Pelkään kuolemaa. Läheltä kuolee jatkuvasti ihmisiä.

En niinkään pelkää omaa kuolemaani, mutta sitä, että mieheni tai joku lapsista kuolee.

Ei ehdi hautajaismekko pölyyntyä, kun tulee jo seuraavat hautajaiset.

Viime vuosina on lähtenyt kolme isovanhempaa, paras kaveri, siskon vauva, serkun kaksi lasta (eri vuosina), täti, setä, lapsen parhaan kaverin äiti, työkaveri ja miehen kummisetä.

Kaiken tämän surun näkeminen saa minut pelkäämään, että joudun hautaamaan oman lapseni tai joudun leskeksi jo nuorena. Tai että elän vanhana vielä vuosikymmeniä ilman miestäni tai että etäännyttää lapsistani niin, että olen ihan yksin.

Eilen kuoli siskoni anoppi tapaturmaisesti ja taas itken omia pelkojani.