Ihmiset, usein naiset, mutta myös jotkut miehet käyvät baarissa hakemassa vain huomiota ja ihailua
Ja nämä tunnistaa paljastavasta pukeutumisesta. He usein korostavat omaa "korkeatasoisuuttaan" ylimielisellä käyttäytymisellä - katsovat kyllä katsotko juuri heitä, mutta jos menet juttelemaan etkä ole heidän "tasoaan" he kohtelevat sinua kuin eivät huomaisikaan tai jopa pilailevat kustannuksellasi.
Tällaisia "baarinäyttäytyjiä" on surullisen paljon.
Vaikka he saattavat vaikuttaa siltä että heillä olisi hyvä itsetunto, totuus on useimmiten ihan toinen. Ovat useimmiten myös keskivertoa tyhmempiä.
Kommentit (20)
Mitä se sinulle kuuluu mitä muut ihmiset baareissa tekevät? Meinaatko että ainoa hyväksyttävä syy baarireissuun on kännäys tai sinun mukaasi lähtö?
Joo. Mullakin on pelkät Speedot yleensä. Ihailu on ylitsevuotavaa.
t. m36
Tarkennan: nämä tunnistaa USEIN paljastavasta pukeutumisesta. Toki paljastavasti pukeutuva voi myös etsiä seuraa ja voi olla hyväkäytöksinenkin, mutta useimmiten ovat kuitenkin ihan muuta kuin hyvätapaisia tai mielenkiintoisia ihmisiä.
Hyvätapainen, fiksu ja sivistynyt ihminen vastaa kyllä ystävällisesti baarissakin jollekulle juttelemaan tulleelle vaikka tämä olisi kuinka ruma tahansa.
Tämä siis tuli vain mieleeni keskustelusta jossa naiset sanoivat etteivät puhu juttelemaan tulleille miehille mitään jos miehen ulkonäkö ei miellytä.
Itse naisena ainakin kohtelen ihmisiä kunnioittavasti huolimatta heidän ulkonäöstään olinpa sitten baarissa tai kaupan kassajonossa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä se sinulle kuuluu mitä muut ihmiset baareissa tekevät? Meinaatko että ainoa hyväksyttävä syy baarireissuun on kännäys tai sinun mukaasi lähtö?
Sen verran kuuluu että minusta ainakin on ihan alkeellisiin käytöstapoihin kuuluvaa vastata asiallisesti juttelemaan tulleelle.
Vaikka sinä menisitkin baariin vain hakemaan ihailua ja huomiota, ymmärrä se että baarissa käy myös niitä jotka haluavat tutustua muihin. Turha esittää ylimielistä ja rumia ihmisiä inhoavaa. Se että sinä vastaat ystävällisesti rumalle ei tarkoita että sinun täytyisi lähteä kyseisen ihmisen matkaan. Itse en ainakaan kehtaisi käyttäytyä tökerösti edes baarissa. Ei se siellä ole sen oikeutetumpaa.

Mutta miksi sinä menet puhumaan ihmiselle, joka näyttää ylimieliselle? Asiallista on lähestyä vain ihmisiä, jotka ovat antaneet positiivisia signaaleja.
Tuleeko se päivä että lakkaatte yrittämästä kauneimpia ja pinnallisimpia naisia ja siirrytte niihin joiden kanssa voisi lykästää? En usko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se sinulle kuuluu mitä muut ihmiset baareissa tekevät? Meinaatko että ainoa hyväksyttävä syy baarireissuun on kännäys tai sinun mukaasi lähtö?
Sen verran kuuluu että minusta ainakin on ihan alkeellisiin käytöstapoihin kuuluvaa vastata asiallisesti juttelemaan tulleelle.
Vaikka sinä menisitkin baariin vain hakemaan ihailua ja huomiota, ymmärrä se että baarissa käy myös niitä jotka haluavat tutustua muihin. Turha esittää ylimielistä ja rumia ihmisiä inhoavaa. Se että sinä vastaat ystävällisesti rumalle ei tarkoita että sinun täytyisi lähteä kyseisen ihmisen matkaan. Itse en ainakaan kehtaisi käyttäytyä tökerösti edes baarissa. Ei se siellä ole sen oikeutetumpaa.
Ap
Mutta miksi sinä menet puhumaan ihmiselle, joka näyttää ylimieliselle? Asiallista on lähestyä vain ihmisiä, jotka ovat antaneet positiivisia signaaleja.
En minä heitä lähestykään.
Tiedän kuitenkin että monet lähestyvät.
Ap
Sori, mutta Suomi on ehkä maailman ainut maa, jossa baareihin (yökerhoihin) ei ole pukukoodia. Muualla maailmalla "suomipukeutuneet" käännytettäisiin ovelta!
Vierailija kirjoitti:
Sen verran kuuluu että minusta ainakin on ihan alkeellisiin käytöstapoihin kuuluvaa vastata asiallisesti juttelemaan tulleelle.
Oletko miettinyt, että se ei ylipäänsä ole asiallista käytöstä, jos tunget kutsumatta jonkun naisen seuraan ja väkisin alat juttelemaan hänen kanssaan, vaikka hän ei halua jutella sinun kanssasi?
Tähän miestyyppiin törmää aina välillä baareissa. Aggressiivisen ja syyttävän oloinen, usein erittäin päihtynyt mies, joka ei ymmärrä, että hänen seuransa EI kiinnosta. Ja että ei tosiaan tarkoittaa ei.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se sinulle kuuluu mitä muut ihmiset baareissa tekevät? Meinaatko että ainoa hyväksyttävä syy baarireissuun on kännäys tai sinun mukaasi lähtö?
Sen verran kuuluu että minusta ainakin on ihan alkeellisiin käytöstapoihin kuuluvaa vastata asiallisesti juttelemaan tulleelle.
Vaikka sinä menisitkin baariin vain hakemaan ihailua ja huomiota, ymmärrä se että baarissa käy myös niitä jotka haluavat tutustua muihin. Turha esittää ylimielistä ja rumia ihmisiä inhoavaa. Se että sinä vastaat ystävällisesti rumalle ei tarkoita että sinun täytyisi lähteä kyseisen ihmisen matkaan. Itse en ainakaan kehtaisi käyttäytyä tökerösti edes baarissa. Ei se siellä ole sen oikeutetumpaa.
Ap
Mutta miksi sinä menet puhumaan ihmiselle, joka näyttää ylimieliselle? Asiallista on lähestyä vain ihmisiä, jotka ovat antaneet positiivisia signaaleja.
En minä heitä lähestykään.
Tiedän kuitenkin että monet lähestyvät.
Ap
Joo varmaan et :D. Et vaan kehtaa tunnustaa että sinäkin pörräät ihan väärään liigaan kuuluvien naisten ympärillä ja siiten illan päätteeksi itket kun edes rumin ei kelpuuttanut minua. No ei kai kun naiset seurasivat kuinka aloitit reippaasti hankkimalla pakit ihan väärän tyyppiseltä naiselta.
Onko baariin meno jokin yleinen kutsu kaikille että tulkaa tänne juttelemaan? Päteekö se myös lähikaupassa/kirjastossa/uimahallissa? Jos ei niin miksei? Miksi vain baariin mennessä pitäisi olla valmis "juttelemaan ystävällisesti" kaikkien eteen tulevien kanssa?
Yleensä tällaiset lähestyvät tyypit on niitä, jotka luulevat yhden positiivisen sanan tarkoittavan suostumista yönmittaiseen seksimaratoniin. Sitten itketään, kun "se antoi ymmärtää" jos jonkun kanssa juttelee pari minuuttia niitänäitä. Parempi vaan hylätä suoraan.
Ap on nainen, edelleen! Lukekaa ennen ku kommentointte. Ääliöt.
Vierailija kirjoitti:
Ap on nainen, edelleen! Lukekaa ennen ku kommentointte. Ääliöt.
Kiva kun joku luki kaikki viestini eikä tehnyt olettamuksia vain aloitusviestin perusteella. :)
Sinun kaltaisiasi tarvitaan enemmän tälle sivustolle.
Ap
"Naiset tykkää saada huomioooooo...." - Anna Abreu
Vierailija kirjoitti:
"Naiset tykkää saada huomioooooo...." - Anna Abreu
Onko siinä sitten jotain pahaa?
Näyttäytymisbaareissa on tuollaisia näyttäytyjiä. Minä käyn rennommissa baareissa joissa ihmiset käyttävät tavallisia vaatteita.
no itse ainakin myönnän käyväni baareissa vain ja ainoastaan pillun perässä. Tosin nykyään kuin vakkari muija en tee sitäkään, jos menen baariin menen siksi että muut halusivat. minulle käy oikein hyvin viinan juontia aamukuuteen kavereiden kanssa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Naiset tykkää saada huomioooooo...." - Anna Abreu
Onko siinä sitten jotain pahaa?
Kiehtovaa miten tämänkin ketjun sävy teki U-käännöksen alle nanosekunnissa kun selvisi että Ap olikin nainen.
Miksi menet juttelemaan ylimieliseltä näyttävän ihmisen kanssa?