Jotkut tekevät just mikä itselle ihanimmalta tuntuu, eivätkä jää lähelle omaisiaan. Esim Armi Kuusela, missi.

Ajattelitko sitten itse jäädä huolehtimaan vanhemmistasi heidän paikkakunnalleen ja oletatko, että lapsesi ovat velvollisia hoitamaan sinua ja jättämään elämän mahdollisuudet käyttämättä? Toki kuka tahansa voi jättää elämänsä elämättä, mutta turha odotella kiitosta typerästä muiden takia uhrautumisesta.

Eipähän ne lapset ja lapsenlapset jääneet Filippiineille, eikähän tuo ne mukanaan jenkkeihin ottanut ja nyt asuvat kuka missäkin. Mitä tulee vanhempiin, niin ihanko oikeasti ajattelet niin ettei lapsi saa hakea maailmalta menestystä ja onnea vaan pitää roikkua vanhempien talutushihnassa läpi elämän.

Nykypäivänä vanhushoito on niin heikkoa, että kamalaa, jos kukaan omainen ei ole katsomassa perään, vaikka palvelutalossa asuisikin.

Minua kauhistuttaa ihmiset, jotka vaan käyttävät kaikki mahdollisuutensa muuta miettimättä.

Tuskin ne lapset Kaliforniaan muuttivat. Ainakin osa oli aikuisia mitä ilmeisemmin jo.

En tosiaan tykkäisi, että lapseni muuttaisivat toiselle mantereelle pysyvästi.

Kuuselalla oli paljon sisaruksia, jotka asuivat Suomessa.  Toisen kerran avioituessaan Armilla oli enää yksi alaikäinen kotona, joka muutti mukana Barcelonaan, jonne Williams meni diplomaatiksi.  Sittemmin tämä nuorin on vissiin ainoa, joka on enää Filippiineille palannut.  Liikkuvaista ja kansainvälistä sakkia monessa polvessa, jo Armin vanhemmat olivat asuneet Kanadassa ja täti taisi sinne jäädäkin?

Tiedän tapauksen, jossa tyttö rakastui USA:ssa vaihto-oppilaana ja meni pikanaimisiin ja jäi saman tien sinne. Myöhemmin erosi. Tästä on 30 vuotta.

Tyttö kävi ainoan kerran Suomessa 10 vuotta sitten.

Vanhempansa eivät ole pystyneet terveyssyistä matkustamaan sinne. Oli ainoa lapsi ja häneen ei ole saatu yhteyttä enää kahdeksaan vuoteen. Liekö kuollut.

Hänenhän oli pakko paeta Suomesta hullunmyllyä, hänhän oli täällä käydessään kuin joku sirkuseläin (ja niiden kohtaloa ei kannata kadehtia). Aika hauskaa ironiaa, että tuohon aikaan oli rotuopit vielä voimissaan ja suomalaiset poti alemmuutta "mongooligeeneistään" ja hänen valintansa jotenkin puhdisti suomalaiset tästä itäisestä verenperinnöstä ja toi Suomen osaksi länttä. No loppu on historiaa.

Aina se onni ei löydy samasta kylästä. Itse olen opiskellut vieraita kieliä koko lapsuuteni ja nuoruuteni, ja aina oli palo päästä ulkomaille. Rakastuin mieheen, joka oli kuin olikin ulkomaalainen, ja menimme naimisiin ollessani 18-vuotias, ja muutamaa vuotta myöhemmin lähdin pysyvästi pois Suomesta. Täytyypä myöntää, ettei tuolloin käynyt mielessäkään, että jäisin Suomeen oman äitini vuoksi. Enkä usko hänen sellaista koskaan olettaneenkaan. En olisi minä, jos olisin jäänyt kotikonnuilleni.

Tuttavani tädin lapset muuttivat ulkomaille. Tuo täti kuoli täällä aika yksin ja hylättynä ysikymppisenä. Lapsenlapsiaan tapasi ehkä joka viides vuosi. Eivät tulleet edes hautajaisiin. Yhteistä kieltäkään ei ollut.

Ankea kohtalo hänellä. Tuttavani hiukan hoiti tätinsä asioita, mutta oli kyllä katkera, että sen omat lapset luisti vastuusta. Tuttavallani oli näet omien vanhempien asiat hoidettavanaan.

Minä taas en ole koskaan ymmärtänyt sitä, että lapsia hankitaan jotta olisi sitten joku pitämässä seuraa kun itse vanhenee. Lapset ovat itsenäisiä ihmisiä, eivät mitään vanhempiensa seuraneitejä ja -herroja, joilla on velvollisuus huolehtia vanhempien viihtyvyydestä näiden kuolemaan asti. Itse en ole pyytänyt saada syntyä tähän maailmaan, ja tarvitsen kaikki liikenevät voimavarani ihan itselleni, jotta selviydyn elämästäni joten kuten järjissäni ja kenties joku päivä jopa onnellisena. Vanhempani ovat yrittäneet velvoittaa minua tekemään heitä onnellisiksi jo ihan riittävästi - sille touhulle panin pisteen heti kun täytin 18 ja pääsin muuttamaan omilleni.

Lapsia ei tulisi tehdä omien tarpeiden täyttämistä varten, vaan ainoastaan silloin kun oma tunnetalous ja elämä on niin hyvässä kunnossa, että omasta onnellisuudesta riittää jaettavaa muillekin. Silloin se ei myöskään ole ongelma, jos lapsi päättääkin muuttaa toiselle puolelle maailmaa. Itse tulen muuttamaan ulkomaille piakkoin, olipa se mieleinen ajatus vanhemmilleni tai ei.

Ei sitä tarvi toiselle puolelle maapalloa muuttaa. En minä ainakaan juuri pysty vanhemmistani huolehtimaan kun asun Suomessakin monen sadan kilometrin päässä vanhemmistani. Muutin jo alle kaksikymppisenä. Ehkä voi hoitaa asioita sähköisesti tms, mutta käydä voi ehkä kerran kuussa, ja sekin on jo paljon.

Ja kyllä, aion olla niin "itsekäs" että en jätä työpaikkaani ja perhettäni ja muuta maalle hoitamaan vanhempiani. Enkä missään nimessä halua että omat lapseni tekevät niin kun itse olen vanha!

Jonkun jutun mukaan vanhemmat ovat kuolleet jo 60-luvulla, iästään en tiedä tai tarkkoja vuosilukuja, mutta jos -52 kruunattiin niin eihän tuossa vuosikymmeniä väliä ole.

Vierailija kirjoitti:

Kuuselalla oli paljon sisaruksia, jotka asuivat Suomessa.  Toisen kerran avioituessaan Armilla oli enää yksi alaikäinen kotona, joka muutti mukana Barcelonaan, jonne Williams meni diplomaatiksi.  Sittemmin tämä nuorin on vissiin ainoa, joka on enää Filippiineille palannut.  Liikkuvaista ja kansainvälistä sakkia monessa polvessa, jo Armin vanhemmat olivat asuneet Kanadassa ja täti taisi sinne jäädäkin?

Ajatella, että tuolla tavalla pystyivät liikkumaan, vaikka ei ollut EU:ta. Nykyäänhän ollaan sitä mieltä, että jos EU hajoaa tai Suomi eroaa siitä, niin rajat menee kiinni eikä kukaan enää pysty matkustamaan mihinkään, eikä muuttamaan toiseen maahan.

Vierailija kirjoitti:

Hänenhän oli pakko paeta Suomesta hullunmyllyä, hänhän oli täällä käydessään kuin joku sirkuseläin (ja niiden kohtaloa ei kannata kadehtia). Aika hauskaa ironiaa, että tuohon aikaan oli rotuopit vielä voimissaan ja suomalaiset poti alemmuutta "mongooligeeneistään" ja hänen valintansa jotenkin puhdisti suomalaiset tästä itäisestä verenperinnöstä ja toi Suomen osaksi länttä. No loppu on historiaa.

Voitko valistaa, että missä siellä Mongoliassa on vaaleatukkainen ja siniharmaasilmäinen heimo, jolta suomalaiset ovat geeninsä perineet? Tai muualla Aasiassa?

Täällä usein väitetään, että olemme Aasiasta lähtöisin, mutta missä siellä ne vaaleat sukulaisemme ovat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hänenhän oli pakko paeta Suomesta hullunmyllyä, hänhän oli täällä käydessään kuin joku sirkuseläin (ja niiden kohtaloa ei kannata kadehtia). Aika hauskaa ironiaa, että tuohon aikaan oli rotuopit vielä voimissaan ja suomalaiset poti alemmuutta "mongooligeeneistään" ja hänen valintansa jotenkin puhdisti suomalaiset tästä itäisestä verenperinnöstä ja toi Suomen osaksi länttä. No loppu on historiaa.

Voitko valistaa, että missä siellä Mongoliassa on vaaleatukkainen ja siniharmaasilmäinen heimo, jolta suomalaiset ovat geeninsä perineet? Tai muualla Aasiassa?

Täällä usein väitetään, että olemme Aasiasta lähtöisin, mutta missä siellä ne vaaleat sukulaisemme ovat?

Vaaleus on mutaatio. Olemme kaikki alunperin Afrikasta, jossa sielläkään ei elä vaaleatukkaista ja sinisilmäistä heimoa.

Vierailija kirjoitti:

Tuskin ne lapset Kaliforniaan muuttivat. Ainakin osa oli aikuisia mitä ilmeisemmin jo.

En tosiaan tykkäisi, että lapseni muuttaisivat toiselle mantereelle pysyvästi.

Siinä meillä taas yksi epäitsekäs vanhempi. Meitä sen kuin syyllistetään itsekkäiksi, vaikka meillä ei tule olemaan lapsia, joita manipuloida jäämään vanhuuden turvaksi ja seuranpitäjiksi.

t. vela

Käsittääkseni hänen asumispäätökseensä vaikutti huomattavan paljon se mediamylläkkä joka hänen ympärillään oli täällä jatkuvasti.

Henkisesti terveille ne läheiset ovat kaikista tärkeimpiä, eivätkä poissulje mitään elämän muita asioita.

Joillekin sopii. Minä itse muutin ulkomaille 22-vuotiaana. Jaksoin olla 1,5 vuotta. Tuli kova ikävä omaa kieltä. Koin olevani aina vähän ulkopuolinen, vaikka olin töissä ja tapailin yhtä miestä. Mies kosi, mutta meillä oli ihan eri käsitykset siitä, pitääkö äidin luopua urastaan ja jäädä lapsia hoitamaan kotiin. Päätin lopettaa suhteen, eikä menty naimisiin tai saatu lapsia. Palasin Suomeen. Suomessa olin pätkätöissä. Muutin uudestaan ulkomaille työn perässä 26-vuotiaana, nimittäin Saksaan. Sikäli erikoinen ratkaisu, että lukion saksa oli takana, käytännön kielitaito siis heikko. Työssä kielenä englanti. Alkoi jonkin ajan kuluttua ärsyttää, kun elämä oli käytännössä pelkkää työtä ja yksin yksiössä istumista. Työkaverit eivät kutsuneet kylään. Puhuin niin huonoa saksaakin, että vaikutin varmaan yksinkertaiselta, kun yritin vapaa-ajalla aloittaa keskustelua. Jos Suomessa voi mennä nainen yksinkin pubiin tai kahvilaan, Saksassa minä olin ainoa yksinään pubiin tai kahvilaan mennyt. Onneksi Suomesta kävi ystäviä ja sukua kylässä noin kerran kuussa. Tein törkeän tempun työnantajalle ja jätin palaamatta kesälomalta Saksaan. Minusta tuntui, että tukehdun sinne työhön ja yksinäisyyteen. Nyt olen ollut 28-vuotiaasta alkaen Suomessa ja perustanut perheen. Ei ollut minun unelmani jäädä ulkomaille pysyvästi. Voin toki eläkepäiviksi lähteä johonkin lämpimään.