Sara Forsbergistä tuli mieleen Janita
Sara Forsbergistä tuli mieleen Janita. Laulaja joka lähti joskus 90/2000-luvun taitteessa jenkkeihin. Tietääkö kukaan mitä hänelle kuuluu nykyään? Wikipedia-sivukin näyttää olevan päivitetyn viimeksi joskus 10 vuotta sitten.
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Käsittääkseni on elättänyt ja elättää itsensä musiikilla, asuu edelleen New Yorkissa, on USA:n kansalainen, on eronnut siitä kaksi kertaa itsensä ikäisestä setämiehestä, jonka kanssa muutti Suomesta. (Mies taisi tulla Suomeen takaisin) Oli pari vuotta sitten jossain tv-ohjelmassa, olisko ollut se Hans Välimäen Hansin matkassa. Joo oli se.
Bloggaa https://janitablog.wordpress.com/
(Piti oikein käydä katsomassa sitä wikipediasivua, päivitetty joulukuussa 2015)
Jep, Janita on muutama vuosi sitten saanut Jenkkien kansalaisuuden ja ansaitsee elantonsa musiikilla. Hän on nykyään täysiverinen laulaja-lauluntekijä ja sikäläisten musiikkipiirien kovasti arvostama. Tomi Ervistä ei sen sijaan ole kuulunut mitään sen jälkeen, kun he erosivat Janitan kanssa kymmenisen vuotta sitten. Janita on mielestäni hyvä esimerkki siitä, että muusikolle menestys voi olla muutakin, kuin loppuunmyytyjä stadioneja ja liukuhihnahittejä. Toivottavasti Sara Forsberg löytäisi myös oman tiensä, nythän hänen uransa on ollut melkoista poukkoilua.

Niin, varmaan suurin osa muusikoista on sellaisia, jotka tulevat toimeen ihan hyvin, mutta eivät ole upporikkaita maailmantähtiä. Mulla on joskus ollut joku vanha Ervin levy ajalta ennen Janitaa.
Googlasin, ja kyseessä siis TTV-bändin (ensimmäinen ja viimeinen) albumi "Ei uutta vanhaa" , bändin laulajana oli tuo Ervi, joka oli myös tehnyt ainakin muistaakseni kaikki sanoitukset. Wikipedia tiesikin, että on ilmestynyt vuonna 1983. Oli sellaista melankolista väninää joka sopi teiniangstissa kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittääkseni on elättänyt ja elättää itsensä musiikilla, asuu edelleen New Yorkissa, on USA:n kansalainen, on eronnut siitä kaksi kertaa itsensä ikäisestä setämiehestä, jonka kanssa muutti Suomesta. (Mies taisi tulla Suomeen takaisin) Oli pari vuotta sitten jossain tv-ohjelmassa, olisko ollut se Hans Välimäen Hansin matkassa. Joo oli se.
Bloggaa https://janitablog.wordpress.com/
(Piti oikein käydä katsomassa sitä wikipediasivua, päivitetty joulukuussa 2015)
Jep, Janita on muutama vuosi sitten saanut Jenkkien kansalaisuuden ja ansaitsee elantonsa musiikilla. Hän on nykyään täysiverinen laulaja-lauluntekijä ja sikäläisten musiikkipiirien kovasti arvostama. Tomi Ervistä ei sen sijaan ole kuulunut mitään sen jälkeen, kun he erosivat Janitan kanssa kymmenisen vuotta sitten. Janita on mielestäni hyvä esimerkki siitä, että muusikolle menestys voi olla muutakin, kuin loppuunmyytyjä stadioneja ja liukuhihnahittejä. Toivottavasti Sara Forsberg löytäisi myös oman tiensä, nythän hänen uransa on ollut melkoista poukkoilua.
Ervi on tehnyt musiikin yhteen Dome Karukosken leffaan muutama vuosi sitten.
Eikö hän ole kuollut; ei, sori. Sekoitin Miisaan.