Kokoomuksen edustaja melkein torppasi pääsyn ruokakauppaan!
Olin menossa ruokakauppaan kun kokoomuslainen juoksi eteeni ja alkoi paasata. Sanoin että on kiire enkä ole kiinnostunut politiikasta( todellisuudessa äänestän persuja jos äänestän yhtään mitään). Roikkui kaupan ovelle saakka ja yritti tehdä käännytystyötään. Meinasi kauppiaalta jäädä tämän takia meidän perheen(7henkeä ja 4 isoa koiraa) ostoksista rahat saamatta.
Agressiivisia nuo kokkarit! Käyttävät vielä tietämättömiä lapsia työvoimana mainostenjakelussa. Aivopesu alkaa jo näemmä silloin.
Kommentit (6)
ovat kuin joku uskonlahko. Todella sinnikkäitä ja uskovat asiaansa vaikka eihän nyt lievästikehitysvammaiselle voi sanoa että olisit ahkerampi koulussa niin pääsisit lääkikseen!
Täällä on kaksi markettia vierekkäin ja molempien ovilla nyt päivystänyt vihreitä lappuineen. En kauppiaana antaisi lupaa tuollaiseen häiriköintiin.
Samanlaisia kokemuksia useampien puolueiden edustajista. Taitaa olla ihan yleisempi ilmiö vaalien alla.
Sama täällä. Pieni paikkakunta ja kaksi puoluetta päivysti marketin parkkipaikalla makkarakojuineen ennen sisäänkäyntiä. Agressiivisen puoleisia keskustelunavauksia, ei jaksa kiinnostaa, kun yö mennyt korvakipuisen lapsen kanssa valvoessa, mies työmatkalla ja viikon ruokaostokset tehtävänä, sain äitini lapsenvahdiksi kotiin. Huoh. Keskustelen sitten paremmalla aikaa, ehkä, mutta kun eivät saakeli usko, kun sanon, etten nyt ehdi. Ja kaiken kukkuraksi yksi vaaliehdokas oli kassajonossa takanani, niin siinä tervehtiessä tulikin jo kysymys, että ' kai muistat mun numeroni?' Huuuuuoooh..
Täällä Hgissä pääsee helpolla, vaaliehdokkaita on joka puolella paasaamassa, mutta usein heidän luonaan on joku humalainen sönköttäjä joten tällainen tavallinen ihminen pääsee liukenemaan siitä helposti :)
No voi kamala. :(