Työskentelen perheiden parissa ja alkaa olla jo harvinaista, että kaikilla perheen lapsilla on sama isä ja äiti.

Edustaako nää sun asiakasperheet tasaisesti kaikki sosiaaliluokkia ja asuialueita vai onko kyse sittenkin lähinnä köyhistä ja kouluttamattomista ihmisistä?

Niin, et siis työskentele ydinperheitten kanssa, kun heidän ei tarvitse sopia lasten tapaamisista ja elatuksista sun muista. Ihan kuin kalakauppias ihmettelisi, että miten kaikki mun asiakkaat ostaakin kalaa.

Ydinperheitä on Suomessa n. 700 000

Uusperheitä n. 50 000

Eli missähän työskentelet, kun et edes termiä uusperhe osaa käyttää?

Vierailija kirjoitti:

Edustaako nää sun asiakasperheet tasaisesti kaikki sosiaaliluokkia ja asuialueita vai onko kyse sittenkin lähinnä köyhistä ja kouluttamattomista ihmisistä?

Aika tasaisesti kaikkia. Ei ole suuria eroja suuntaan tai toiseen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Niin, et siis työskentele ydinperheitten kanssa, kun heidän ei tarvitse sopia lasten tapaamisista ja elatuksista sun muista. Ihan kuin kalakauppias ihmettelisi, että miten kaikki mun asiakkaat ostaakin kalaa.

Työskentelen ihan kaikkien perheiden kanssa tietyssä elämänvaiheessa :) ap

Ilmoitin lapseni kouluun jo vuonna 2001 ja kun rehtori kysyi osoitetta ja sanoin sen, niin hän totesi, että tällä alueella on harvinaista, että molemmat huoltajat asuvat samassa osoitteessa.

Ihminen ei ole luontaisesti yksiavioinen. Siihen kun lisää vielä lapsen syntymän aiheuttaman elämänmuutoksen ja stressin, lisääntyvät riidat esim. kasvatusasioissa, niin onko ihme, että erotaan.

Omat vanhempani ja monen kaverin vanhemmat eivät ole eronneet. En silti haluaisi vanhempieni parisuhdetta.

Olen opettaja yläkoulussa, enkä kyllä ole havainnut, että olisi HARVINAISTA, että on sama ydinperhe. Ei nyt sentään harvinaista. Ihan yleistä se on. 

On se hyvä kun sinulla töitä riittää. Toki voit vaihtaa alaa jos sinua häiritsee se, että töitä on.

Ap,tuttu tunne. Itsekin perheiden parissa työssä. Pahimmillaan on niin, että esimerkiksi pariskunta asuu yhdessä, mutta rekisterissä sitä ei näy. Molemmilla lapsia edellisistä suhteista ja sitten heillä vielä yhteinen (kenties vauva, joka vaatii erityistä huomiota). Yksi tai kaksi uusperheen lapsista saattaa kuulua lastensuojelun asiakkuuteen, mutta ei kaikki muut. Toinen puolisoista ei ole tehnyt tapaamissopimuksia/huoltajuutta tms exkumppanin kanssa. Eivät kuitenkaan kunnon puheväleissä eikä edes ajankohtaisia puhelinnumeroita ole. Siinä on työntekijällä sormi suussa, kun ei edes tiedä mihin osoitteeseen lapset kuuluvat virallisesti - ja ketkä heistä. Sitten kuvioissa vielä isovanhempia, jotka vahvasti mukana lasten hoitokuvioissa ja haluavat osallistua päätöksentekoihin ja suunnitelmiin (mikä sinänsä hyvä usemmissa tapauksissa, mutta sillisalaatti se joka tapauksessa on, kun kaikkien mielipiteet otetaan huomioon).

Ja juu, ei ole sosiaaliluokalla oikeastaan mitään merkitystä.

Samaa ihmettelen. Työskentelen nuorten (13-16v) parissa. Eikä ole ihmeellistä, että molemmilla vanhemmilla on lapsia useammasta liitosta, jotka nekin ovat jo kariutuneet.

Uskon kyllä Bowlbyn kiintymyssuhdeteoriaan aika pitkälti siinä suhteessa, että ihminen tarvitsee kehdosta hautaan sitä elämän turvallista perustaa ja turvasatamaa, minkä lähestyttävissä oleva ja lähestymiseen vastaava lähi-ihminen tarjoaa. Jos varhaislapsuus on jatkuvaa muutosta ja perusturvallisuuden järkkymistä, sillä on aina seurauksena.

Ammattilaisena varmaan kuitenkin tiedät, että suomessa ydinperheitä on kuitenkin reilusti yli puolet.

Onko asuinalue jolla työskentelet sellainen, jossa on tasaisesti kaikkia sosiaaliluokkia? Eli onko otoksesi sittenkään kovin kattava.

Omassa tuttavapiirissä ydinperheitä on arviolta 80-90%. Ja nekin jotka ovat eronneet eivät omaa perheessään pääsääntöisesti muita lapsia. Eli ovat joko yksin tai pariutuneet lapsettoman kanssa, mutta eivät hankkineet lisää lapsia. Eli mun, sun ja meidän -lapset perheet ovat erittäin harvinaisia.

Vaikka tuttavapiiri on hyvin sekalainen en silti yritä yleistää, että sama tilanne olisi kaikkialla.

Vierailija kirjoitti:

Ammattilaisena varmaan kuitenkin tiedät, että suomessa ydinperheitä on kuitenkin reilusti yli puolet.

Mitä sitten? Nouseva trendi kuitenkin on, että ydinperheet hajoaa nopeammin. Monet vanhemmat eivät osaa ajatella lapsen etua, vaan toimivat impulsiivisesti oman mielihyvän mukaan (=tehdään lapsi hetken huumassa, erotaan kun tulee kumppani tutuksi eikä se miellytäkään, uusi kumppani, uusi kiva talo ja asuinseutu jne).

Ei sitä ennen vanhaankaan lapsen etua liiemmin ajateltu, mutta konservatiivisten vanhojen arvojen mukaan avioliitossa pysyttiin, vaikka sitten kärvistellen, kunhan kulissit pysyi yllä. Monelle lapselle ne kulissit saattoi olla ihan hyväkin ratkaisu. Oli rahaakin enemmän, kun äiti ei ollut yh. Tai jos olisi ollut uusi kumppani, niin uudet kumppanit tuppasivat syrjimään näitä edellisen liiton lapsia. Niin kuin paljon nykypäivänäkin.

Meidän asuinalueella on todella vähän eronneita. Esim. lasteni kaveripiirissä on vain yksi lapsi, joka ei elä ydinperheessä. Mutta kun mietin vaikka serkkujani, joilla on lapsia, niin melkein kaikki ovat eronneet, ja on sun ja mun lapsia tai sitten tehty lisää uuden puolison kanssa.

Olen työyhteisössä, jossa asiantuntijan vuosipalkka 50 000-70 000. Lähes kaikki ydinperheitä.