Koiranomistajat! Miksi heitätte kakkapussit maahan?!
Ihan käsittämätöntä, täällä on ympäriinsä noita paskapusseja! Mikä järki? Tiedän ettei noita saa laittaa tavallisiin roskiksiin, mutta miksi ette vie koirankakkaroskikseen?
Kommentit (25)
Maahan en heitä. Ihan tavalliseen roskikseen ne laitetaan. Ei täällä ainakaan ole kilometrien säteellä yhtään ainoaa koirankakkaroskista.
Koska niiden pussien hävittämisestä on tehty niin pirun hankalaa, vaikka joka paikassa kuitenkin toitotetaan, että ne paskat pitää pussittaa. No laittaisitte sitten jumankeuta tarpeeksi tiheään myös niitä roskiksia, johon ne pussit saa laittaa, ei niitä kukaan rupea useampaa kilometriä kiikuttamaan kädessä. Onneksi oma koira useimmiten menee syvälle pusikkoon tarpeilleen niin ei tarvitse miettiä, että monenkohan kilsan päässä olisi seuraava roskis, jossa ei ole kieltomerkkiä kakkapussille.
Vierailija kirjoitti:
Ihan käsittämätöntä, täällä on ympäriinsä noita paskapusseja! Mikä järki? Tiedän ettei noita saa laittaa tavallisiin roskiksiin, mutta miksi ette vie koirankakkaroskikseen?
Ei saa laittaa tavallisiin roskiksiin? Mihin sitten? Koiran kakka kuuluu nimenomaan siihen ns. "tavalliseen roskaan", eli sekajätteeseen.
On se nyt älytöntä, jos ensin käsketään koiraihmisten laittaa kakat roskiin, ja sitten vielä päätetään että et saa käyttää tavan roskiksia, vaan kanniskele vaan sitä kakkapussia jonnekkin mystisiin koirankakkaroskiksiin, joita ei ainakaan minun lähipiirissä ole näkynyt.

Miksei muka saisi laittaa tavallisiin roskiksiin? Kyllä mä ainakin laitan pussin ensimmäiseen roskikseen joka tulee vastaan 😀
Vierailija kirjoitti:
Koska niiden pussien hävittämisestä on tehty niin pirun hankalaa, vaikka joka paikassa kuitenkin toitotetaan, että ne paskat pitää pussittaa. No laittaisitte sitten jumankeuta tarpeeksi tiheään myös niitä roskiksia, johon ne pussit saa laittaa, ei niitä kukaan rupea useampaa kilometriä kiikuttamaan kädessä. Onneksi oma koira useimmiten menee syvälle pusikkoon tarpeilleen niin ei tarvitse miettiä, että monenkohan kilsan päässä olisi seuraava roskis, jossa ei ole kieltomerkkiä kakkapussille.
En oo kyllä ikinä nähnyt kieltomerkkiä kakkapussille roskiksesta 😀
1. Todellakin SAA laittaa tavallisiin roskiksiin
2. Niitä ei ole
3. Jos on niin linnut tykkää kaivella pusseja täysistä roskiksista
Itse en heittele maahan ja siksi tiedän mikä tuska on löytää roskista. Roskis voi olla pahimmillaan vasta puolen kilometrin päässä (Kyllä, kaupungissa/taajamassa/kävelyteillä) että ihan urakalla saa niita pusseja kanniskella koska kaupunkeja ei kiinnosta laittaa roskiksia tarpeeksi lyhyin välein. Voisivatko omakotitaloasukkaat joiden roskis on tien vieressä laputtaa roskiksensa jos siihen saa laittaa kakkapussin, kiitos!
Olen myös nähnyt käsittämätöntä käytöstä roskiksen, vieläpä virallisen kakkaroskiksen vieressä johon on jättetty kakat keräämättä maahan ihan roskiksen juureen... Jotkut omistajat ei vaan ole kyllin sivistyneitä elääkseen kaupungissa.
.
Suomalaiset näyttävät olevan keskimäärin roskaisampaa kansaa eikä ne roskat näytä millään menevän siihen roskapöntön sisäpuolelle vaan korkeintaan viereen tai lähelle. En ymmärrä tätä touhua. Kuinka se voi olla nuoristakaan cool kahlata nilkkoja myöten eväspapereissa ja muovipurnukoissa mitä kävelyteiden varret on täynnä kun käydään välitunnilla hakemassa vähän naposteltavaa? Vanhemmat, ojentakaa lukiolais- ja amisteinejänne!
.
Lähimetsiköt on roskattu ihan samalla lailla joten nyt Suomi 100 v. kunniaksi, lopetetaan se roskanviljely.
Vierailija kirjoitti:
VIelä oudompaa minusta on ripustaa niitä pensaisiin, niitäkin näkee ihan säännöllisesti.
Koska roskiksia on liian vähän. Eivät kaikki ihmiset jaksa kulkea kilometritolkulla pussi kädessä, etenkin jos koirien ohituksia tms. pitää vielä opetella niin se ei onnistu pussin kanssa.
Koska aion viedä sen bussipysäkin roskikseen, mutta siellä kiukkuinen bussia odottava täti huutaa "et tuo sitä tähän haisemaan!", joten jatkan matkaa bussi kädessä kohti penkkiä, jonka vieressä on roskis. Juuri kun olen pääsemässä sinne, penkille istuu pappa, joka raivostuu kun lähestyn pussi kädessä, joten lähden kohti lähintä kerrostaloa... no, siellä roskakatos on lukittu, ja pikkuroskikseen on joku kiinnittänyt lapun "ei kakkapusseja!!". Jatkan tuskastuneena matkaa pussi kädessä kilometrin, toisen, kolmannen, eikä yhtään roskista tule vastaan. Lenkkiä on jäljellä vielä monta kilometriä. Heitän pussin maahan.
Siksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska niiden pussien hävittämisestä on tehty niin pirun hankalaa, vaikka joka paikassa kuitenkin toitotetaan, että ne paskat pitää pussittaa. No laittaisitte sitten jumankeuta tarpeeksi tiheään myös niitä roskiksia, johon ne pussit saa laittaa, ei niitä kukaan rupea useampaa kilometriä kiikuttamaan kädessä. Onneksi oma koira useimmiten menee syvälle pusikkoon tarpeilleen niin ei tarvitse miettiä, että monenkohan kilsan päässä olisi seuraava roskis, jossa ei ole kieltomerkkiä kakkapussille.
En oo kyllä ikinä nähnyt kieltomerkkiä kakkapussille roskiksesta 😀
Ainakin Jyväskylässä yleisimpien lenkkireittien varrella olevat roskikset on useimmiten varustettu tarralla, jossa kielletään kakkapussien laittaminen ja ehkä yksi roskis kahden kilometrin säteellä on sellainen, josta taas löytyy tarra, jonka mukaan kakkapussi on nyt sitten ok laittaa tähän roskikseen.
"Pahimmillaan puolen kilometrin päässä" my ass. Täällä ei näy yli kilometrinkään matkalla yhtään roskista, ja Helsingissä asun okt-alueella.
En heitä pusseja maahan, kun en kerää koirani paskoja jostain metiköstä. Sinne maatuvat. Mikä järki niitä säkkejä on kanniskella tunti kaupalla?
Täällä on ihmetelty kieltomerkkejä koirankakoille. Noita on omakotitalojen ja rivitalojen roskiksissa. Juntit koiranomistajat ei tajua eroa yksityisen ja yleisen roskiksen kanssa. Ei kai kukaan heitä mitään muitakaan roskia toisten roskiksiin? Sellaisiin, joissa omistaja maksaa jätemaksun itse? Mulla oli rivariasunto suositun ulkoilureitin vieressä ja puolet mun roskiksesta oli koirankakkapusseja. Kiva avata pönttö, joka haisee p*skalta kun käy roskikselta, kiva kun tullessaan kotini haistaa koiran p:n vaikka omaa koiraa ei ole. Ja että roskis täyttyy noepammin ja joutuu siis maksamaan useammista tyhjennyksistä kujin jos olisi vain omat roskat sisällä. Laitaakaa ne kakkapussit YLEISIIN roskiksiin. Jos kaupungissanne niitä ei tarpeeksi ole ulkoilureittien varrella, tehkää pyyntö niiden lisäämisestä kaupungille tai kunnalle. Niin minäkin tein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan käsittämätöntä, täällä on ympäriinsä noita paskapusseja! Mikä järki? Tiedän ettei noita saa laittaa tavallisiin roskiksiin, mutta miksi ette vie koirankakkaroskikseen?
Ei saa laittaa tavallisiin roskiksiin? Mihin sitten? Koiran kakka kuuluu nimenomaan siihen ns. "tavalliseen roskaan", eli sekajätteeseen.
On se nyt älytöntä, jos ensin käsketään koiraihmisten laittaa kakat roskiin, ja sitten vielä päätetään että et saa käyttää tavan roskiksia, vaan kanniskele vaan sitä kakkapussia jonnekkin mystisiin koirankakkaroskiksiin, joita ei ainakaan minun lähipiirissä ole näkynyt.
Saa laittaa julkisiin roskiksiin mutta ei yksityisten tienvarressa oleviin roskiksiin koska he maksavat jätekuljetuksestaan itse. Jos omakotiasukas ei merkkaa erikseen että SAA LAITTAA niin siihen ei saa laittaa. Toivoisin että omakotiasukkaat sen paskavalituksen sijaan alkaisivat merkkaamaan roskiksia että tervetuloa paskat :)
Ei sekään takaa että kaikki sen siitä nurkalta keräisivät mutta ne epätoivoiset jotka etsivät seuraavaa roskista olisivat iloisia.
Muutama kakkakerääjä voisi motivoitua jos se paskankantomatka olisi lyhyempi.
Vierailija kirjoitti:
Koska aion viedä sen bussipysäkin roskikseen, mutta siellä kiukkuinen bussia odottava täti huutaa "et tuo sitä tähän haisemaan!", joten jatkan matkaa bussi kädessä kohti penkkiä, jonka vieressä on roskis. Juuri kun olen pääsemässä sinne, penkille istuu pappa, joka raivostuu kun lähestyn pussi kädessä, joten lähden kohti lähintä kerrostaloa... no, siellä roskakatos on lukittu, ja pikkuroskikseen on joku kiinnittänyt lapun "ei kakkapusseja!!". Jatkan tuskastuneena matkaa pussi kädessä kilometrin, toisen, kolmannen, eikä yhtään roskista tule vastaan. Lenkkiä on jäljellä vielä monta kilometriä. Heitän pussin maahan.
Siksi.
Miksi annat random ihmisten vaikuttaa omaan elämääsi, ja omaan päättäväisyyteesi noin paljon? Jos sinun pitää päästä tien yli, ja joku huutaa ettet saa mennä, niin jäätkö tietämättömänä pönöttämään paikoillesi?
Rasittaa ihmiset, jotka heittävät heti omat näkemyksensä ja oikeellisuudentunteensa pois, kun joku jotain älähtää. PUOLUSTAKAA ITSEÄNNE JA OIKEUKSIANNE. Ei sillä naapurin Martalla ole sen suurempaa päätäntävaltaa siihen roskikseen kun sinullakaan, senkun menet ja laitat. Loppu on vain Martan omaa ongelmaa, johon sinun ei tarvitse mennä mukaan.

Oho sori, ei bussi kädessä sentään :D
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ihmetelty kieltomerkkejä koirankakoille. Noita on omakotitalojen ja rivitalojen roskiksissa. Juntit koiranomistajat ei tajua eroa yksityisen ja yleisen roskiksen kanssa. Ei kai kukaan heitä mitään muitakaan roskia toisten roskiksiin? Sellaisiin, joissa omistaja maksaa jätemaksun itse? Mulla oli rivariasunto suositun ulkoilureitin vieressä ja puolet mun roskiksesta oli koirankakkapusseja. Kiva avata pönttö, joka haisee p*skalta kun käy roskikselta, kiva kun tullessaan kotini haistaa koiran p:n vaikka omaa koiraa ei ole. Ja että roskis täyttyy noepammin ja joutuu siis maksamaan useammista tyhjennyksistä kujin jos olisi vain omat roskat sisällä. Laitaakaa ne kakkapussit YLEISIIN roskiksiin. Jos kaupungissanne niitä ei tarpeeksi ole ulkoilureittien varrella, tehkää pyyntö niiden lisäämisestä kaupungille tai kunnalle. Niin minäkin tein.
Ymmärrän maksuongelman, siksi käytän vain julkisia roskiksia. Kaupungit eivät yleensä lisää roskiksia vaan siirtelevät niitä samoja paikasta toiseen joten pyynnöistä ei ole ollut paljoakaan hyötyä.
Molemmilla puolilla, sekä kunnilla että osalla koiranomistajia olisi petrattavaa. Niin kuin myös kaikilla muilla kansalaisilla.
Vierailija kirjoitti:
"Pahimmillaan puolen kilometrin päässä" my ass. Täällä ei näy yli kilometrinkään matkalla yhtään roskista, ja Helsingissä asun okt-alueella.
En heitä pusseja maahan, kun en kerää koirani paskoja jostain metiköstä. Sinne maatuvat. Mikä järki niitä säkkejä on kanniskella tunti kaupalla?
Maatumisessa menee kuitenkin useampi kuukausi. Mutta joo, kakkapussi ei maadu vuodessakaan. Jos on itsekäs koiranomistaja joka ei välitä muiden viihtyvyydestä ulkoilureiteillä niin kyllä, luonnon kannalta on parempi jättää vain uloste maahan, eikä pussia. Vastuullinen ja fiksu koiranomistaja kantaa mukanaan kakkapusseja niin kauan kun roskiksia tulee vastaan. Jos niitä tulee vastaan liian harvoin, voi vaihtaa reittiä, odottaa että koira kakkaa ennen kuin lähtee kauemmas roskiksista seikkailemaan tai pyytää kunnalta lisäroskiksia kävelyreittien varrelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska aion viedä sen bussipysäkin roskikseen, mutta siellä kiukkuinen bussia odottava täti huutaa "et tuo sitä tähän haisemaan!", joten jatkan matkaa bussi kädessä kohti penkkiä, jonka vieressä on roskis. Juuri kun olen pääsemässä sinne, penkille istuu pappa, joka raivostuu kun lähestyn pussi kädessä, joten lähden kohti lähintä kerrostaloa... no, siellä roskakatos on lukittu, ja pikkuroskikseen on joku kiinnittänyt lapun "ei kakkapusseja!!". Jatkan tuskastuneena matkaa pussi kädessä kilometrin, toisen, kolmannen, eikä yhtään roskista tule vastaan. Lenkkiä on jäljellä vielä monta kilometriä. Heitän pussin maahan.
Siksi.
Miksi annat random ihmisten vaikuttaa omaan elämääsi, ja omaan päättäväisyyteesi noin paljon? Jos sinun pitää päästä tien yli, ja joku huutaa ettet saa mennä, niin jäätkö tietämättömänä pönöttämään paikoillesi?
Rasittaa ihmiset, jotka heittävät heti omat näkemyksensä ja oikeellisuudentunteensa pois, kun joku jotain älähtää. PUOLUSTAKAA ITSEÄNNE JA OIKEUKSIANNE. Ei sillä naapurin Martalla ole sen suurempaa päätäntävaltaa siihen roskikseen kun sinullakaan, senkun menet ja laitat. Loppu on vain Martan omaa ongelmaa, johon sinun ei tarvitse mennä mukaan.
Ei kaikilla ole rohkeutta "puolustaa itseään ja oikeuksiaan" kun vieras ihminen alkaa huutaa sylki suusta roiskuen. Hienoa jos sinulla on, mutta minä ainakin menen tuollaisessa tilanteessa niin shokkiin, että hyvä kun kykenen kävelemään pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ihmetelty kieltomerkkejä koirankakoille. Noita on omakotitalojen ja rivitalojen roskiksissa. Juntit koiranomistajat ei tajua eroa yksityisen ja yleisen roskiksen kanssa. Ei kai kukaan heitä mitään muitakaan roskia toisten roskiksiin? Sellaisiin, joissa omistaja maksaa jätemaksun itse? Mulla oli rivariasunto suositun ulkoilureitin vieressä ja puolet mun roskiksesta oli koirankakkapusseja. Kiva avata pönttö, joka haisee p*skalta kun käy roskikselta, kiva kun tullessaan kotini haistaa koiran p:n vaikka omaa koiraa ei ole. Ja että roskis täyttyy noepammin ja joutuu siis maksamaan useammista tyhjennyksistä kujin jos olisi vain omat roskat sisällä. Laitaakaa ne kakkapussit YLEISIIN roskiksiin. Jos kaupungissanne niitä ei tarpeeksi ole ulkoilureittien varrella, tehkää pyyntö niiden lisäämisestä kaupungille tai kunnalle. Niin minäkin tein.
Ymmärrän maksuongelman, siksi käytän vain julkisia roskiksia. Kaupungit eivät yleensä lisää roskiksia vaan siirtelevät niitä samoja paikasta toiseen joten pyynnöistä ei ole ollut paljoakaan hyötyä.
Molemmilla puolilla, sekä kunnilla että osalla koiranomistajia olisi petrattavaa. Niin kuin myös kaikilla muilla kansalaisilla.
No tosiaan pyysin kaupunkia toimimaan ja aika nopeaan (alle kuukaudessa) tien varteen tuli uusi roskis ja ongelma ratkesi. Luonnollista että jos jossain roskiksessa on vähän käyttöä, se siirretään paikkaan jossa on isompi tarve. Tuolla ulkoilureitin lähellä tarvetta selkeästi oli.
Musta on hassua harrastaa koiran kakattamista.