Koira tuhoaa kaiken yksin ollessaan. Mikä avuksi?
Olen yrittänyt keksiä sille virikkeitä, nameja kongissa, nameja lattialla, puruluita, leluja. Väsytän koiran ennen lähtöä kunnolla ettei se jaksasi tuhota, mutta silti kun tulen kotiin niin koira on tuhonnut sim. tyynyjä, laukkuja yms. Tekee tätä vain yksin ollessaan eikä silloin kun joku on paikalla. Varastaa myös kaiken ruuan mitä irti saa.
Koira on 4v ja ollut minulla nyt noin viikon. Mitä tuolle voi tehdä?
Kommentit (10)
Ei niin yhtään mitään. Koirat tuhoaa. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän.
Kannattaa eristää portilla yhteen huoneeseen ja ottaa pois kaikki irtain joka houkuttaa järsimään
Ensinnäkin, puolituntia ennen kuin lähdet kotoa, et aktivoi koiraa mitenkään. Sinun lähtösi ja yksin jäämisen välillä ei saa olla selkeää eroa koiran aktiivisuudessa. Kun tulet kotiin, niin sama juttu toisinpäin, istahdat puoleksi tunniksi vaikka pöydän ääreen tai sohvalle, etkä huomioi koiraa mitenkään.
Miten paljon aktivoit sitä ja millä tavoilla?
Älä jätä koiralle liikaa virikkeitä kun se jää yksin, koira oppii, että yksin jääminen = koko päivä on jotain tekemistä ja siihen tuskin haluat sitä opettaa. Puruluu tai kongi riittää (tai jopa oikea luu, mutta varmista ensin ettei koirasi ole niitä jotka puree siitä isoja paloja irti ja on vaarassa tukehtua).
Jos koira huutaa yksin ollessaan, niin älä mene sisälle silloin kun se huutaa, jotta koira ei ymmärrä väärin ja oleta, että tulet takaisin KOSKA se huutaa.
Kaikki ylimääräinen tavara kaappeihin, koiran ulottumattomiin, älä jätä tyynyjä, laukkuja jne. koiran armoille.
Oma koirani tuhosi yli puolivuotta irtaimistoa kun tuli minulle, rescue-koira joka ei ollut tottunut asumaan ihmisasunnossa eikä olemaan ainoana koirana. Kaikkea tuli kokeiltua, voi olla, että on myös koirakohtaisia eroja, mikä toimii. Tämä koira tosin saattoi sillointällöin innostua vuosien varrellakin tuhoamaan, varsinkin jos jossain on ruokaa houkuttimena, esim. takin taskuun jos jää nameja, niin varmasti on tasku revitty kun kotiin tulee (ellei se satu onnekkaasti olemaan auki).
Viimeistään 30min ennen lähtöä olette ihan rauhallisesti, 5min ennen lähtöä et enää kummemmin huomioi koiraa. Koiran tulisi jäädä kotiin uneliaana ja rauhallisena eikä kierroksilla aktivoinnin jälkeen. Kun tulet kotiin et huomioi koiraa muutamaan minuuttiin ollenkaan.
Melkein kannattaisi tehdä pentuajan yksinolotreenit uusiksi kuten joku jo ehdottikin.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa eristää portilla yhteen huoneeseen ja ottaa pois kaikki irtain joka houkuttaa järsimään
Koirakin pitkästyy, ihan niin kun ihminenkin jos ei ole mitään virikkeitä.
Mietin, auttaisiko koiraa esim tv:n tai radion päälle jättäminen sekä tosiaan tuo irtainten keräily ympäriltä ja portin laitto.
Varmaan jotain leluja voisi jättää karvakorvalle myös - ainakin pallo ja "raatoleluja", joita voi riepotella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa eristää portilla yhteen huoneeseen ja ottaa pois kaikki irtain joka houkuttaa järsimään
Koirakin pitkästyy, ihan niin kun ihminenkin jos ei ole mitään virikkeitä.
Mietin, auttaisiko koiraa esim tv:n tai radion päälle jättäminen sekä tosiaan tuo irtainten keräily ympäriltä ja portin laitto.
Varmaan jotain leluja voisi jättää karvakorvalle myös - ainakin pallo ja "raatoleluja", joita voi riepotella.
Höpsis, mun koirat nukkuu yksin olessaan. Tänäänkin kun olen vapaapäivällä ollut, niin koirani on nukkuneet suurimman osan päivästä.
Alatte harjoitella yksinoloa kuin pentu. Pieniä pätkiä kerrallaan. Rajaat koiran alueen pieneksi ja mahdollisimman vähän tuhottavaa huoneeseen. Kaikki kongit ym joutaa pois, niillä vaan innostat koiraa touhuamaan yksinollessa. Ette touhua mitään innostavaa sisällä, kaiken aktivoinnin suoritatte ulkona jolloin koira oppii että sisällä ollaan rauhassa ja ulkona on kaikkea kivaa.