Onko paikalla painoje nostelusta/ kuntosaliharrastuksesta tietäviä?? Tarvin apua
Eli oon 17v poika ja olen aika pienikokoinen 170cm/60kg. Liikunnan harrastamiseni on ihan nollissa.
Joulun jälkeen aloin nostella painoja kotona siis penkki. Aluksi tulokset olivat todella huonoja. 30kg tangossa ja sain hätäseen 10 toistoa.
Nyt painoa tangossa 40 kg eli kiekot 30 kg+10kg tanko saan tehtyä sillä 15 toistoa eli joulusta on tapahtunut edistystä.
50 kilolla en saa, kuin jotain pari toistoa.
Ajattelin, että nostelen vielä jonkun aikaa kotona. Mutta myös salilla käyminen voisi kiinnostaa.
Olen kuitenkin sirorakenteinen ja mietin, että voiko olla, että en saa näkyviä lihaksia vaikka kuinka kävisin salilla?
Kommentit (7)
Muista tehdä myös kyykkyä ja maastavetoa.
Muista seuraavat:
1. Kärsivällisyys. Tuloksia ei tule hetkessä
2. Pitkäjänteisyys. Realistisia tavotteita oikealla aikataululla. Ei "kaikki nyt ja heti" meiningillä
3. Monipuolisuus. Ei pelkkää penkkiä. Muista myös aerobinen treeni
4. Lihashuolto. Huolla itseäsi. Jaksat ja pystyt treenaamaan. Tuloksia tulee
5. Ravinto. Ehkä suurin merkitys tällä pitkässä juoksussa.
Treeni yksin ei riitä. Lihas tarvitsee rakennusainetta eli enemmän kaloreita kuin kulutat ja mieluiten hyvistä ravintoaineista, ei mistään höttökaloreista. Lisäksi riittävästi unta ja toisinaan kevyempää treeniä / treenitaukoja, sillä lihas kasvaa levossa ja hermosto ei saa kuormittua liikaa.
Syö!
Pelkkä harjoittelu ei riitä. Syö esimerkiksi viisi kertaa päivässä. Paljon kasviksia ja lihaa. Riisiä ja pastaa.
Ruokavalioita löytyy kyllä netistä.
Tee myös monipuolisia treenejä. Harjoita joka lihasryhmää kerrallaan. Pelkkä penkki ei ole mikään mittari.
Aloitellessa tuloksia tulee nopeasti.
Muista harjoitella nousujohteisesti ja suunnitelmallisesti. Samanlaisena toistuva treeni ei kehitä, eli lisää painoa tai toistojen määrää usein. Itsellä alkoi kyykky kehittymään vasta kun lisäsin painoa 1-2,5kg tai nostin toistojen määrää 1-2 joka kerta. Muista että liikkeissä kumpikin suunta on yhtä tärkeä, eli jarruttaen alas. Moninivelliikkeet kunniaan, eli kyykkyjä, maastavetoa, leukoja, kulmasoutua ja pystypunnerruksia. Muista oikea tekniikka varsinkin kyykyssä ja maastavedossa, eli varo selän pyöristymistä, pyydä vaikka kaveria katsomaan. Minuutin palautukset riittää sarjojen välissä! Muista lepo ja ruoka!
Tsemppiä treeneihin!
Vaikka tekisit kaiken "oikein",lihasten kehitys riippuu suuresti geeneistä.Pieni vähemmistö ei kehity harjoittelulla lainkaan kun jotkut voivat samaan aikaan kehittyä nopeasti.
Aivan satavarmasti saat vaikka olisit tällä hetkellä tikku ukko. Siihen voi kyllä mennä helposti vuosia ennen kun näytät oikeasti lihaksikkaalta. Kaikista tärkeintä on säännöllisyys. Paras motivaatio on kun kuntoilet sen takia koska siitä tulee hyvä olo. Älä kiirehdi ja tsekkaa peiliä jatkuvasti. Tulokset tulee näkymään kyllä ajan kanssa. Tsemppiä ja treenaamisen iloa!