Solidaarisuusverosta tietävät?
Mieheni sai eilen työeläkeotteen Varmalta. Siinä oli, että viime vuoden ansio oli reilut 76 tonnia. Mieheni ei tiedä (eikä kiinnosta), maksaako solidaarisuusveroa. Osaako joku viisas sen mulle selventää? Velkaa meillä ei ole, eli sitä ei voi vähentää ansiosta.
Etusivu » Taloustermit » Solidaarisuusveron suuruus
Mitä solidaarisuusvero tarkoittaa
Solidaarisuusveroksi kutsutaan veroa, jota pitää maksaa jos verotettavat ansiotulot ylittävät 72 300 euroa vuodessa. Tästä summasta on siis jo poistettu erilaiset vähennykset, kuten asuntolainan korkovähennys ja työeläkemaksut – joten todellisuudessa veron piiriin kuuluvat ne veronmaksajat, jotka tienaavat yli 80 000 euroa ansiotuloa vuodessa.
Suuruus? Ylimääräiset 2 prosenttia ansiotuloveroon.
Tämä raja tuli voimaan 2016 alusta alkaen. Aikaisemmin solidaarisuusvero koski vain yli 90 000 euron ansiotuloja.
Käytännössä kyseessä on lisävero, joka lätkäistään korkeimman eli kireimmän veroluokan veroja maksavien aikaisempien verojen päälle. Sanaa solidaarisuus halutaan käyttää, koska se kuulostaa hyvältä ja antaa kuvan siitä, että kansamme parhaiten toimeen tulevat osallistuvat yhteisiin kuluihin entistä enemmän.
Kuukausituloiksi muutettuna nykyinen raja vastaa noin 5 800 euron verotettavaa kuukausituloa eli bruttona noin 6 300 euron kuukausipalkkaa. Alarajan lasku 90 000 tuhannesta eurosta alaspäin on alun perin tarkoitettu olemaan vain määräaikainen kahden vuoden mittainen toimenpide
Kommentit (4)
Ei täällä palstaile kuin kotiloiset, tommosesta koskaan kuultukaan..
Kiitos miehellesi veronmaksusta - kyllä sillä meidän lapset kouluttaa ja mahdollistaa vanhempainvapaan.
Eikös se s.vero oteta vain siitä rajan ylittävästä osasta? Eli käytännössä ihan sama, maksaako miehesi sitä vai ei :)
Noh, eiköhän tuo ole solidaarisuusveroa maksanut.