Olen kehitellyt idean uudelle, hyvin myyvälle elokuvalle
Elokuvan päähenkilö on parikymppinen, kauniskasvoinen mies, jolla on elokuvan alkupuolella lupaava tulevaisuus. Hän loistaa matemaattisissa aineissa, opiskelee insinööriksi, ei käytä päihteitä, urheilee ja deittailee tyttöjä. Päähenkilön elämän varjopuolena on tosin menneisyys koulukiusattuna peruskoulussa, vapautus armeijasta sekä Aspergerin syndrooma, jonka aiheuttamien sosiaalisten taitojen puutteen vuoksi on tyrinyt jokaisessa lyhyeksi jääneessä seurustelusuhteessaan saumansa päästä poikuudestaan.
Päähenkilön elämässä alkaa alamäki, kun hänen 15-vuotias tyttöystävänsä lopettaa seurustelusuhteen kuultuaan päähenkilöllä olevan vielä poikuus tallella ja alkaa seurustella ulkomaalaistaustaisen miehen kanssa. Päähenkilö masentuu suuresti; hän lopettaa opiskelut, jää iäkkään äitinsä peräkamariin asumaan, alkaa sukunsa rahojen turvin pyörittämään pienimuotoista yritystoimintaa kotoa käsin, alkaa ryypätä jokapäiväisesti ja sen lomassa kehittelee naisvihamielistä maailmankatsomustaan ja haikailla menetettyjen teinivuosien perään.
Päähenkilö katkeroituu yhä enemmän siitä, etteivät tytöt arvosta hänen kiltteyttä, kunnollisuuttaan ja herramiesmäisyyttään ja naisvihamielisten kirjoitusten nettiin suoltamisen ohella hän kadehtii Bicky Royalia, tatuoitukaluista kriminaalia ja rikollisjärjestön pomoa, joka elää täydellistä maksimaalista mielihyvän toteuttamisen periaatteella: hän nussii ketä haluaa, ei piittaa suojaikärajoista vähääkään, listii kenet haluaa, käärii suuria voittoja huumekaupalla, tehtailee rikoksia, käyttää huumausaineita, siittää äpärälapsia maailmaan ja käy vittuilemassa exiensä aisuriaviomiehille.
Päähenkilön mielenterveys romahtaa; hän sairastuu psykoosiin sekä alkaa kärsiä yhä tihentyvistä itku-ja paniikkikohtauksista. Lopulta hän joutuu psykiatriseen hoitoon, jossa hänelle määrätään mm. bentsoja, Ketipinoria sekä kiisteltyä onnellisuuspilleriä, Lyricaa. Tästä alkaa päähenkilön elämässä suuri käännekohta. Hän uppoaa yhä syvemmälle lääkkeiden ja sekakäytön ihmeelliseen maailmaan. Hänen koko persoonansa muuttuu, koska Lyrican vaikutuksen alaisena hänestä tulee entistä itsevarmempi ja sosiaalisesti ulospäinsuuntautuneempi ja hän alkaa ottaa elämässään yhä enemmän riskejä; ajelee autolla lyricakännipäissään nauraen samalla hullunnaurua, alkaa tuhlailla yhä enenevässä määrin perintörahojaan erilaisiin kalliisiin statusesineisiin, alkaa tehtailla myymälävarkauksia, alkaa pyöritellä useita naisia ja tyttöjä samanaikaisesti, alkaa kasvattaa bajapuskia omalla tontillaan, ryhtyy kannabiksen käyttäjäksi ja alkaa yritystoimintansa ohella pyörittämään huumausainekauppaa sekä alkaa viritellä suhdetta uimahallituttavaansa, 12-vuotiaaseen Jessicaan pyrkimyksenään päästä viemään tältä neitsyyden. Päähenkilö ja Jessica alkavat seurustella ja päähenkilö alkaa ostella Jessicalle kaikkea kivaa ja hän kuskaa tätä kouluun joka päivä tuliterällä ja upouudella mersullaan. Ennenpitkää päähenkilö ja Jessica päätyvät suutelemaan.
Päähenkilöstä tulee yhä enenevässä määrin moraalisista kahleista täydellisesti vapautunut jännämies-sosiopaatti ja hän alkaa tulla yhä enemmän Bicky Royalin kaltaiseksi hetkessä ja reunalla eläväksi renttumieheksi. Koituuko päähenkilön kohtaloksi vankila, mielisairaala, päihdehuolto vai ruumisarkku? Katso elokuva, niin tiedät.
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:

Olisi kannattanut ottaa se vähän vanhempi ikäisesi nainen eikä 15v pentua :D
Vierailija kirjoitti:
Lajityyppi on ilmeisesti draama?
Tarkoitus on epäilemättä tehdä siitä vakava draama, mutta lopputulos on todennäköisesti pierukomedia.
Elokuvan nimeksi voisi tulla: "Kiltistä jännäksi" tms.
Oikeasti hyvä idea. mikä onkaan se jenkkileffa missä köyhät tytöt lähtevät spring breakille ja kohtaavat huumekauppiaan jonka kanssa sekoavat?
jos olisi rahaa rahoittaisin leffasi
Olisiko tuon voinut kertoa lyhyemmin? Vai osoititko viisautesi kertomalla tarpeettoman pitkästi?
Tämä elokuva on kuin hybridi Scarfacesta, Spidermanista ja Lolitasta.
Taitaapa jäädä ap:lta filmi tekemättä.
voisitko tehtä tiivistelmä ideastasi? ketään rahoittajaa ei kiinnosta lukea romaania.
Vierailija kirjoitti:
voisitko tehtä tiivistelmä ideastasi? ketään rahoittajaa ei kiinnosta lukea romaania.
Kärsitkö lukihäiriöstä?
Mikähän olisi kohderyhmä joka olisi valmis maksamaan tuon näkemisestä?

Onko asioiden tiivistäminen ja lyhyesti kertominen huono ominaisuus? Merkki mahdollisesta tyhmyydestä?
Vierailija kirjoitti:
Mikähän olisi kohderyhmä joka olisi valmis maksamaan tuon näkemisestä?
Esim. av-mammat?
Vierailija kirjoitti:
Mikähän olisi kohderyhmä joka olisi valmis maksamaan tuon näkemisestä?
Pedot
Eipä sitten muuta kuin käsikirjoitusta laatimaan ja rahoittajia etsimään.