Jokohan nykyään nuoret aikuiset suhtautuvat pelaamiseen harrastuksena yhtä luontevasti kuin vaikkapa kirjallisuuteen tai teatteriin

Miksi pitäisi?

No toivottavasti ei. Pelaaminen tyhmentää.

Teatteri, mitä noob

Kyllä minä nautin kovasti shakkipelistä tai hyvästä aikuisten lautapelistä, kuten myös kirjoista ja teatterista.

Rahapelejä ja muita addiktion aikaansaamiseen pyrkiviä kolisevia ja kiliseviä pelejä vältän.

Minä ainakin. Enkä ole edes nuori aikuinen vaan pian nelikymppinen.

Kyllä tämä harrastus on jo alkanut löytämään paikkansa aikaa seuraavien ihmisten silmissä. Toki myös se kuinka suuret rahat siellä liikkuvat lisää arvostusta.

Minä ainakin, nykyään. Olen 23-vuotias ja omiin harrastuksiini lukeutuu juurikin esimerkiksi kirjallisuus, teatteri ja museot. Koskaan en ole erityisemmin välittänyt pelaamisesta. Avopuolisoni myötä olen alkanut ymmärtämään pelaamistakin, nimenomaan hyvänä harrastuksena. Oikeastaan toivoisin siitä ammattia puolisolleni, sillä hän on siinä hyvä ja hän nauttii siitä. Samoin kun itse haluaisin työskennellä omiin harrastuksiini liittyvissä työtehtävissä. Puolisoni kielitaito on erittäin hyvä juurikin pelaamisen vuoksi, siinä yksi syistä pitää pelaamista hyvänä harrastuksena, siinä missä vaikkapa lukemista.

Hyvä harrastus jos ei hallitse elämää kokonaan. Poikalasten kanssa on ollut vaikeaa tuo, joskus pitää laittaa pelit pois muutamaksi päiväksi niin alkaa kiinnostaa muutkin touhut. Pelaan itsekin usemman kerran viikossa ja mies myös, ollaan vähän alle neljäkymppisiä.

up

Joo kyllä, ainakin me it-alalla olevat ;) 

Miksi ei? Kirjallisuus ja teatterihan ovat passiivista toljottamista, kun taas pelaamisessa toimitaan itse. Voi pelata yksin tai kenen kanssa tahansa ympäri maailman. Pelejä on laidasta laitaan, jokaiselle löytyy jotakin. Aivot narikkaan ja ampumaan tai sitten keskittymään johonkin hyvään tarinaan ja tunnelmaan, joka ei häpeä muiden tarinankerronnan muotojen rinnalla pätkääkään. Sivutuotteena tulee yleensä englannin kielen taitoja ja sanavarastoa.

Kyllä suhtautuvat. Ja oman kokemukseni mukaan kasvavassa määrin myös vanhempi sukupolvi, esim. omat vanhempani (lasteni isovanhemmat), jotka ovat 6-kymppisiä.