keskitasoa. Jos kuitenkin olet onnistunut pääsemään työelämässä eteenpäin jne. niin ei siellä vain voi lähteä tuolle linjalle. Asioiden täytyy toimi ja sinuun pitää voida luottaa.

Elämä kantaa. Et kuole vaikka olisit epäsosiaalinen. Kun vain myönnät sen itsellesi on ok. Opit iän myötä toimimaan"miten yhteiskunta odottaa". Pidä silti oma maailmasi ja herkkyytesi, se on sekä lahja että kirous.

Akateeminen sosiaalisten tilanteiden pelkääjä kirjoitti:

Tuo "hyväksy tai jopa myönnä muille pelkosi" on silloin hyvä, kun olet muutenkin elämässä sosioekonomisesti max keskitasoa. Jos kuitenkin olet onnistunut pääsemään työelämässä eteenpäin jne. niin ei siellä vain voi lähteä tuolle linjalle. Asioiden täytyy toimi ja sinuun pitää voida luottaa.

Miten perustelisit tätä väitettä? Itse taas ajattelen, että hyvin menestyneellä on "varaa" näyttää epävarmuus.